Digitoday

Valikko

Google joutuu puffaamaan kilpailevia hakukoneita

Julkaistu: , Päivitetty:

EU:n kilpailuviranomaiset ovat vaatimassa Googlelta omien palvelujen selkeämpää leimaamista ja kilpailevien hakukoneiden nostamista käyttäjien tietoisuuteen.
Googlen on määrä jättää tällä viikolla oma ratkaisuehdotuksensa EU:n kilpailuviranomaisten havaitsemiin monopoliaseman väärinkäytöksiin hakutulosten esittämisessä. EU:n tutkimuksissa on noussut esille Googlen harrastama omien palvelun suosiminen hakutuloksissa ja kilpailevien, erikoistuneiden hakukoneiden tulosten pimittäminen.

The Financial Timesin mukaan EU:n komissio on huolissaan siitä, että Google valta-asemansa kautta estää tiettyjen erikoisalojen hakupalveluiden tarvitseman käyttäjävirran. Tämä uhkaa esimerkiksi säätietoihin, karttapalveluihin tai finanssipalveluihin erikoistuneiden hakukoneiden toimintaa ja kehitystä. Euroopan komission mukaan nämä alakohtaiset hakupalvelut pystyvät toimittamaan käyttäjille parempaa palvelua omalta alaltaan ja siksi niiden toimintaedellytyksiä ei saa vaarantaa.

Kilpailukomissaari Joaquin Almunia sanoi The New York Timesille, että kuluttajille pitäisi tarjota todellisia vaihtoehtoja.

– Ehkä pyydämme Googlea ehdottamaan relevantteja vaihtoehtoja, vaihtoehtoisia optioita hakutulosten esittämiseen.

Selvityksissä mukana olevien henkilöiden mukaan EU:n huomio kohdistuu kahteen ongelmavyyhtiin ja jättää huomiotta monia muita valituksia mukaan lukien kilpailevien palvelujen arvon alentamisen.

Googlen sanotaan esittävän hakutulokset ja mainoslinkit tavalla, joka ei aukea kaikille kuluttajille. Toiseksi nousee Googlen omien palveluiden nostaminen niin, että erikoistuneiden hakupalveluiden tulokset jäävät piiloon, vaikka ne olisivat käyttäjälle hyödyllisempiä.

– Googlella on hallitseva asema web-hauissa ja sen takia se on tärkeä liikennelähde kilpaileville erikoishakupalveluille. Nämä palvelut ovat riippuvaisia nettiliikenteestä. Olemme huolestuneita siitä, että liikenteen ohjaaminen voi supistaa mahdollisuuksia investoida alakohtaisiin palveluihin ja niiden innovointiin. Se voisi lopulta johtaa palveluiden laadun ja valintojen kutistumiseen, komission edustaja sanoi.

The Guardianin mukaan komisaari Almunian tiimi ei ole vielä päättänyt yhdistetäänkö Nokiaa, Microsoftia ja useita muita verkkotoimijoita edustavan Fairsearch Europen tällä viikolla esittämä valitus Googlen mobiilikäyttöjärjestelmästä Androidista mukaan tutkimuksiin, jotka käynnistyivät jo vuonna 2010. Valituksessa Googlea syytetään alihinnoittelusta. Androidin ilmaisuuden katsotaan ajavan kilpailijoiden tuotteet ulos markkinoilta.

Googlen vastaisen toiminnan moottorina toimii Microsoft, joka tyydy pelkästään tehtailemaan valituksia viranomaisille. Se pyörittää verkossa, televisiossa ja painetussa mediassa Scroogled-mainoskampanjaa, jossa  Googlen esitettään hakevan voittoja ja valtaa käyttäjien yksityisyyden ja objektiivisten hakutulosten kustannuksella.

ABC Newsin mukaan ensimmäiset Scroogled-mainokset herjasivat Gmailin sisällön käytöstä mainosten myymiseen, toisessa vaiheessa ne kohdistuivat Googlen vaatimukseen siitä, että jälleenmyyjien on maksettava päästäkseen mukaan hakupalvelun kauppaosioon. Tuorein kohdistuu Android-sovellusten ostajien tietojen jakamiseen.

  • Monopoli
  • Nokia Oyj

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vastasyntynyt vauva ällistytti kätilön vain minuutteja syntymän jälkeen –”Herranjumala, tyttö kävelee!”

    2. 2

      Äiti jätti 5-vuotiaan yksin uima-altaaseen – poika painui veden alle lähes viideksi minuutiksi

    3. 3

      11-vuotiaasta tytöstä jaettiin seksuaalisia kuvia internetiin – äiti stailasi ja tuttava kuvasi

    4. 4

      Tara-terrieri jäi jumiin tierummun sisään: vesiletkulla ulos huuhdotun koiran suusta löytyi yllätys

    5. 5

      Paavo Lipposen kaunis Emilia-tytär, 19, kirjoitti ylioppilaaksi loistavin arvosanoin – ei seuraa vanhempiaan politiikkaan

    6. 6

      Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

    7. 7

      Donald Trump keinahteli ja lauloi kansallislaulua teatraalisesti – some räjähti: ”Kuin ekaluokkalainen”

    8. 8

      Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

    9. 9

      Tuoreen ylioppilaan Oton, 19, elämä mullistui Kanarialla – kansainväliset urasuunnitelmat kariutuivat: Oli otettava järki käteen

    10. 10

      Poliisi etsii 11-vuotiasta tyttöä Espoossa – ei palannut koulusta kotiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa – poliisi etsii vaarallista henkilöä

    2. 2

      Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

    3. 3

      Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

    4. 4

      Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

    5. 5

      Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

    6. 6

      Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

    7. 7

      Pamela Anderson, 49, selittää IS:lle muuttunutta ulkonäköään – kaiken takana yksi päätös: ”En yksinkertaisesti jaksa enää tässä iässä”

    8. 8

      Mitä on tapahtunut Tiger Woodsille? Ratista kärynnyttä tähteä tuskin tunnistaa pidätyskuvasta

    9. 9

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    10. 10

      Velkavankeuteen joutunut thaipoimija Bunruay, 54, vaatii oikeutta Kainuussa: ”Joka viikko 3 koronkiskuria tuli pickupilla kotiimme”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    4. 4

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    5. 5

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    6. 6

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    7. 7

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    8. 8

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    9. 9

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    10. 10

      Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vastasyntynyt vauva ällistytti kätilön vain minuutteja syntymän jälkeen –”Herranjumala, tyttö kävelee!”

    2. 2

      Äiti jätti 5-vuotiaan yksin uima-altaaseen – poika painui veden alle lähes viideksi minuutiksi

    3. 3

      11-vuotiaasta tytöstä jaettiin seksuaalisia kuvia internetiin – äiti stailasi ja tuttava kuvasi

    4. 4

      Tara-terrieri jäi jumiin tierummun sisään: vesiletkulla ulos huuhdotun koiran suusta löytyi yllätys

    5. 5

      Paavo Lipposen kaunis Emilia-tytär, 19, kirjoitti ylioppilaaksi loistavin arvosanoin – ei seuraa vanhempiaan politiikkaan

    6. Näytä lisää