Digitoday

Valikko

Potkut yllättivät Renesasissa: "Tuote on maailman paras"

Renesas Mobile ilmoitti irtisanovansa koko Suomen henkilöstönsä, 808 työntekijää. Suurimmat irtisanomiset kohdistuvat Ouluun. Järkyttyneet työntekijät toivoivat vielä ostajan löytymistä yhtiölle.

Langattoman tiedonsiirron piirejä kehittävä Renesas Mobile Corporations (RMC) irtisanoo Oulussa 566 työntekijää, Salossa 94, Helsingissä 82 ja Tampereella 66.

RMC aikoo irtisanoa ihmisiä myös Tanskassa, Englannissa, Saksassa, Koreassa ja Kiinassa, kertoo Renesasin viestintäpäällikkö Tapani Kaskinen.

– Uutiset tulivat käytännössä yllätyksenä. Olemme tehneet tuotetta hikihatussa, ja ylityöt ovat paukkuneet. Muutama sanoi, että tässäkö on kiitos työstä. Surulliset ovat fiilikset, ylempien toimihenkilöiden luottamushenkilö Lauri Louhivirta kommentoi Taloussanomille.

Renesas Mobile syntyi, kun japanilainen Renesas Electronics osti Nokian mobiililaitteiden modeemikehityksen kesällä 2010.

Yhtiö käynnisti yhteistoimintaneuvottelut kolme kuukautta sitten. Silloin emoyhtiö ilmoitti, että jos Renesasin tappiolliselle Suomen yksikölle ei löydy ostajaa tai uusia liiketoimintamahdollisuuksia, se lakkautetaan kokonaan.

– Ei voi kuin hämmästellä, ettei tällä kierroksella löytynyt ostajaa. Meillä on kuitenkin tuote kunnossa, maailman paras, Louhivirta ihmettelee.

Ensimmäiset irtisanomiset jaetaan maanantaina. Heinäkuun puoliväliin mennessä kaikkien työntekijöiden kohtalo pitäisi olla selvillä.

Irtisanomista kerrottiin työntekijöille kaikilla toimintapaikkakunnilla pidetyissä tiedotustilaisuuksissa. Louhivirta kertoo, että toivoa ostajan löytymisestä pidettiin vielä yllä, vaikka aika alkaa loppumaan.

– Kauanko meillä on mitään myytävää? Vaikka ostajia olisikin, voi kysyä, onko enää osaavaa porukkaa jäljellä tekemässä tuotteita. Yhtiön arvo on ihmisissä. Tänään käytännössä kaikille annettiin epäluottamus, että teidän työpanosta ei enää tarvita. Täytyy vaan toivoa, että joku saisi pitää työpaikkansa jossakin päin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

    2. 2

      Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

    3. 3

      Yksi virhe voi estää sisäilmaongelmien löytämisen – onko sinulla nämä oireet?

    4. 4

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    5. 5

      Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

    6. 6

      25-vuotias mies katosi Indonesiassa – löytyi valtavan pytonin vatsasta

    7. 7

      Valtatie 13:n varrelta löytyi ruumis – poliisi epäilee tappoa

    8. 8

      Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

    9. 9

      Eva Wahlström hermostui Supertähtien kuvauksissa Teemu Selänteeseen: ”Hänen mielestään naiset eivät voi pärjätä urheilussa...”

    10. 10

      Nuori nainen hankki uuden ökyauton – huomaamaton yksityiskohta paljasti kiusallinen huijauksen, internet villiintyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    2. 2

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    3. 3

      Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

    4. 4

      Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

    5. 5

      Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

    6. 6

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    7. 7

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    8. 8

      Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän? Alle 60 prosenttia vastasi oikein

    9. 9

      Einin keikka keskeytyi äkillisesti Saariselällä – vietti yön vessan lattialla: ”Silloin mua vietiin... ”

    10. 10

      Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    5. 5

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    8. 8

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    9. 9

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

    2. 2

      Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

    3. 3

      Yksi virhe voi estää sisäilmaongelmien löytämisen – onko sinulla nämä oireet?

    4. 4

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    5. 5

      Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

    6. Näytä lisää