Digitoday

Valikko

Pc-myynnissä ainutkertainen romahdus – yllätti analyytikotkin

Ennestään alamäessä ollut pc-myynti kääntyi syöksyyn vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Tilanne johtanee alennusmyynteihin.

Tammi-maaliskuun pc-myynti jäi 14 prosenttia viimevuotisesta, markkinatutkimusyritys IDC:n tuore raportti sanoo. Eri tavalla myyntiä mittaavan tutkimusyritys Gartnerin luvut eivät olleet aivan yhtä lohduttomia, mutta niidenkin mukaan vuoden ensimmäisen neljänneksen pc-myynti oli 11,2 prosenttia pienempi kuin vuotta aikaisemmin.

Tämä oli ensimmäinen kerta, jolloin pc-koneiden neljännesvuositoimitukset jäivät alle 80 miljoonan kappaleen sitten vuoden 2009 huhti-toukokuun, Gartner sanoo.

IDC:n analyytikot yllättyivät itsekin pc-myynnin syöksystä. Sen ennustus oli ollut pessimistinen 7,7 prosentin lasku myyntiluvuissa. Pc-myynti ei ole flopannut yhtä pahasti lähes 20 vuoteen.

Myynti on hiljentynyt nimenomaan kuluttajamarkkinoilla, jossa taulutietokoneet ja älypuhelimet ovat imeneet kuluttajien rahat.

Rumat myyntiluvut ovat hyviä uutisia kuluttajille, jotka ovat harkinneet pc:n uusimista. Kuluttajat voivat odottaa jopa 30 prosentin alennuksia meneillään olevan neljänneksen aikana, kirjoitti San Jose Mercury News.

– Pc-valmistajien on alennettava hintoja aggressiivisesti saadakseen liikettä varastoihin. Alennukset välittyvät kuluttajahintoihin, sanoi Enderle Groupin Rober Enderle, joka mukaan amerikkalaistoimittajien on räjäytettävä varastonsa seuraavan kolmen kuukauden aikana.

76,3 miljoonan pc:n myynti tammi-maaliskuussa on katkera käänne teollisuudelle, joka sinnitteli kahden prosentin vuosikasvussa 2011, mutta jolla oli taustalla myynnin kaksinkertaistuminen vuodesta 2 000 vuoteen 2011, jolloin myynti nousi 353 miljoonaan laitteeseen. Viime vuonna myynti kääntyi laskuun ja nyt ollaan syöksyssä.

Tablettien ja älypuhelimien vetovoiman lisäksi pc-valmistajat ovat kärsineet Windows 8:n tulosta markkinoille. Se edellyttää käyttäjiltä uuden oppimista.

– Se on kauhea tuote. Se on väärä tuote väärässä ekosysteemissä yrittämässä tavoittaa väärää ympäristöä. Kuluttajat haluavat täydellisyyttä ja Windowsin ekosysteemi ei pystynyt sellaista toimittamaan, suomi Global Equities Researchin johtaja Trip Chowdhry Microsoftin tuotetta.

HP pysyi neljänneksen suurimpana pc-toimittajana huolimatta 23 prosenttia pienemmästä myynnistä. Lenovo ei pystynyt käyttämään kilpailijoiden ahdinkoa hyväkseen, mutta pysyi sentään samoissa luvuissa kuin vuotta aikaisemmin.

IDC:n mukaan Apple pärjäsi omissa pc-laitteissaan windows-toimittajia paremmin, mutta senkin toimitukset laskivat 7,5 prosenttia yhtiön omien iPadien syötyä ostajien rahat.

Pc-myynnin syöksy oli globaali ilmiö. IDC:n lukujen mukaan Yhdysvalloissa toimitettiin 14,2 miljoonaa laitetta eli 12,7 prosenttia vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Aasian-Tyynenmeren alueella lasku oli myös 12,7 prosenttia. Lukuja veti alas varsinkin Kiinan hidastunut myynti.

  • pc-markkina

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    2. 2

      Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

    3. 3

      Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

    4. 4

      Poliisi: Lontoon terrori-iskun tekijä oli Khalid Masood, 52

    5. 5

      Prinssi Carl Philip ja Sofia: vauva tulossa!

    6. 6

      38-vuotias tytär syytteessä: pahoinpiteli vanhan äitinsä kolmesti, tyhjensi tilit ja äiti joutui myymään asuntonsa

    7. 7

      Thames-jokeen Lontoon terrori-iskussa syöksynyt nainen tunnistettu – Andreea, 29, oli juhlimassa kihlattunsa syntymäpäivää

    8. 8

      Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

    9. 9

      Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

    10. 10

      Salkkarit-Ullan ikä yllätti – testaa nyt, kuinka hyvin pärjäät ikätestissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    2. 2

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    3. 3

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    4. 4

      Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

    5. 5

      Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

    6. 6

      Tavoitteena rautaiset vatsalihakset? Personal trainer paljastaa yleisen virheen, johon moni sortuu

    7. 7

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    8. 8

      Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      Testaa, mikä olisi nimesi, jos olisit vastakkaista sukupuolta

    3. 3

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    4. 4

      Hirvittävä tapaus paljastui Suomessa: Kolme nuorta miestä oli sukupuoliyhteydessä kolmen pikkulapsen kanssa

    5. 5

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    6. 6

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Menestyneen yrittäjäpariskunnan ero muuttui helvetiksi – vaimo teki tempun, joka vei perheenisältä työn, terveyden ja kodin

    10. 10

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    2. 2

      Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

    3. 3

      Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

    4. 4

      Poliisi: Lontoon terrori-iskun tekijä oli Khalid Masood, 52

    5. 5

      Prinssi Carl Philip ja Sofia: vauva tulossa!

    6. Näytä lisää