Digitoday

Valikko

Ennuste: Android jyrää, Windows jumittaa

Googlen Android-käyttöjärjestelmällä toimivia mobiililaitteita myydään ensi vuonna jopa kaksi kertaa yhtä paljon kuin viime vuonna, arvioi tutkimusyhtiö Gartner. Kasvua kertyy kahdessa vuodessa jopa sata prosenttia, kun taas Windows polkee lähes paikallaan.
Tutkimusyhtiö Gartner ennakoi Androidin lisäävän edelleen etumatkaansa suosituimpana mobiililaitteiden käyttöjärjestelmänä. Applen iOS ja Microsoftin Windows kasvavat myös, mutta jäävät yhä enemmän jälkeen vahvasti porskuttavasta Androidista.

Gartnerin mukaan Android-laitteiden toimitukset kasvavat tänä vuonna jo 866 miljoonaan mobiililaitteeseen, kun viime vuonna Googlen alustalle tehtyjä laitteita kaupattiin 505 miljoonaa kappaletta.

Ensi vuonna Android-laitteiden toimitusmäärät yltävät jo 1,06 miljardiin. Samaan aikaan kaikkien tietotekniikkalaitteiden myyntimäärän odotetaan nousevan 2,5 miljardiin laitteeseen.

Ohjelmistojätti Microsoftin Windows-käyttöjärjestelmällä pyöriviä laitteita myydään arvion mukaan kuluvana vuonna 339 miljoonaa, missä on laskua edellisvuodesta noin seitsemän miljoonan laitteen verran. Ensi vuonna toimitukset kuitenkin lisääntyvät arviolta 378 miljoonaan laitteeseen.

Laskuissa ovat mukana muun muassa Nokian Lumiat, joiden käyttöjärjestelmänä on Windows Phone.

Applen mobiililaitteiden iOS ja tietokoneiden MacOS -käyttöjärjestelmät yleistyvät Gartnerin mukaan tämän vuoden 296 toimitetusta laitteesta 355 miljoonaan laitteeseen ensi vuonna. Ensi vuonna Apple alkaa Gartnerin mukaan hätyytellä suosiossa jo Microsoftin Windowsia.

Kanadalaisen Blackberryn RIM:n markkinaosuuden Gartner uskoo yhä pienentyvän kuten myös muiden pienempien käyttöjärjestelmien.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    2. 2

      Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

    3. 3

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    4. 4

      Michelle Pfeiffer katosi julkisuudesta – taustalla katastrofaalinen työtilanne: ”Kukaan ei enää palkannut minua”

    5. 5

      Näissä ammateissa työpaikkoja on liian vähän – katso lista pahimmista ammateista

    6. 6

      Draamaa TIS-kulisseissa: Pauliina purskahti itkuun kameran edessä – syyttää naisia tapahtumista: ”H*oria suoraan sanottuna”

    7. 7

      Moskovan mielenosoituksessa otettu kuva sai suuren huomion – lue tarina ikoniseksi nousseen otoksen taustalla

    8. 8

      Tekisitkö näin ex-kaverillesi? Teinitytön häijystä tempusta tuli mieletön nettihitti – ”Nauroin koko ajan”

    9. 9

      Herttuatar Catherine sädehti tiukassa ja läpikuultavassa pitsiunelmassa – hurmaavan hoikka olemus ihastutti gaalayleisön

    10. 10

      Red Bullilta paljastus F1-avauskisasta: talli määräsi Verstappenin pysymään poissa Räikkösen kimpusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    2. 2

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    3. 3

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    4. 4

      Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän? Alle 60 prosenttia vastasi oikein

    5. 5

      Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

    6. 6

      Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

    7. 7

      Jopa kolmannes syövistä voitaisiin välttää – 15 ruokaa, jotka ehkäisevät syöpää

    8. 8

      Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

    9. 9

      Jyväskyläläinen Erkki on kahden kesämökin loukussa: ”Se on pelkkää työleiriä”

    10. 10

      Pyssy vaihtui biksuihin – Playboy-kuviin kosiskeltu ampumahiihtokaunotar poseeraa kauden päätteeksi pikkuisissa bikineissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    5. 5

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    8. 8

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    9. 9

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    2. 2

      Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

    3. 3

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    4. 4

      Michelle Pfeiffer katosi julkisuudesta – taustalla katastrofaalinen työtilanne: ”Kukaan ei enää palkannut minua”

    5. 5

      Näissä ammateissa työpaikkoja on liian vähän – katso lista pahimmista ammateista

    6. Näytä lisää