Digitoday

Valikko

YouTuben Suomi-avaus: Mukana SM-liiga, Duudsonit

Julkaistu: , Päivitetty:

Google avasi suomalaisille kohdennetun YouTube-sivuston, jossa paikallista sisältöä nostetaan paremmin esille.

Googlen suositulla videopalvelulla on nyt suomalainenkin osoite YouTube.fi. Se kutsuu mukaan kotimaisia sisällöntuottajia ja mainostajia.

Toki YouTubeen on voinut ladata suomalaista sisältöä ennenkin, mutta Google olettaa, että jatkossa "käyttäjät näkevät enemmän suomalaista sisältöä, sisällöntuottajat saavat tuloja ja mainostajat pääsevät ensimmäistä kertaa hyödyntämään mainosvideoita isossa mittakaavassa verkossa".

Duudsonit on yksi palvelun ensimmäisistä sisältökumppaneista Suomessa, mutta vielä on epäselvää, mitä se tarkoittaa katsojille.

Duudsoneilla on ollut suomalaisille suunnattu kanava entuudestaan YouTubessa, ja erikseen on ryhmän jenkkikanava, jossa mainostetaan piakkoin alkavaa uutta sarjaa. Siihen liittyi poliisin tutkima liikenteen pysäytys Helsingissä tammikuussa.

Muita ensimmäisen vaiheen sisältökumppaneita ovat oman kanavansa YouTubeen perustaneet MTV Media, jääkiekon SM-liiga sekä liigajoukkueet sekä Solar Films.

Myös SM-liigalla oli kanava ennestään YouTubessa, mutta se on nyt aktivoitunut selvästi. Kanavalle ilmestyi eilen tukku uusia videoita.

Mainonnan
uusi aalto?

Paikallista sisältöä nostetaan sivuilla paremmin esiin. Etusivulta voi katsoa, mitkä videot ovat tällä hetkellä katsotuimpia ja mitkä ovat nostaneet suosiotaan nopeimmin.

Suomalaiset sisällöntuottajat yhden henkilön tekijöistä suuriin mediataloihin voivat sallia mainosten näyttämisen videoidensa yhteydessä ja näin yrittää tienata tuloja videoillaan.

Yrityksille Google mainostaa YouTubea uudenlaisena mainoskanavana.

– Mainostajille nyt lanseerattava YouTube.fi tuo ensimmäistä kertaa videomainonnan merkittävässä mittakaavassa verkkoon Suomessa. Samalla se yhdistää liikkuvan kuvan brändivoiman verkon yhteisöllisyyteen ja mitattavuuteen, sanoo Googlen maajohtaja Anni Ronkainen tiedotteessa.

Mainostajat voivat näyttää mainoksia videoiden tai hakujen yhteydessä tai YouTuben etusivulla, kuten Marimekko tekee ensimmäisenä YouTube.fi:ssä.

Ronkaisen mukaan "mainostajat haluavat olla siellä missä heidän potentiaaliset asiakkaansa ovat". Hän huomauttaa, että YouTuben videoita katsotaan yli kolme miljardia kertaa päivässä, ja palveluun ladataan joka minuutti yli 72 tuntia uutta sisältöä.

Toisaalta se tarkoittaa, että mainostaja voi hukkua helposti massaan, jos ei valitse mainospaikkaansa huolella.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    2. 2

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    3. 3

      Skandaali EM-kisoissa – kultamitalisti poistui palkintokorokkeelta kesken kaiken

    4. 4

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    5. 5

      Saimaan kanavaan 200 ihmistä kyydissään jumittunut M/S Carelia palasi Lappeenrantaan – toimitusjohtaja kiistää ruuan loppumisen

    6. 6

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    7. 7

      Välikohtaus Itämerellä paljastui: Venäläinen sotalaiva lähetti mystisiä radioviestejä, musta helikopteri kaartoi rahtialuksen yli

    8. 8

      Plusmalli Ashley Graham poseeraa sensuellissa alastonkuvassa: vain käsi peittää kriittiset paikat – ”Toivon olevani joskus yhtä itsevarma”

    9. 9

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    10. 10

      Prinsessa Diana soitti pojilleen vain tunteja ennen kuolemaansa – Prinssit lopettivat puhelun lyhyeen: ”Olimme kiireisiä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    2. 2

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    3. 3

      Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

    4. 4

      Cheek menetti etuhampaansa – edes hammaslääkäri ei kyennyt paikkaamaan ennen keikkaa: Elastinen julkaisi kuvan seuraamuksista

    5. 5

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    6. 6

      Astrid Swanin, 35, rintasyöpä uusiutui ja levisi – sairaus on parantumaton: ”Jätän lapseni taakseni, kun hän vielä tarvitsee minua”

    7. 7

      Outo haju kellarissa paljasti – rakennusmestarin virityksistä 120 000 euron jättilasku

    8. 8

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    9. 9

      Kuvat Suomen kesästä: Festarivieraat kahlasivat tulvivalla kadulla, tennarit upposivat rakeisiin ja salama halkaisi koivun – ”Aika tälli tuli”

    10. 10

      Pete Parkkosen keikka Tikkurilassa sai huvittavia piirteitä: ”Ei tässä ole mitään järkeä enää!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    4. 4

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    5. 5

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    6. 6

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    7. 7

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    10. 10

      8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    2. 2

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    3. 3

      Skandaali EM-kisoissa – kultamitalisti poistui palkintokorokkeelta kesken kaiken

    4. 4

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    5. 5

      Saimaan kanavaan 200 ihmistä kyydissään jumittunut M/S Carelia palasi Lappeenrantaan – toimitusjohtaja kiistää ruuan loppumisen

    6. Näytä lisää