Digitoday

Valikko

Entinen Palm-pomo webOS:stä: Roskiin meni

Julkaistu: , Päivitetty:

Jon Rubinstein ei olisi myynyt Palmia HP:lle, mutta toisaalta hänen kätensä olivat sidotut, mies tilittää Fierce Wirelessin haastattelussa.
Kämmenlaitteita valmistanutta Palmia noin vuoden verran johtanut Jon Rubinstein märehtii mobiilikäyttöjärjestelmä webOS:n kohtaloa Fierce Wirelessin toimittajalle. Tämä kysyi, tekisikö Rubinstein jälkikäteen arvioituna jotain toisin.

– No en ole varma, että olisin myynyt yhtiötä HP:lle. Se on ainakin selvää. Olipa hukkaan heitettyä kerrassaan, Rubinstein tuhahtaa uutispalvelulle.

Samaan hengenvetoon hän muistuttaa, ettei hänellä ollut vaihtoehtoa, sillä myynnistä päätti Palmin hallitus ja osakkeenomistajat. Hän miettii, mitä järkeä Palmin myymisessä olisi ylipäätään ollut, jos kaikki olisivat tienneet HP:n "vain lopettavan [webOS:n] antamatta sille koskaan mahdollisuutta kukoistaa".

Jon Rubinstein astui Palmin vetäjäksi kesällä 2009, jolloin yhtiö oli jo hänen mukaansa kuoleman kielissä. Vuotta myöhemmin Palm päätyi Hewlett-Packardin omistukseen.

Pc-talo HP:n arvioitiin havitelleen miljardikaupassa eritoten webOS:ää keinona muuntua entistä enemmän myös mobiililaitteiden valmistajaksi. HP ei heittänyt WebOS:ää heti syrjään, vaan yritti tunkeutua sitä käyttävällä TouchPad-laitteella taulutietokoneiden markkinoille.

TouchPad epäonnistui pahasti, ja lopulta HP lopetti kokonaan webOS-laitteiden valmistuksen. HP:n pääjohtajan vaihduttua Meg Whitmaniin syksyllä 2011, webOS:stä tehtiin avointa koodia. Ja viime helmikuussa HP myi webOS-toiminnot älypuhelinvalmistaja LG:lle.

Jon Rubinsteinin mielestä webOS näytti suuntaa muun muassa Androidille ja iOS:lle moniajossa ja muissa toiminnoissa. Hän viihtyi HP:ssä vuoteen 2012.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

    2. 2

      Ryhmäseksikohusta muistettava Salkkarit-kaunotar sievänä bikineissä – upeat maisemat taustalla

    3. 3

      Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

    4. 4

      HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

    5. 5

      Jäteasemalla suuri tulipalo Turussa – Pelastuslaitos varoittaa: Savu on terveydelle haitallista, sulkekaa ikkunat

    6. 6

      Arman Alizad vitsaili seksuaalisesta häirinnästä helsinkiläisessä sekasaunassa – ihmiset raivostuivat: ”Oksettavaa”

    7. 7

      Kevinin, 4, surman kammottavat yksityiskohdat nousivat tapetille – tuoreessa dokumentissa hurjia väitteitä

    8. 8

      Jäätelökauppiaan unelma Kimi Räikkösen tapaamisesta toteutui – ”Olen odottanut tätä asiakasta niin kauan”

    9. 9

      IS-haastattelu: Vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto puolustaa kilpa-autoilua – ”Ralli on ja pysyy Jyväskylässä!”

    10. 10

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    2. 2

      Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

    3. 3

      Muistatko kesähitin 2007 laulaneen Tea Hiillosteen? Vaihtoi alaa kertaheitolla – ”Tää on niin mun juttu”

    4. 4

      Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

    5. 5

      Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

    6. 6

      HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

    7. 7

      Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

    8. 8

      Uutisankkuri Heidi Suomi, 42, avautui yllättäen vaikeasta tabuaiheesta – ”Jos vaikka tapaisin miehen...”

    9. 9

      Tosi-tv:stä tutut Kylie ja Kendall Jenner skandaalin keskellä – raivostunut Metallican James Hetfield sivalsi tähtösiä viiltävästi

    10. 10

      Lopeta jo se hamstraaminen – Ainakin nämä tavarat voi heittää heti pois

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    6. 6

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

    2. 2

      Ryhmäseksikohusta muistettava Salkkarit-kaunotar sievänä bikineissä – upeat maisemat taustalla

    3. 3

      Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

    4. 4

      HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

    5. 5

      Jäteasemalla suuri tulipalo Turussa – Pelastuslaitos varoittaa: Savu on terveydelle haitallista, sulkekaa ikkunat

    6. Näytä lisää