Digitoday

Murdoch lopettaa iPad-sanomalehden

Julkaistu:

Mediamoguli Rupert Murdochin News Corporation lopettaa maksullisen iPad-sanomalehden The Dailyn julkaisemisen.

The Daily julkistettiin suurella kohulla vuoden 2011 helmikuussa. Sen julkaiseminen loppuu 15. joulukuuta.

Päätoimittajan Jesse Angelon viime kesäkuisen avoimen viestin mukaan The Daily teki 30 miljoonaa dollaria tappiota vuodessa. Lehti sai kerättyä parhaimmillaan 100 000 tilaajaa. Angelo palaa takaisin News Corporationin New York Postiin, jossa hän saa kustantajan tittelin. Osa The Dailyn henkilökunnasta siirtyy samaan lehteen.

James Murdochin loppusanoista selviää, että 21 kuukautta eläneen julkaisun lopettamisessa oli kysymys rahasta. The Guardian lainasi häntä:

– Lanseerauksestaan alkaen The Daily oli rohkea digitaalisen julkaisemisen kokeilu ja hämmästyttävä innovaation kantaja. Valitettavasti kokeilumme ei saanut riittävän suurta yleisöä riittävän nopeasti, jotta se olisi vakuuttanut meidät liiketoimintamallin elinkelpoisuudesta pitkässä juoksussa.

The Dailyn tilaus maksoi dollarin viikolta, 40 dollaria vuodessa. Se olisi tarvinnut puoli miljoonaa tilaajaa päästäkseen nollatulokseen. Heinäkuussa raportoitiin, että jopa kolmannes The Dailyn 170 hengen toimituksesta oli saamassa potkut.

Helmikuun lanseeraustilaisuudessa New Yorkin Guggenheim museossa Rupert Murdoch paljasti uuden media yhdessä Applen Eddy Cuen kanssa. Murdoch sanoi taulutietokonelehdestä:

– Uudet ajat vaativat uutta journalismia. Haasteena on ottaa parhaat osa perinteisestä journalismista ja yhdistää ne tämän päivän teknologian parhaisiin osiin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tiesitkö tätä? Hyytävä yksityiskohta herttuatar Catherinen vaatteista tuli ilmi – kuninkaallisille välttämätön tapa

    2. 2

      Venäjän valtion lentokoneeseen lastattiin Lappeenrannassa laatikkokaupalla Koskenkorvaa ja konjakkia

    3. 3

      Putinin ja Niinistön päivällinen jouduttiin katkaisemaan kesken – Putin sai jäätelönsä vasta oopperan väliajalla

    4. 4

      EK9: Esapekka Lappi tykitti jo viidennen pohja-ajan – suomalaisten kolmoisjohto pitää: ”Vitsi kyllä maistuu, ei jumankauta”

    5. 5

      Kysely: Suomalaisia pidetään verrattain rumina – täällä paikalliset vievät jalat alta

    6. 6

      Tuhopolttaja iski liikuntapuistoon Helsingissä – Kaupungille noin 20 000 euron vahingot

    7. 7

      Kirsi Salo, 50, yllättää yläosattomissa – poseeraa sensuellissa uintikuvassa vain lumpeenlehti povensa peittona

    8. 8

      93-vuotias sotaveteraani pyysi ja sai apua koskettavalla lehti-ilmoituksella – ”Juoksuhauta on juostu loppuun”

    9. 9

      Venäjän presidentti jätti onnittelut Suomelle lausumatta – Moskovan ex-suurlähettiläs: Putin on puhunut Suomesta ”hieman erikoisella tavalla”

    10. 10

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    2. 2

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    3. 3

      Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

    4. 4

      Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

    5. 5

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    6. 6

      Kirsi Salo, 50, yllättää yläosattomissa – poseeraa sensuellissa uintikuvassa vain lumpeenlehti povensa peittona

    7. 7

      IS seurasi hetki hetkeltä – Putinin vierailu on ohi, lentokone nousi ilmaan Savonlinnasta

    8. 8

      Näkemiin, Suomi! Näin Putin jätti Savonlinnan yöllä, Niinistöä odotti karumpi kyyti

    9. 9

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    10. 10

      Kysely: Suomalaisia pidetään verrattain rumina – täällä paikalliset vievät jalat alta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    6. 6

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    7. 7

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    8. 8

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    9. 9

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    10. 10

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tiesitkö tätä? Hyytävä yksityiskohta herttuatar Catherinen vaatteista tuli ilmi – kuninkaallisille välttämätön tapa

    2. 2

      Venäjän valtion lentokoneeseen lastattiin Lappeenrannassa laatikkokaupalla Koskenkorvaa ja konjakkia

    3. 3

      Putinin ja Niinistön päivällinen jouduttiin katkaisemaan kesken – Putin sai jäätelönsä vasta oopperan väliajalla

    4. 4

      EK9: Esapekka Lappi tykitti jo viidennen pohja-ajan – suomalaisten kolmoisjohto pitää: ”Vitsi kyllä maistuu, ei jumankauta”

    5. 5

      Kysely: Suomalaisia pidetään verrattain rumina – täällä paikalliset vievät jalat alta

    6. Näytä lisää