Digitoday

Valikko

Vanhat digivehkeet menevät lähivuosina vaihtoon

Antenniasentajista voi tulla pula vuoden 2016 lopussa. Verkkotekniikka muuttuu monessa antenniverkon kanavassa.
Mediayhtiöt ovat tyytyväisiä viestintäministeri Krista Kiurun (sd) ilmoitukseen päättää television tulevista verkkotoimiluvista jo vuonna 2014.

Kiuru kertoi keskiviikkona ministeriön järjestämässä Viestintäfoorumissa, että antenniverkon toimiluvat on tarkoitus lyödä lukkoon jo ensi vuonna.

– Toimiala pääsee hyvissä ajoin valmistautumaan tuleviin tekniikkamuutoksiin, Anvia TV:n toimitusjohtaja Marianne Hynninen sanoo.

Antenniverkossa lähes kaikki nykyiset toimiluvat päättyvät vuoden 2016 lopussa.

Monessa kodissa on tiedossa uuden digiboksin tai television hankinta ja kanavien säätäminen. Ministeriön suunnitelmien mukaan vuodesta 2017 alkaen tekniikka vaihtuu suuressa osaa antennikanavissa.

Nykyinen dvb-t –tekniikkaa jää toistaiseksi noin 13 kanavaan. Tilalle tulee dvb-T2-standardi.

Tekniikan muutos vaikuttaa eniten maksutelevision näkymiseen antennitelevisiossa. Nykyinen tekniikka jää ainoastaan kanavanippuihin, jotka näyttävät Yleisradion ohjelmia ja maksuttomia kanavia.

Antenniverkon maksutelevision kanavat joutuvat siirtymään T2-tekniikkaan.

Muutoksia tuo myös mahdollinen 700 MHz taajuuden siirtyminen tv-kanavilta mobiiliin datan käyttöön. Muutos saattaa tulla jo vuoden 2017 alussa.

– Tv-kanavat pitää hakea laitteisiin uudelleen. Antenniasentajista voi olla vuoden 2016 lopussa pulaa. Taloyhtiöiden kannattaisi tehdä remontit jo vaikka nyt, Hynninen neuvoo.

Suomessa noin puolet taloyhtiöistä on antenniverkossa ja puolet kaapeliverkossa. Antenniverkon verkkotoimiluvat ovat nykyisin Anvialla, Digitalla ja DNA:lla.

  • Anvia Oyj

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sampoosääntö, joka kannattaa rikkoa – kikka voi mullistaa hiuksesi

    2. 2

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    3. 3

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    4. 4

      Liki 50 ihmistä etsi kadonnutta Harrya, 33, viikonloppuna – poistui kotoaan helmikuussa jälkiä jättämättä

    5. 5

      Jukka Haapalainen hölmistyi Jorma Uotisen kommenteista – kuittasi viiltävästi tuomarikollegalleen: ”Ootko harkinnut poliittista uraa?”

    6. 6

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    7. 7

      Poliisilla uusi tieto kadonneesta 33-vuotiaasta Harrysta – vihjeitä kaivataan yhä

    8. 8

      Liukuportaiden vika aiheutti pelottavan tilanteen Hongkongissa – ihmiset paiskautuvat toisiinsa videolla

    9. 9

      F1-varikolla levisi ihmeellinen huhu Kimi Räikkösestä – Niki Lauda tyrmäsi puheet suomalaisen heikkoudesta

    10. 10

      Venäläiskaupunki uppoaa hiljalleen maan sisään: jopa 100 metriä syvät vajoamat vieneet jo koulun ja pätkän rautatietä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    2. 2

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    3. 3

      Vettel voitti Australiassa, Bottas parempi suomalainen – IS seurasi Australian GP:tä

    4. 4

      Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

    5. 5

      Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

    6. 6

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    7. 7

      Kimi Räikköseltä mystinen kommentti

    8. 8

      Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

    9. 9

      Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

    10. 10

      Sebastian Vettel upeaan voittoon F1-kauden avauksessa! Bottas palkintopallille vahvalla ajolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sampoosääntö, joka kannattaa rikkoa – kikka voi mullistaa hiuksesi

    2. 2

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    3. 3

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    4. 4

      Liki 50 ihmistä etsi kadonnutta Harrya, 33, viikonloppuna – poistui kotoaan helmikuussa jälkiä jättämättä

    5. 5

      Jukka Haapalainen hölmistyi Jorma Uotisen kommenteista – kuittasi viiltävästi tuomarikollegalleen: ”Ootko harkinnut poliittista uraa?”

    6. Näytä lisää