Digitoday

Valikko

Puhelinliittymien hinnat nousussa - valitse oikea ja säästä

Kännykkäoperaattorit houkuttelevat liittymävaihtajia nyt lähinnä mielikuvilla ja älykännyköiden omistajille suunnatuilla lisäpalveluilla. Hinnoissa kilpailu ei juuri näy: perusliittymien keskihinta laski aavistuksen maaliskuussa vuoden takaisesta.

Kännykkäliittymä maksoi maaliskuussa keskimäärin 33,38 euroa kuussa, kun viime vuoden maaliskuussa keskihinta oli 15 senttiä kalliimpi. Muutos selviää vertailusta, jonka Suomen Rahatieto teki Taloussanomille.

Hintaa suurempia muutoksia on kuitenkin sisällöissä, Suomen Rahatiedon (SRT) Seppo Rekonen sanoo. Eroja on eniten siinä, kuinka paljon puheaikaa ja tekstiviestejä kuukausihintaan kuuluu. Osa liittymäpaketeista sisältää myös nettiyhteyden.

Moni älypuhelimen käyttäjä on alkanut pitää nettiominaisuutta jo itsestään selvänä. Tulevaisuudessa se tuleekin kuulumaan yhä useampaan perusliittymään, Rekonen arvelee.

Vaikka liittymien keskihinta ei ole muuttunut kovin paljoa, yksittäisten liittymien hinnoissa on melkoisia eroja. Kallein vaihtoehto on melkein kolme kertaa halvimman hintainen.

(Liittymien hinnat on koottu taulukkoon jutun loppuun.)

Perusliittymien lisäksi operaattorit houkuttelevat asiakkaita määräaikaisilla tarjouksilla. Myös vanhat asiakkaat pääsevät usein hyötymään niistä ja vaihtamaan vanhan liittymänsä parempaan.

Eroa jopa
50 euroa kuussa

Vertailun esimerkkiasiakas puhuu kuukaudessa 90 viiden minuutin puhelua. Puolet niistä soitetaan toisen operaattorin liittymään, ja puolet puhutaan päivisin kello 7–17 välillä. Tekstiviestejä kuukaudessa lähetetään 50, joista puolet toisen operaattorin asiakkaalle.

Hinnoissa ei ole huomioitu datasiirtomaksuja, ulkomaanpuheluja tai soittoja ulkomaille.

Vertailussa on mukana kymmenen operaattoria ja vain osa operaattoreiden liittymävalikoimasta. Vaihtoehdot vähenivät yhdellä, kun Academica sulautui TeleCityGroupiin.

Vertailun edullisimmat liittymät löytyivät Saunalahdelta ja DNA:lta. Saunalahden Reilu maksoi 16,80 euroa ja DNA pro 500 maksoi 16,90 euroa kuussa.

Esimerkkiasiakkaalle kallein liittymä oli Soneran liittymä Tekstari, jonka hinta oli 54,55 euroa kuussa.

Ääripäiden välillä oli siis eroa jopa 37,75 euroa kuussa. Vuodessa se tekee 453 euroa.

Miten sitten valita juuri itselle sopiva liittymä?

Monilla operaattoreilla on verkkosivuillaan laskureita, jotka auttavat liittymän valinnassa. Nykyistä sopimusta voi arvioida tutkimalla puhelinlaskun ohessa tulevaa puheluerittelyä.

Jos on harkinnut myös puhelimen vaihtamista, Rahatiedon Rekonen suosittelee valitsemaan laitteen ensin. Sitten voi miettiä, millaisia ominaisuuksia liittymältään haluaa ja valita operaattorin sen mukaan.

Datasiirto
vaikeuttaa vertailua

Osassa uusia liittymiä kuukausimaksuun sisältyy datasiirto, osassa siitä joutuu maksamaan erikseen. Usein siirto on kuitenkin niin hidas, että älypuhelimen omistaja valitsee lisäksi liittymän oheen nopeamman nettiyhteyden.

Dataliittymien hintoja on vaikea vertailla, koska siirron nopeus myös vaihtelee eri liittymissä. Lisäksi osassa liittymiä kuukausittain siirrettävän datan määrä on rajattu, osassa rajoittamaton.

Esimerkiksi DNA:lta saa liittymän oheen liikkuvan laajakaistan. Siinä ei ole datarajaa, vaan kiinteällä kuukausimaksulla nettiä voi selata kotimaassa niin paljon kuin haluaa. Laajakaistan hinta nousee siirron nopeuden mukana.

Elisa taas tarjoaa vaihtoehtoja, joissa vaihtelee sekä nopeus että datan kokonaismäärä. Sen ylittävä siirto hinnoitellaan erikseen.

Vaihtoehtona on ottaa paketti, johon sisältyy nopea tiedonsiirto puhelujen ja tekstiviestien lisäksi.

(Oikaisu klo 15.10: Toisin kuin jutussa aiemmin kerrottiin Tele Finlandin Perus-liittymän kuukausihinnaksi ei muodostunut 67,17 euroa vaan 35,6 euroa. Virheellinen hinta esiintyi SRT:n hintavertailussa. Näin ollen liittymä ei ollut vertailun kallein. Korjaus vaikutti myös kaikkien liittymien keskihintaan laskevasti.)

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eurojackpot-voittajat kertovat Veikkauksen haastattelussa säilyttäneensä 87 000 000 euron tositetta keittiön astiakaapissa

    2. 2

      Poliisi Hirvensalmen tapahtumista: Perheen isä kuoli, pojat loukkaantuivat vakavasti – äiti soitti hätäkeskukseen

    3. 3

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    4. 4

      Valtiovarainministeriö: Kohu oli liikaa, juhlaraha vedetään pois

    5. 5

      Tutkinnanjohtaja: Hirvensalmella tutkitaan kahta tapon yritystä – rikosten ja hätäpuhelun välillä ”muutaman tunnin haarukka”

    6. 6

      Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuoden palkan?

    7. 7

      Suomalainen asiantuntija pitää Toni Niemisen toimintaa ”yksiselitteisesti typeränä” – antoi huiman hinta-arvion mitaleille!

    8. 8

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    9. 9

      Taiteilija teloitusjuhlarahasta: ”Luonnollinen valinta”

    10. 10

      Juhlarahaskandaali: Orpo oli itse hyväksymässä kohua herättänyttä teloituskolikkoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    3. 3

      Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

    4. 4

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    5. 5

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    6. 6

      Hirvensalmella maalaistalossa kuolonuhri ja 2 vakavasti loukkaantunutta nuorta – ovat talon asukkaita

    7. 7

      Osaatko ratkaista puusepän pulman?

    8. 8

      Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Tältä Kim Kardashian näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    7. 7

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    8. 8

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eurojackpot-voittajat kertovat Veikkauksen haastattelussa säilyttäneensä 87 000 000 euron tositetta keittiön astiakaapissa

    2. 2

      Poliisi Hirvensalmen tapahtumista: Perheen isä kuoli, pojat loukkaantuivat vakavasti – äiti soitti hätäkeskukseen

    3. 3

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    4. 4

      Valtiovarainministeriö: Kohu oli liikaa, juhlaraha vedetään pois

    5. 5

      Tutkinnanjohtaja: Hirvensalmella tutkitaan kahta tapon yritystä – rikosten ja hätäpuhelun välillä ”muutaman tunnin haarukka”

    6. Näytä lisää