Digitoday

Valikko

Aikataulunne on roskaa: Tiemaksujärjestelmän saa pystyyn viidessä vuodessa

Julkaistu:

Tiemaksujärjestelmien kansainvälinen osaaja arvioi, että ratkaisun voisi toteuttaa Suomessa jo vuodesta 2018 alkaen. Ollilan työryhmässä aikatauluun ei uskota.
Suomeen ollaan puuhaamassa merkittävää muutosta ajoneuvojen käyttömaksuihin ja verotukseen satelliittiseurantaan pohjautuvalla tiemaksujärjestelmällä.

Jorma Ollilan tiemaksutyöryhmä on visioinut järjestelmää käyttöön 2020-luvulla, mutta itävaltalainen Kapsch TrafficCom haluaisi sanoista tekoihin paljon nopeammin.

Kapschin kansainvälisen kehityksen johtaja Josef Czako on esittänyt työryhmälle, että järjestelmä voisi alkaa toimia jo vuonna 2018 kattaen ensin moottoritiet, kehätiet ja kaikki ajoneuvot.

Czako puhuu tiemaksuja laajemmasta järjestelmästä, joka kattaa teiden käytön oikeudenmukaisen hinnoittelun ja älykkään liikenteen palvelut.

– 2018 perustuu kansainväliseen kokemukseen ja on realistinen arvio. Suomessa ei pitäisi odottaa seuraavaa hallitusta. Ollilan työryhmän tulevat ehdotukset tulisi omaksua nykyisellä hallituskaudella, koska ikinä ei tiedä, millainen seuraava hallitus on, Czako tähdentää.

Jos nyt menetetään kaksi vuotta ja odotetaan seuraavaa hallitusta, näkee Czako aikataulun nopeimmillaankin seuraavasti:

Tarvittava lainsäädäntö on valmis vuonna 2016, sitten järjestelmän yksityiskohtia hiotaan ministeriöissä vuoden 2017 puoliväliin asti. Sen jälkeen on tarjousten lähettämisen aika, ja varsinaiseen rakentamiseen kuluisi pari vuotta. Tiemaksut voisivat silloin olla käytössä vuoden 2020 alussa.

Ei niin
nopeasti

Työryhmän jäsen tyrmää ajatuksen vuodesta 2018 tuoreeltaan. Ryhmän lähtökohtana on, että ensisijaisesti ajoneuvo- ja autovero korvattaisiin tienkäyttömaksuina ja tähän järjestelmään siirtyminen vie asiantuntijoiden mukaan 5–8 vuotta. Muuten autokauppamarkkinat uhkaavat sotkeentua.

– Kapschin ehdottama aikataulu voisi toteutua, jos poliitikot päättäisivät nyt välittömästi, että järjestelmä laitetaan pystyyn. Mutta sillä ei korvattaisi mitään olemassa olevaa, vaan maksut tulisivat nykyisten päälle. Epäilen, että sellaista päätöstä saataisiin aikaan, liikenneneuvos Risto Murto liikenne- ja viestintäministeriöstä pohtii.

Tiemaksut tarvitsevat
esitaistelijan

Ollilan työryhmä ruotii erilaisia malleja tiemaksuille, ja lopulliset ehdotukset valmistuvat kuluvan vuoden loppuun mennessä, jolloin työryhmän toimikausi päättyy.

Mutta Josef Czako toivoo, ettei työryhmä katoaisi mihinkään, koska silloin vaarana on ehdotusten hautautuminen. Tiemaksut ovat kansallisesti merkittävä hanke, joka tarvitsee hänen mukaansa "esitaistelijan", tunnetun ja arvostetun puolestapuhujan. Czakon mielestä Jorma Ollila voisi olla tämä esitaistelija.

Czakon mukaan järjestelmän pikainen, mutta pienin askelin tapahtuva käyttöönotto auttaisi ehkäisemään tienkäytön vakavia ongelmia, joista monissa muissa maissa on kokemusta. Hän mainitsee ruuhkat, päästöt ja onnettomuudet, joiden hän pelkää lisääntyvän 10 vuodessa ilman tiemaksujärjestelmää.

– Tieinfrastruktuurin rahoitus on merkittävä ongelma. Teitä pitää paitsi rakentaa, myös ylläpitää. Kestävä infrastruktuuri, onnettomuuksien karsinta ja päästöjen alentaminen edellyttää rahoitukselta muutosta, Czako sanoo.

Kiireessä menee lapsi
pesuveden mukana?

Kapsch TrafficComin Josef Czakon mukaan tiemaksujen kiirehtiminen ei pakottaisi tietosuojakysymysten lakaisua maton alle tai ottamaan käyttöön testaamattomia teknologian raakileita.

Tietosuojan perustana on jo valmiiksi vankka kansallinen ja EU-tason lainsäädäntö, Czako katsoo. Hän myös muistuttaa nykyelämän realiteeteista.

– Matkapuhelinoperaattori tietää jo missä olet, joskin tässä järjestelmässä sijainti pitää tuntea tarkemmin. Käyttämistämme luotto- ja etukorteista jää jälki, kauppias tietää, mitä kaljaa juot. Autonavigaattori voi välittää sijaintisi valmistajalle, joka myy tiedon eteenpäin. Todellista yksityisyyttä ei ole enää olemassa, Czako miettii.

Yhtenä pelkona on, että hyvässäkin tarkoituksessa tehty tiemaksujärjestelmä voidaan jonain päivänä valjastaa hallituksen vakoilutyökaluksi. Mutta Czakon mielestä järjestelmän tuomat edut ovat huimasti teoretisoituja haittoja suuremmat.

