Digitoday

Suomi-tekniikka mukana seuraamassa Marsin hiekkamyrskyä

Julkaistu: , Päivitetty:

Ilmatieteen laitoksen toimittamalle painemittarille tuli uutta käyttöä Marsissa, kun planeetalla velloi valtava hiekkamyrsky.

Punaisella planeetalla on liikkunut merkittävä, joskin arviolta jo heikkenevä hiekkamyrsky, jolla voi olla vaikutuksia ainakin toisen pinnalla olevan mönkijän toimintaan.

Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa kertoo, että sillä on ensimmäistä kertaa sitten 1970-luvun mahdollisuus seurata myrskyä sekä pinnalta että kiertoradalta käsin.

Uusi Curiosity-mönkijä on tehnyt osansa havainnoimalla muun muassa vaihteluita kaasukehän paineessa. Tämän mittalaitteen on toimittanut Ilmatieteen laitos osana Curiosityn laajempaa REMS-sääasemaa. Mittarin mukaan paine on myrskyn seurauksena alentunut.

Myrskyn ei uskottu uhkaavan suoraan Curiositya tai vanhaa Opportunity-mönkijää, koska pölypilvi on pysytellyt niistä kaukana. On silti mahdollista, että lisääntyvä pöly kaasukehässä tai jopa Opportunityn aurinkopaneelien päällä haittaa mönkijän sähkönsaantia.

Curiositylla ei ole vastaavaa vaaraa, sillä se ei käytä aurinkoenergiaa.

Kiertoradalta myrskyä on tarkkaillut Mars Reconnaissance Orbiter -luotain, joka on napannut siitä valokuvia.

  • Curiosity
  • Mars

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

    2. 2

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    3. 3

      80-luvun seksisymboli palasi parrasvaloihin – vietti 24 vuotta erämaassa ilman tv:tä: ”Halusin kasvattaa vauvani poissa julkisuudesta”

    4. 4

      Poliisi: Barcelonan pääepäilty ammuttu

    5. 5

      Europussi oli vuosituhannen alun kuuma keräilytuote, jolla tehtiin kovia voittoja – tämä on kolikoiden arvo nyt

    6. 6

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    7. 7

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    8. 8

      Italialaisen puukotusuhrin sukulainen: ”Huono juttu, että puolivuotias vauva oli mukana”

    9. 9

      Turvakameran video: Asiakas kävi poliisin kimppuun Salessa

    10. 10

      Terrorismirikoksesta epäillyn naapuri kertoo poliisioperaatiosta Kaarinassa – havahtui poliisin ääneen kesken puhelinkeskustelun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    2. 2

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    3. 3

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    4. 4

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    5. 5

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    6. 6

      Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

    7. 7

      Naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

    8. 8

      Poliisi vaatii Turun puukkoiskusta epäiltyä Abderrahman Mechkahia vangittavaksi

    9. 9

      Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

    10. 10

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukkoiskusta: viittä marokkolaista esitetään vangittavaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    10. 10

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

    2. 2

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    3. 3

      80-luvun seksisymboli palasi parrasvaloihin – vietti 24 vuotta erämaassa ilman tv:tä: ”Halusin kasvattaa vauvani poissa julkisuudesta”

    4. 4

      Poliisi: Barcelonan pääepäilty ammuttu

    5. 5

      Europussi oli vuosituhannen alun kuuma keräilytuote, jolla tehtiin kovia voittoja – tämä on kolikoiden arvo nyt

    6. Näytä lisää