Digitoday

Google hengittää niskaan: Applen App Store ylitti 50 miljardia latausta

Julkaistu:

Viisi vuotta sitten avattu Applen App Store juhli keskiviikkona 50 miljardia latausta. Myöhemmin liikkeelle lähtenyt Googlen Google Play kuitenkin on saavuttamassa.
Apple palkitsi 50:nnen miljardinnen latauksen tehneen ohiolaisen Brandon Ashmoren 10 000 dollarin sekillä. Ashmore latasi OK GO -musiikkibändin tekemän pelin Say the Same Thing, jossa pelaaja yrittää arvata saman sanan kuin toinen pelaaja.

App Store käynnisti toden teolla uuden aikakauden digitaalisessa kaupankäynnissä. Applen internetohjelmista ja -palveluista vastaavan johtajan Eddy Cuen mukaan sovelluskauppa on tilittänyt kehittäjille yhdeksän miljardia dollaria.

Google kuitenkin hengittää Applen niskaan sovelluskauppojen välisessä latauskisassa. Los Angeles Timesin mukaan Google kertoi keskiviikkona, että sen Google Play -verkkokauppa on vain runsaan miljardi latausta App Storen perässä.

Googlen kasvu perustuu siihen, että se tekee yhteistyötä monien älypuhelinten ja taulutietokoneiden valmistajien kanssa.

App Storessa ja Google Playssa on kummassakin tarjolla noin 800 000 nimikettä. Microsoftin Windows Phone Storessa niitä on 150 000 ja Blackberry Worldissä 205 000.

50 miljardin latauksen merkkipaalun ympärille rakennetussa artikkelissaan The Guardian huomauttaa, että kuluneen viiden vuoden aikana käytettävien sovellusten luonne on muuttunut huomattavasti. Microsoftin valtakaudella sovellukset olivat monipuolisia tietokoneohjelmia, mutta nyt markkinoita dominoivat kohdennetut sovellukset, jotka tekevät vain yhtä asiaa mutta tekevät sen hyvin.

The Guardian huomauttaa myös, että sovelluskaupat voivat tehdä tuntemattomista yrittäjistä maailmanluokan menestyjiä. Se käyttää esimerkkinä suomalaista Roviota, joka toi Angry Birds -pelinsä App Storeen joulukuussa 2009 ja jota on sen jälkeen ladattu älypuhelimiin ja tabletteihin melkein kaksi miljardia kertaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Professori arvioi: Tällainen rangaistus Turun puukottajaa odottaa – murha tai tappo, tuomio voi olla sama

    2. 2

      Lauri Ylönen myy Sipoon-kotiaan lähes 4 miljoonalla eurolla – katso kuvat 330 neliön luksuslukaalista

    3. 3

      Helsinkiläinen 30-vuotias mies kaivoi lompakostaan 226,05 euroa – entä sinä?

    4. 4

      Latinokaunotar Jennifer Lopezin, 48, kimaltava esiintymisasu lumoaa – kerää ylistystä: ”Täydellinen vartalo”

    5. 5

      190 matkaajaa luuli pääsevänsä paratiisisaarelle, jäivätkin jumiin Vantaalle – tuore sulho: ”Honeymoon on aika helvetin kaukana”

    6. 6

      Ministeri Orpo kertoi "työlistansa" – nämä suuret muutokset aiotaan toteuttaa Suomessa

    7. 7

      Juna syöksyi topparin läpi Joutsenossa – veturi roikkuu uhkaavasti ajotien yllä

    8. 8

      Omakotitalosta löytyi palaneen naisen ruumis Mikkelissä

    9. 9

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    10. 10

      Onko muovikipposi terveysriski? Eviran asiantuntija kertoo, kauanko sitä on turvallista käyttää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    2. 2

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    3. 3

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    4. 4

      Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

    5. 5

      Minttu Räikkönen hurmasi Helsingin ydinkeskustassa – viimeisen päälle tyylikäs look!

    6. 6

      Ikävä totuus ”lämpimänä kotina” myydystä unelmien talosta paljastui ostajalle talvella – välittäjällä oli erikoinen selitys

    7. 7

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    8. 8

      Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

    9. 9

      Laria, 18, kutsutaan Paratiisihotellissa nimellä Mr Too Big – lempinimi osoittautui osuvaksi: ”Olisi pitänyt varautua niillä isommilla”

    10. 10

      Räikköset aiheuttivat megayllätyksen Helsingissä! Pikku-Robin, 2, varasti huomion lavalla – myös Minttu mukana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Professori arvioi: Tällainen rangaistus Turun puukottajaa odottaa – murha tai tappo, tuomio voi olla sama

    2. 2

      Lauri Ylönen myy Sipoon-kotiaan lähes 4 miljoonalla eurolla – katso kuvat 330 neliön luksuslukaalista

    3. 3

      Helsinkiläinen 30-vuotias mies kaivoi lompakostaan 226,05 euroa – entä sinä?

    4. 4

      Latinokaunotar Jennifer Lopezin, 48, kimaltava esiintymisasu lumoaa – kerää ylistystä: ”Täydellinen vartalo”

    5. 5

      190 matkaajaa luuli pääsevänsä paratiisisaarelle, jäivätkin jumiin Vantaalle – tuore sulho: ”Honeymoon on aika helvetin kaukana”

    6. Näytä lisää