Digitoday

Valikko

120 miljoonan it-katastrofi: BBC pisti pelin poikki

Britannian BBC nielee 120 miljoonan euron tappionsa ja hylkää vuosikausia jatkuneen massiivisen it-hankkeen. Asiasta kertoo BBC itse.
Projektin nimi oli Digital Media Initiative eli DMI. Sen tarkoitus oli muuttaa tapaa, jolla televisio- ja radio-ohjelmien tekijät käyttävät ja jakavat video- ja äänimateriaalia.

Järjestelmän rakentaminen annettiin ensin Siemensin hoteisiin vuonna 2008. Kehitystyö siirrettiin kuitenkin BBC:n sisälle pari vuotta myöhemmin.

”Taitamattomuus
maksoi 120 miljoonaa”

BBC:n uutiset kertovat, että järjestelmän kehitystyöstä annettiin ilmeisesti kuva, joka ei vastannut alkuunkaan todellisuutta.

Vuonna 2011 kerrottiin, että hanke etenee hyvin. Joidenkin DMI:n osien kerrottiin olevan jo tuotantokäytössä. Julkisuuteen annettu kuva oli BBC:n uutisten mukaan kuitenkin liian ruusuinen. Järjestelmästä saattoi olla käytössä joitain osia, mutta kehitystyö oli todellisuudessa pahoissa vaikeuksissa.

Ongelmat kärjistyivät sellaisiin mittoihin, että viime kuussa koko hanke päätettiin hylätä. Kehitystyöhön ehdittiin käyttää viiden vuoden aikana noin sata miljoonaa puntaa eli noin 120 miljoonaa euroa.

BBC kertoo, että ”täydellisen katastrofin” arvion esitti yhtiön hallintoneuvostoon kuuluva Anthony Fry. Hän sanoo, että BBC:n aiemmat tekniset menestykset esimerkiksi olympialaisten yhteydessä saivat aikaan vääränlaista itsevarmuutta.

Todellisuudessa yhtiön hallintoneuvostossa tai johtoryhmässä ei ollut riittävästi asiantuntemusta DMI:n tapaisen monimutkaisen hankkeen johtamiseen, totesi Fry. Hän kertoo, että konsulttiyhtiö PriceWaterhouseCoopers tekee asiasta riippumattoman selvityksen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    2. 2

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    3. 3

      Ivanka Trumpille virallinen rooli Valkoisessa talossa

    4. 4

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    5. 5

      Lauri Ylösen talosuunnitelmat kyseenalaistanut professori sai yllätyssoiton ja vieraili muusikon kotona: ”Rauhanpiiput paloivat”

    6. 6

      Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

    7. 7

      Melania Trumpilta harvinainen esiintyminen – piti kantaaottavan puheen, ei maininnut miestään sanallakaan

    8. 8

      Suomalaispelaajilla harvinaisen onnekas pelikierros – Viking Loton täysosuma 10-henkiselle porukalle Suomeen

    9. 9

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    10. 10

      Hillary Clintonilta ensimmäinen poliittisesti latautunut puhe vaalien jälkeen – piikitteli Trumpia ja räväytti nahkatakilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    2. 2

      Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

    3. 3

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    4. 4

      Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

    5. 5

      Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

    6. 6

      Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

    7. 7

      Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

    8. 8

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    9. 9

      Einin keikka keskeytyi äkillisesti Saariselällä – vietti yön vessan lattialla: ”Silloin mua vietiin... ”

    10. 10

      25-vuotias mies katosi Indonesiassa – löytyi valtavan pytonin vatsasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    5. 5

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    6. 6

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    7. 7

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    8. 8

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    9. 9

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    10. 10

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    2. 2

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    3. 3

      Ivanka Trumpille virallinen rooli Valkoisessa talossa

    4. 4

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    5. 5

      Lauri Ylösen talosuunnitelmat kyseenalaistanut professori sai yllätyssoiton ja vieraili muusikon kotona: ”Rauhanpiiput paloivat”

    6. Näytä lisää