Digitoday

Kännykästä tuntoaistin jatke – pornon seuraava aluevaltaus?

Julkaistu: , Päivitetty:

IBM:n perinteiset 5 in 5 -teknologiaennustukset keskittyvät tänä vuonna aisteihin.

IBM esittelee viisi veikkausta teknologioista, jotka voivat vaikuttaa merkittävästi elämäämme seuraavien viiden vuoden aikana. Ennustukset koskevat tunto-, näkö-, kuulo-, haju- ja makuaistia ja tietokoneen kykyä matkia niitä.

It-jätti visioi, että kännykästä tulee lähitulevaisuudessa ihmisen tuntoaistin jatke. Siinä missä nykyään älypuhelimet ymmärtävät erilaista kosketusta, jatkossa puhelin pystyy välittämään käyttäjälleen esimerkiksi vaatteen kankaan pinnan ja muodon verkkokaupassa.

IBM:n mukaan "tämä saattaa hyvinkin toteutua seuraavien viiden vuoden aikana, sillä IBM:n tiedemiehet kehittävät tuntoaistia simuloivaa teknologiaa".

Tiedemiehet käyttävät hyväkseen haptiikkaa, infrapunaa ja paineen tunnistusta sekä älypuhelimen värinäominaisuuksia simuloidakseen tuntoaistia. Kaupan lisäksi esimerkiksi terveydenhuolto voisi yhtiön mukaan hyötyä etätunnustelusta.

Äkkiseltään voisi kuvitella, että myös aikuisviihdeteollisuus löytää teknologialle käyttöä. Puolustusteollisuus puolestaan saattaa olla kiinnostuneempi kehittyneestä konenäöstä. Näköaistista IBM sanoo, että tulevaisuudessa tietokone "ymmärtää" esitetystä kuvasta asioita lähes ihmisen tavoin.

Tietokoneen keinotekoinen kuulo taasen kehittyy tasolle, missä se pystyy poimimaan äänistä ihmiskorvalle mahdottomia asioita. Kone voisi esimerkiksi ennustaa, kuinka välitön uhkaava vaara on.

Ihmistä paremmin haistava tietokone tai älypuhelin voi varoittaa hyökkäävästä flunssasta tai muusta sairaudesta analysoimalla tuoksuja, biomarkkereita tai hajuyhdistelmiä esimerkiksi hengityksestä.

Lisäksi IBM:n tiedemiehet kehittävät ammattikokkien avuksi järjestelmää, joka auttaisi luomaan uusia, maukkaita reseptejä. Järjestelmä hajottaisi raaka-aineet molekyylitasolle asti ja sekoittaisi niistä pidetyiksi tiedettyjä yhdistelmiä.

Ja jos VTT:n ennustus toteutuu, tätä ruokaa voidaan jonain päivänä valmistaa ravintoloissa replikaattorilla, joka käyttää hyväksi eilisen tähteet.

IBM ryydittää jokaista ennustustaan lyhyellä videolla. Vuosi sitten yhtiö ennusti muun muassa loppua salasanoille ja läpimurtoa ajatusten lukemiselle.

  • älypuhelin

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    2. 2

      Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

    3. 3

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    4. 4

      Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

    5. 5

      Jasmin Mäntylä erosi – suhde 15 vuotta vanhempaan liikemieheen päättyi: ”Olen ainoastaan iloinen ja helpottunut”

    6. 6

      Öiset hiipparit kippasivat jätettä uimalan pihaan – touhu tallentui valvontakameraan

    7. 7

      IS seuraa hetki hetkeltä – Putin ja Niinistö ovat poistumassa oopperasta

    8. 8

      Uskoisitko 62-vuotiaaksi? Ex-huippumalli Janice Dickinson keimailee luksusjahdin kannella seksikkäissä pikkubikineissä – häämatkaa lykättiin rintasyövän takia

    9. 9

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    10. 10

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    2. 2

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    3. 3

      IS seuraa hetki hetkeltä – Putin ja Niinistö ovat poistumassa oopperasta

    4. 4

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    5. 5

      Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

    6. 6

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    7. 7

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    8. 8

      Poika lainasi isänsä Ferraria: poliisit takavarikoivat auton ja laittoivat varoittavat kuvat Twitteriin

    9. 9

      Miss Suomen kuumat tunnelmat narubikineissä – paljastava peppukuva ihastuttaa: ”En saa silmiäni irti teistä”

    10. 10

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    2. 2

      Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

    3. 3

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    4. 4

      Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

    5. 5

      Jasmin Mäntylä erosi – suhde 15 vuotta vanhempaan liikemieheen päättyi: ”Olen ainoastaan iloinen ja helpottunut”

    6. Näytä lisää