Digitoday

Valikko

Google pääsee pälkähästä? Pahin kilpailusyyte horjuu

Julkaistu:

FTC empii Googlea vastaan kasaamansa antitrustijutun kanssa, Bloomberg kirjoittaa. Todisteet eivät ehkä riitä.

Yhdysvaltain kauppakomission FTC:n on odotettu syyttävän Googlea pian kilpailulakien rikkomisesta ilman yhtiön välitöntä vastaantuloa. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että FTC:n jutun pääsyyte voi olla hataralla pohjalla.

Asiantuntevat lähteet kertovat uutistoimisto Bloombergille, että FTC:ssä ei olla varmoja todisteiden riittävyydestä. Google saattaa siksi välttää syytteen internetin hakutulosten muokkaamisesta omaksi edukseen ja kilpailijoiden haitaksi.

FTC miettii myös, hyötyvätkö kuluttajat Googlen tavasta järjestellä hakutuloksia enemmän, kuin yhtiön kilpailijat kärsivät.

Bloomberg kertoi jo aikaisemmin, ettei syyte hakutulosten vääristelystä ole varma. Ilman sitäkin FTC voi syyttää Googlea esimerkiksi kuluttajien muille verkkosivustoille kirjoittamien arvostelujen luvattomasta käytöstä.

FTC:n komissaarit äänestävät kanteesta marraskuun loppuun mennessä. Vaikka Google selviäisi helpotuksella USA:n tutkinnasta, on sillä yhä vastaavat huolet Euroopassa, missä yhtiö on yrittänyt löytää yhteisymmärrystä kilpailuviranomaisten kanssa.

  • kilpailu
  • hakukone

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tutkijaryhmä rantautui asumattomalle saarelle – rannalla odotti ikävä yllätys

    2. 2

      NHL:n kevään tuhkimotarina on elossa – jättipaukku voiton päässä

    3. 3

      Myyntimies pyöritti kahdeksaa tyttöystävää vaimon selän takana – yksityisetsivä paljasti touhut

    4. 4

      Kieltäytyikö Melania Trump jo toistamiseen miehensä tarjoamasta kädestä valtiovierailulla?

    5. 5

      KP: Toimitusjohtaja Aimo Korte on kuollut – menehtyi auto-onnettomuudessa Venäjällä

    6. 6

      Lehti: Tällainen oli Manchesterin terroristin pirullinen pommi: ”Kuin sata luotia kerralla”

    7. 7

      Lehdet: Tällainen on Manchesterin iskusta epäilty Salman Abedi

    8. 8

      Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

    9. 9

      Kuvat: Kaunis olympiakultamitalisti keimaili ilkosen alasti tosi-tv:ssä – vaihtoi urheilun mallintöihin

    10. 10

      Bachelor-Tuomaksen ja Ninjan rakkaus ei kestänyt – päätyivät eroon: ”Meille tuli vahvoja erimielisyyksiä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    3. 3

      Tästä kuvasta tuli hetkessä Manchesterin tragedian symboli

    4. 4

      Sky News: Konsertissa ollut nainen ihmetteli vierellään olleen henkilön epäilyttävää käytöstä ennen räjähdystä

    5. 5

      Kuvat: Kaunis olympiakultamitalisti keimaili ilkosen alasti tosi-tv:ssä – vaihtoi urheilun mallintöihin

    6. 6

      Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

    7. 7

      Älä usko näitä tietoja – 6 huijausta Manchesterin iskusta

    8. 8

      Koskettava kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista leviää – Manchesterin pelastajien työn symboli

    9. 9

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    10. 10

      Joen kojelautakamera tallensi räjähdyksen – mies odotti autossa rakkaitaan keikalta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    8. 8

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    9. 9

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    10. 10

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tutkijaryhmä rantautui asumattomalle saarelle – rannalla odotti ikävä yllätys

    2. 2

      NHL:n kevään tuhkimotarina on elossa – jättipaukku voiton päässä

    3. 3

      Myyntimies pyöritti kahdeksaa tyttöystävää vaimon selän takana – yksityisetsivä paljasti touhut

    4. 4

      Kieltäytyikö Melania Trump jo toistamiseen miehensä tarjoamasta kädestä valtiovierailulla?

    5. 5

      KP: Toimitusjohtaja Aimo Korte on kuollut – menehtyi auto-onnettomuudessa Venäjällä

    6. Näytä lisää