Digitoday

Valikko

Robottisota häämöttää, YK-asiantuntija viheltää peliä poikki

Julkaistu: , Päivitetty:

YK:n erikoisraportoija Christof Heyns vetoaa maailman valtioihin sotarobottien kehittämisen keskeyttämiseksi. Uhkakuvat ovat pelottavia.

Viimeiset hetket ovat käsillä tappajarobottien holtittoman esiinmarssin estämiseksi, Yhdistyneitten kansakuntien erikoisraportoija Christof Heyns varoittaa. Hän jätti aihetta koskevan raporttinsa (pdf) torstaina YK:n ihmisoikeuskomitealle Genevessä.

– Väsymättömät sotakoneet, valmiina lähtöön napin painalluksella, aiheuttavat vaaran pysyvästä, joskin alhaisen tason, aseellisesta konfliktista torjuen sodanjälkeisen jälleenrakentamisen mahdollisuuden, Heyns kirjoittaa The Registerin mukaan.

Heyns vaati komitean edessä globaalia seisokkia aseistettujen ja itse kohteensa valitsevien robottien testaamiselle, tuotannolle ja käytölle, muun muassa The New York Times kertoo.

Raportoijan mukaan tällaisia robotteja ei ole vielä käytetty, mutta esimakua niistä on kyllä saatu esimerkiksi Yhdysvaltain käyttämien sotalennokkien myötä.

Avoimiin kysymyksiin kuuluu muun muassa se, voidaanko robotteja ohjelmoida noudattamaan kansainvälistä ihmisoikeuslakia.

– Tämän lisäksi robottien käyttöönottoa voi olla mahdotonta hyväksyä, koska riittävää järjestelmää oikeudellista vastuuta varten ei pystytä kehittämään ja, koska roboteilla ei tulisi olla valtaa ihmisten elämästä ja kuolemasta, Heyns miettii raportissaan.

Sotarobottien puolustajat ovat toisaalta sitä mieltä, että kone ei voi syyllistyä esimerkiksi tahallisiin julmuuksiin siviilejä vastaan, eikä sitä motivoi kosto.

Christof Heyns kehottaa perustamaan aihetta käsittelevän korkean tason paneelin, jossa luotaisiin ohjenuorat kansainväliselle yhteisölle.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

    2. 2

      Isä onnitteli viehättävää tytärtään Facebookissa – viattomasta viestistä tuli yllättäen megahitti: Otos peräisin perhelomalta

    3. 3

      Lopeta jo se hamstraaminen – Ainakin nämä tavarat voi heittää heti pois

    4. 4

      Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

    5. 5

      Suomalaisen radiojuontajan luksusloma sai dramaattisen käänteen – käsittämätön moka aiheutti karvaan pettymyksen

    6. 6

      Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

    7. 7

      Valtiovierailu ylihuomenna: Lörtsykauppias Sirkalla on jo valmiina tiukat terveiset Putinille

    8. 8

      Mike Tysonilta suorat sanat nyrkkeilyn megaottelusta – ”McGregor kuolee kehässä”

    9. 9

      Suomalainen suosikkibloggaaja avautuu alastomuuden hyödyistä – sensuelli kuva sykähdyttää: joogaa ilkosillaan ällistyttävässä asennossa

    10. 10

      Köyhä lapsi ei käy kesällä edes jäätelöllä – pitääkö siitä vielä kertoa koulussa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    2. 2

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    3. 3

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    4. 4

      Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

    5. 5

      Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

    6. 6

      Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

    7. 7

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      Kehonrakentaja julkaisi häkellyttävän kuvan – ”Näyttää todella vastenmieliseltä”

    10. 10

      Risto Laitilan vastaanotolla: Nämä oireet voivat olla merkkejä syövästä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    6. 6

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

    2. 2

      Isä onnitteli viehättävää tytärtään Facebookissa – viattomasta viestistä tuli yllättäen megahitti: Otos peräisin perhelomalta

    3. 3

      Lopeta jo se hamstraaminen – Ainakin nämä tavarat voi heittää heti pois

    4. 4

      Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

    5. 5

      Suomalaisen radiojuontajan luksusloma sai dramaattisen käänteen – käsittämätön moka aiheutti karvaan pettymyksen

    6. Näytä lisää