Myös työryhmän jäsenen Risto Murron mielestä tietosuojakysymykset ovat ratkaistavissa, mutta järjestelmää pitää varmasti pilotoida.

– Edelleen on keskeistä saada poliittinen päätös asiasta seuraavassa hallitusohjelmassa 2015, jonka jälkeen voidaan käynnistää lainsäädäntö- ja muu valmistelutyö, Murto alleviivaa.

Murron mielestä 2018 voisi sinänsä olla mahdollinen vuosi, jos asiaa tarkastelee vain ja ainoastaan lainsäädännön kannalta.

Testattua
tekniikkaa

Epäilijät sanovat, että mikä tahansa ihmisen rakentama järjestelmä on lähtökohtaisesti haavoittuva ja siten viime kädessä rikollisten murrettavissa.

Kapsch suhtautuu Czakon mukaan vakavasti tietosuojakysymyksiin ja niiden ratkaisuun on käytetty paljon rahaa. Firman ratkaisuun on esimerkiksi rakennettu järjestelmä sisäisten petosten havaitsemiseen.

Johtajan mukaan kuitenkin kaikki, mitä Suomessa aiotaan tehdä, on tehty jossain mitassa jo muualla, ja esimerkiksi autoihin satelliittiseurantaa varten tulevat obu-päätteet ovat olleet olemassa jo pitkään. Suomessa kiehtoo se, että täällä teknologian eri elementit ovat yhdistymässä uudella tavalla.

Aika ajaa ohi?

Kapsch TrafficCom on 3500 hengen yhtiö, joka on toimittanut tiemaksujärjestelmiä kymmeniin maihin ympäri maailman.

Risto Murron mukaan Kapsch on merkittävä palveluntuottaja, jonka teknologinen osaaminen on korkeatasoista. Järjestelmän toimittajan valintaan hän ei ota kantaa.

Mutta kuka tietää, miltä maailma näyttää kymmenen vuoden päästä? Jos järjestelmä tulee käyttöön vasta pitkälti 2020-luvulla, eikö ole mahdollista, että teknologia ja yhteiskunta muuttuu niin paljon, että nyt tehty työ tiemaksujen teknologian ja vaihtoehtojen selvittämiseksi ehtii vanhentua?

Murron mukaan teknologia varmasti kehittyy, mikä on hyvä, koska silloin kustannukset laskevat. Mutta järjestelmän perusperiaatteet, kuten tietosuojakysymykset tai verotuksen oikeudenmukaisuus, eivät vanhene.

Kapschin Josef Czako pitää Suomen hanketta mielenkiintoisena haasteena, jossa tarvittaisiin suomalaisia kumppaneita. Lisäksi hän povaa Suomeen uusia työpaikkoja.

Czako myös kiittää älykkään liikenteen puolesta puhuvaa ITS Finland ry:tä, jossa hänen mukaansa on karismaattista väkeä, joka myöskin toivoo tiemaksujen aikataulun nopeutusta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Miss Gay Finland 2017 on pyhäkoulunopettaja Noora Kalpio, 24

    2. 2

      Mafioso Sonny Franzese, 100, vapautui 50 vuoden istumisen jälkeen – elämää kuorruttivat stripparit, porno ja maailmantähdet

    3. 3

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    4. 4

      Kannabiskasvattaja luuli keksineensä nokkelan piilon Joensuussa – ”ratamestarin erikoinen”

    5. 5

      Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

    6. 6

      AFP: Pohjois-Korealta harvinainen julkilausuma YK:n turvallisuusneuvostossa – ”Olisi kohtalokas virhearviointi...”

    7. 7

      Oletko mennyt liian pitkälle? 9 merkkiä, jotka kertovat henkisestä pettämisestä

    8. 8

      Nyt puhuu Lontoon terrori-iskun sankaripoliisi – taisteli kolmea veitsimiestä vastaan vastaan pelkällä pampulla

    9. 9

      Mies avautuu saunakyttääjistä: ”Enpä ole ikinä noussut alasti lauteille ilman, että naiset olisivat mittailleet varustustani”

    10. 10

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    2. 2

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    3. 3

      17-vuotias tyttö kuoli benji-turmassa kielimuurin vuoksi

    4. 4

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    5. 5

      Pikkulapsi putosi neljästä metristä suoraan kivilattialle Tampereella – kaiteessa vakavia puutteita

    6. 6

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    7. 7

      Vuokralainen käytti vessaa suihkuna – hiukset tukkivat lattiakaivon karmein seurauksin

    8. 8

      Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

    9. 9

      Mies avautuu saunakyttääjistä: ”Enpä ole ikinä noussut alasti lauteille ilman, että naiset olisivat mittailleet varustustani”

    10. 10

      ”Legioonalainen Peters” on poissa: Kyösti Pietiläisen uskomaton elämä – merimiehestä palkkasoturiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    5. 5

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    6. 6

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    7. 7

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    8. 8

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    9. 9

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    10. 10

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Miss Gay Finland 2017 on pyhäkoulunopettaja Noora Kalpio, 24

    2. 2

      Mafioso Sonny Franzese, 100, vapautui 50 vuoden istumisen jälkeen – elämää kuorruttivat stripparit, porno ja maailmantähdet

    3. 3

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    4. 4

      Kannabiskasvattaja luuli keksineensä nokkelan piilon Joensuussa – ”ratamestarin erikoinen”

    5. 5

      Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

    6. Näytä lisää