Digitoday

Valikko

Google-pomo huolestui naapurin vakoilulennokista

Googlen hallituksen puheenjohtaja on huolestunut naapurin vakoilulennokkien aiheuttamasta uhasta yksityisyyden suojalle. Hänen mielestään ne pitäisi kieltää.

Eric Schmidt, Googlen hallituksen puheenjohtaja, jolla on myös tiiviit suhteet presidentti Obaman hallintoon, on huolestunut nykyaikaisten motorisoitujen lennokkien aiheuttamasta uhasta yksityisyydelle ja turvallisuudelle.

Sotilas- ja vakoilukäyttöön rakennetuista miehittämättömistä minikoneista on valmistettu halvempia versioita siviilikäyttöön. Koneita ollaan tuomassa myös kuluttajamarkkinoille. Hiljattain Intiassa otettiin käyttöön kameralla varustettuja lennokkeja valvomaan laitonta metsästystä, BBC uutisoi.  Yhdysvaltain ilmailuvirasto on parhaillaan valmistelemassa säännöstöä, joka ohjaa näiden minikoneiden käyttöä maan ilmatilassa.

Googlen hallituksen puheenjohtajan on oltava hyvin tietoinen yksityisyyden suojaan liittyvistä ongelmista, sillä hänen yritystään syytetään jatkuvasti hakukoneen ja yhtiön muiden palvelujen käyttäjien tietojen keräämisestä ja yhdistelystä. Yhtiön koostamien tietopakettien katsotaan loukkaavan yksityisyyden suojaa.

Schmidtin Guardian-lehden lauantain printtiversiossa esittämä huoli näyttää kohdistuvan lennokkien kohdistettuun käyttöön esimerkiksi jatkuvana pörräämisenä naapuririidan jatkeena. Koneita voitaisiin käyttää myös julkkisten ja muiden rikkaiden yksityistilojen vakoiluun.

Schmidt nosti esiin vaaran siitä, mitä tapahtuu, jos terroristit saavat lennokkeja käsiinsä ja ryhtyvät käyttämään niitä samalla tavalla kuin Yhdysvaltain asevoimat käyttävät niitä terroristeiksi epäiltyjä vastaan Pakistanissa.

– Niiden käyttöä on rajoitettava...On eri asia, että valtiot, joilla on jonkin verran legitimiteettiä käyttävät niitä, mutta muiden käyttöön ne eivät sovi... Sitä ei voi sallia, Schmidt sanoi tiedustelulennokeista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

    2. 2

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    3. 3

      Tosi-tv-tähden herttainen perhekuva aiheutti somemyrskyn – 2-vuotiaan tyttären juomapullo herättää närkästystä

    4. 4

      6 asiaa, joita moni häpeää seksissä – aivan turhaan

    5. 5

      Ilves yllätti toista kertaa – voitto jatkoerässä!

    6. 6

      Samantha Fox esiintyy tänään Savossa – nuoret pilkkimiehet ihmeissään povipommista: ”Oon minä sitä Foxia kuullu joskus...”

    7. 7

      Artistit jäätyvät täysin kesken Bumtsibumin toisen jakson – ”Ei voi olla totta!”

    8. 8

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    9. 9

      Sepon verkoista löytyi mulkosilmäinen hauki – tutkijakin hämmästyi: ”En ole koskaan nähnyt vastaavaa!”

    10. 10

      TPS voitti tulikuuman kamppailun – HIFK:n hermokontrolli petti pahasti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    2. 2

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    3. 3

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    4. 4

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    5. 5

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    6. 6

      Erikoinen ilmiö Haloo Helsingin keikalla Tallinnassa – suomalaiset innostuivat erosta Suomen ja Viron lainsäädännössä

    7. 7

      Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

    8. 8

      Nainen laittoi hulinaksi Prismassa – taltutettiin käsiraudoilla

    9. 9

      Teuvo Loman: Kihlat! Julkaisi kuvan onnenhetkestä

    10. 10

      Kommentti: Trumpin bluffi paljastui nololla tavalla – voittamisen kuningas ratsastaa nyt tappiosta toiseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

    2. 2

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    3. 3

      Tosi-tv-tähden herttainen perhekuva aiheutti somemyrskyn – 2-vuotiaan tyttären juomapullo herättää närkästystä

    4. 4

      6 asiaa, joita moni häpeää seksissä – aivan turhaan

    5. 5

      Ilves yllätti toista kertaa – voitto jatkoerässä!

    6. Näytä lisää