Digitoday

Valikko

Äiti taisteli vuosia, lopputuloksena suursakko piratismista

Julkaistu:

Jammie Thomas-Rasset ei saanut laajasti seurattua piratismijuttuaan korkeimman oikeuden kuultavaksi.
Korkein oikeus kieltäytyi maanantaina käsittelemästä minnesotalaisen Jammie Thomas-Rassetin saamaa suurtuomiota piratismista.

Oikeuden päätös tarkoittaa, että Thomas-Rassetille jää maksettavaksi 222 000 dollaria 24 musiikkikappaleen levittämisestä jo lopettaneessa Kazaa-palvelussa. Hän on kiistänyt syyllisyytensä.

Asiasta uutisoi muun muassa Wired-lehti. Jammie Thomas-Rasset oli ensimmäinen, joka riitautti levy-yhtiöitä edustavan RIAA:n kanteen, joita lähti tuhansille väitetyille tiedostonjakajille. Normaalisti kanteet sovittiin pikkusummalla ilman oikeudenkäyntiä.

Vuonna 2007 alkanut käräjöinti käsitti muun muassa mitätöidyn oikeudenkäynnin ja kolme erilaista korvaustuomiota, jotka olivat 222 000, 1,92 miljoonaa ja 1,5 miljoonaa dollaria.

Viime syyskuussa vetoomusoikeus palautti alkuperäisen 222 000 dollarin tuomion, mutta Jammie Thomas-Rasset anoi korkeimman oikeuden käsittelyä. Hänen mukaansa korvaussumma on perustuslain valossa kohtuuton, eikä vastaa aiheutunutta vahinkoa.

Thomas-Rassetin lisäksi vain yksi toinen piratismista syytetty on alkanut käydä oikeutta RIAA:ta vastaan. Joel Tenenbaum sai 675 000 dollarin tuomion 31 kappaleen nettijakelusta, eikä hänkään onnistunut viemään juttuaan korkeimpaan oikeuteen.

Jammie Thomas-Rasset on ilmoittanut, ettei hänellä ole mitään mahdollisuuksia maksaa korvaussummaa RIAA:lle.

  • tiedostonvaihto

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Murhatun perheenäidin Facebook-profiilikuva vaihtui surmayönä hääkuvaksi

    2. 2

      Harvinaisesta suunnasta tulevat vaaralliset tuulet iskevät Suomeen perjantaina: ”On todennäköistä, että puita kaatuu”

    3. 3

      Kaksi tunnetta, joista tietää parisuhteen olevan todella ohi

    4. 4

      Naapuri alkoi itkeä, kun kuuli, mitä surmatalossa oli tapahtunut – vielä viime viikolla isä rakensi perheelle terassia

    5. 5

      ”Olit kaikkien ystävä” – murhatun naisen läheiset jättivät koskettavat hyvästit

    6. 6

      Video: Usain Bolt kokeili ensi kerran pituushyppyä – tällainen oli supertähden leiskautus

    7. 7

      ”Bordellikooma-Lamar” puhuu suunsa puhtaaksi ex-vaimostaan – Khloe Kardashianilta julma intiimihuijaus

    8. 8

      Karu onnettomuus Oulussa – kaksi henkilöautoa romuna, osallisena myös soraa ajanut kuorma-auto

    9. 9

      Asunnosta löytyi mies ja nainen kuolleena ja pieni lapsi elossa Helsingissä

    10. 10

      Hallitus vannoo: Sote- ja maakuntauudistus toteutuu 1.1.2019

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    2. 2

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    3. 3

      Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

    4. 4

      Kannabiskasvattaja luuli keksineensä nokkelan piilon Joensuussa – ”ratamestarin erikoinen”

    5. 5

      Mafioso Sonny Franzese, 100, vapautui 50 vuoden istumisen jälkeen – elämää kuorruttivat stripparit, porno ja maailmantähdet

    6. 6

      Susanna Tanni poseeraa pienissä bikineissä: ”Uskoisitko, että olen viiden lapsen äiti?”

    7. 7

      Mies avautuu saunakyttääjistä: ”Enpä ole ikinä noussut alasti lauteille ilman, että naiset olisivat mittailleet varustustani”

    8. 8

      Asunnosta löytyi mies ja nainen kuolleena ja pieni lapsi elossa Helsingissä

    9. 9

      Naapuri alkoi itkeä, kun kuuli, mitä surmatalossa oli tapahtunut – vielä viime viikolla isä rakensi perheelle terassia

    10. 10

      Karu onnettomuus Oulussa – kaksi henkilöautoa romuna, osallisena myös soraa ajanut kuorma-auto

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    4. 4

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    5. 5

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    6. 6

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    7. 7

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    8. 8

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    9. 9

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    10. 10

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Murhatun perheenäidin Facebook-profiilikuva vaihtui surmayönä hääkuvaksi

    2. 2

      Harvinaisesta suunnasta tulevat vaaralliset tuulet iskevät Suomeen perjantaina: ”On todennäköistä, että puita kaatuu”

    3. 3

      Kaksi tunnetta, joista tietää parisuhteen olevan todella ohi

    4. 4

      Naapuri alkoi itkeä, kun kuuli, mitä surmatalossa oli tapahtunut – vielä viime viikolla isä rakensi perheelle terassia

    5. 5

      ”Olit kaikkien ystävä” – murhatun naisen läheiset jättivät koskettavat hyvästit

    6. Näytä lisää