Digitoday

Valikko

Tesla-murheista avaruuteen: Muskin rahtialus lähdössä

Sää näyttää suotuisalta Dragon-kapselin laukaisemiseksi avaruuteen perjantaina.
Maallisia murheita kohdannut Elon Musk voi kohta katsoa taivaalle. Hänen yksityinen rahtialuksensa on taas lähdössä kohti kansainvälistä avaruusasemaa.

Muskin SpaceX-yrityksen miehittämätön Dragon-alus on määrä laukaista Floridasta perjantaina kello 17.10 Suomen aikaa. Nasan mukaan SpaceX:n johtajisto hyväksyi laukaisun palaverissaan. Sää on 90 prosentin todennäköisyydellä sopiva perjantain lähtöä varten.

Laukaisu on osa Yhdysvaltain pyrkimystä luovuttaa avaruustehtäviä Nasan harteilta yksityisille yrityksille. Uudelleenkäytettävä Dragon-kapseli vieraili kansainvälisellä avaruusasemalla viimeksi lokakuussa. Sitä edelsi testilento viime keväänä.

Dragon otetaan kiinni avaruusaseman robottikäsivarrella ohjattavaksi telakointiporttiin. Kapselissa on tällä kerralla lähes 600 kiloa tarvikkeita miehistöä ja tieteellisiä kokeita varten.

Tekniikka on toiminut kiitettävästi. Mutta Elon Muskin toinen lempihanke, Tesla-sähköauto, on herättänyt epäilyksiä sen jälkeen, kun New York Timesin arvostelija väitti jääneensä tien päälle akkujen petettyä.

Musk on kiistänyt arvostelun jyrkästi ja on arvioinut jupakan syöneen jopa 100 miljoonaa dollaria Tesla Motorsin arvosta.

Nasa TV esittää perjantain laukaisun suorana internetissä.

  • Dragon

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin Sipilän hallituksen uudet päätökset muuttavat arkeasi – asumistuki, päivähoitomaksut, työttömyys...

    2. 2

      Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

    3. 3

      Internet sekosi tv-juontajan pinkistä röyhelömekosta – hervottomia vertauksia sukupuolielimeen

    4. 4

      Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

    5. 5

      Kommentti: Snookermestari Ronnie O’Sullivan sai maistaa omaa lääkettään

    6. 6

      Henri, 27, rakensi itselleen liikuteltavan talon 5000 eurolla – suomalaiset innostuivat

    7. 7

      Kolme uutta ministeriä, kokoomus ja perussuomalaiset jakavat salkkuja keskenään

    8. 8

      Kolikkokohusta tuli välittömästi some-vitsi – tällaisia vaihtoehtoisia juhlarahoja suomalaiset keksivät

    9. 9

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    10. 10

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    3. 3

      Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

    4. 4

      Tältä Kim Kardashian näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

    5. 5

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    6. 6

      Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuoden palkan?

    7. 7

      Hirvensalmella maalaistalossa kuolonuhri ja 2 vakavasti loukkaantunutta nuorta – ovat talon asukkaita

    8. 8

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    9. 9

      Lapin suurituloisimpiin kuulunutta yrittäjää syytetään suurista veropetoksista – epäillään hävittäneen kirjanpitoa 10 vuoden ajan

    10. 10

      Potilas löytyi kuolleena sairaalan huoltotunnelista – raportti paljastaa karut faktat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    3. 3

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    4. 4

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    5. 5

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    6. 6

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    7. 7

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    8. 8

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin Sipilän hallituksen uudet päätökset muuttavat arkeasi – asumistuki, päivähoitomaksut, työttömyys...

    2. 2

      Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

    3. 3

      Internet sekosi tv-juontajan pinkistä röyhelömekosta – hervottomia vertauksia sukupuolielimeen

    4. 4

      Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

    5. 5

      Kommentti: Snookermestari Ronnie O’Sullivan sai maistaa omaa lääkettään

    6. Näytä lisää