Digitoday

Valikko

Voyager-tiimi maailmalle: Älkäähän hoppuilko!

Julkaistu:

Voyager-luotain on toki kauempana kuin yksikään toinen ihmisen tekemä esine. Mutta ei sentään aurinkokunnan ulkopuolella, Nasa korjaa.

Vuonna 1977 laukaistun Voyager 1 -avaruusluotaimen väitetään tehneen historiaa. American Geophysical Union juhli keskiviikkona tietoja, joiden mukaan luotaimen kohtaama avaruussäteily on muuttunut rajusti.

Unionin mukaan muutokset viittaavat siihen, että Voyager 1 on siirtynyt aurinkokunnan ulkopuolelle ensimmäisenä ihmisen tekemänä esineenä. Epäselvää on vielä, onko luotain tähtien välisessä avaruudessa, vai jollain toistaiseksi määrittelemättömällä alueella.

Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa torjui kuitenkin väitteet edes aurinkokunnasta lähtemisestä nopeasti.

– Voyager-tiedetiimi on yhtä mieltä siitä, että Voyager 1 ei ole vielä poistunut aurinkokunnasta tai siirtynyt tähtien väliseen avaruuteen, luotainprojektin tiedemies Edward Stone toteaa tiedotteessa.

Joulukuussa tiedemiehet kertoivat luotaimen olevan uudella alueella nimeltä "magneettinen valtatie". Stone huomauttaa, että muutos magneettikentän suunnassa on viimeinen kriittinen merkki tähtien välisestä avaruudesta, eikä sellaista muutosta ole vielä havaittu.

Voyager 1:n astumista tähtien väliseen avaruuteen on odotettu pitkään. Joulukuussa 2010 kerrottiin, että aurinkotuuli on lakannut puhaltamasta aluksen takana selvänä merkkinä rajapyykin lähestymisestä. Silloin arvioitiin, että Voyager poistuu lopullisesti aurinkokunnasta noin neljässä vuodessa.

Sekä Voyager 1 että sen sisaralus Voyager 2 kantavat mukanaan kultaista levyä, joka sisältää ääntä ja kuvaa maapallolta. Toiveena on, että jonain päivänä jokin vieras äly löytää levyt.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vuokralainen käytti vessaa suihkuna – hiukset tukkivat lattiakaivon karmein seurauksin

    2. 2

      David Beckham julkaisi nuoruuskuvan äitinsä kanssa – useat yhdennäköisyydet hämmentävät: ”Miksi äitisi näyttää niin tutulta?”

    3. 3

      ”Silmänlumetta” – oliko massiivinen haittaohjelma valtion kyberisku eikä kiristys?

    4. 4

      Pikkulapsi putosi neljästä metristä suoraan kivilattialle Tampereella – kaiteessa vakavia puutteita

    5. 5

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    6. 6

      ”Legioonalainen Peters” on poissa: Kyösti Pietiläisen uskomaton elämä – merimiehestä palkkasoturiksi

    7. 7

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    8. 8

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    9. 9

      F1-huhumylly pyörii – Ricciardolla sopimus Ferrarin kanssa?

    10. 10

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    2. 2

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    3. 3

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    4. 4

      Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

    5. 5

      Hankintapaperit paljastavat: Peltipoliisien tekniikkaa muutetaan – satsaus miljoonia euroja

    6. 6

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    7. 7

      Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

    8. 8

      Kyösti Pietiläinen on kuollut – palveli muukalaislegioonassa yli 28 vuotta

    9. 9

      Kim Kardashian joutui rajun tylytyksen kohteeksi salaa otettujen peppukuvien vuoksi – syyttää nyt paparazzeja kuvamanipuloinnista

    10. 10

      Mika Salolla selvä mielipide Räikkösen ja Bottaksen kolarista – ”Oli vähän väärässä paikassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    5. 5

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    6. 6

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    7. 7

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    8. 8

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    9. 9

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    10. 10

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vuokralainen käytti vessaa suihkuna – hiukset tukkivat lattiakaivon karmein seurauksin

    2. 2

      David Beckham julkaisi nuoruuskuvan äitinsä kanssa – useat yhdennäköisyydet hämmentävät: ”Miksi äitisi näyttää niin tutulta?”

    3. 3

      ”Silmänlumetta” – oliko massiivinen haittaohjelma valtion kyberisku eikä kiristys?

    4. 4

      Pikkulapsi putosi neljästä metristä suoraan kivilattialle Tampereella – kaiteessa vakavia puutteita

    5. 5

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    6. Näytä lisää