Digitoday

Valikko

Uusi ohjelmistoyritys Suomen kasvurakettina

Verkkovideoon erikoistunut Dream Broker Helsingistä oli teknologiayritysten kovin kasvaja Deloitten uudessa listauksessa.

Deloitte julkaisi jo kahdeksannen kerran Fast 50 -listansa Suomen nopeimmin kasvavista teknologiayrityksistä. Ensi kertaa osallistuva ohjelmistoyritys Dream Broker otti heti voiton.

Kisassa mitataan yritysten liikevaihdon kasvua viiden vuoden jaksolta (2007–2011). Dream Broker ylsi 2712 prosentin kasvuun.

– On hienoa nähdä, että Suomessa arvostetaan kasvuyrityksiä, jotka luovat työpaikkoja, laajenevat ja toimivat talouden keihäänkärkinä. Dream Broker on nyt kasvuyritysten lipunkantaja. Haluamme omalla esimerkillämme kannustaa myös muita yrityksiä rohkeasti kasvamaan ja kansainvälistymään, sanoo Dream Brokerin toimitusjohtaja Mika Ahokas tiedotteessa.

Dream Brokerin jälkeen toiseksi sijoittui niin ikään helsinkiläinen ohjelmistotalo Nord Software 2052 prosentin kasvullaan ja kolmanneksi espoolainen kaupan alan softatalo Analyse² (1641%), joka on viihtynyt listan kärkikahinoissa vuodesta toiseen.

Fast 50 -listan voittajien kasvuprosentit ovat huomattavasti viime vuotta maltillisempia merkkinä maailman haastavasta taloustilanteesta. Viime vuoden voittaja, laivojen ohjelmistotoimittaja Eniram esimerkiksi nautti 6209 prosentin kasvusta.

Tänä vuonna Eniram sijoittui neljänneksi 1514 prosentin kasvullaan. 50 parhaan joukkoon pääsi nyt entistä alhaisemmalla, 66 prosentin viisivuotiskasvulla.

Suomen listauksessa menestyneet yritykset osallistuvat Deloitten Emea Fast 500 -listaukseen, jossa palkitaan Euroopan, Lähi-idän ja Afrikan nopeimmin kasvavat teknologiayritykset. Tulokset julkistetaan 30. marraskuuta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

    2. 2

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    3. 3

      19-vuotias opiskelija tienaa tuhansia euroja deittailemalla vanhempia miehiä – tarjoaa seuraansa nettisivustolla: ”Nautin esillä olosta”

    4. 4

      Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

    5. 5

      Suomalaisnainen kuvasi kummallisen vessan Madridissa: Miten tänne pääsee?

    6. 6

      Kaisa Mäkäräinen julkaisi kuvia rantalomaltaan – sukelteli haiden kanssa

    7. 7

      Kalliolta mereen pudonnut mies menehtyi Naantalissa

    8. 8

      Matti Nykänen sai alkoholinkäyttönsä kuriin – Pia-vaimo toi elämään rauhan: ”Pialla ei ole ollut helppoa”

    9. 9

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    10. 10

      Kommentti: Vihreät iskeytyvät Aaltoon tai Karille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    3. 3

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    4. 4

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    5. 5

      Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

    6. 6

      Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

    7. 7

      Tämän nimisillä miehillä on Suomessa 266 täyskaimaa

    8. 8

      Hyvän mielen lappu porraskäytävässä nosti taloyhtiön tunnelmaa: näyttelijä ilmoitti 90-vuotisjuhlistaan – ”voi kuulua meteliä”

    9. 9

      Sofia Belórf sinkkuhuumassa – iloitsee, että ei saanut Niko Nousiaisen kanssa lapsia: ”Silloin en olisi eronnut”

    10. 10

      Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    4. 4

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    5. 5

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    6. 6

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    7. 7

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    10. 10

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

    2. 2

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    3. 3

      19-vuotias opiskelija tienaa tuhansia euroja deittailemalla vanhempia miehiä – tarjoaa seuraansa nettisivustolla: ”Nautin esillä olosta”

    4. 4

      Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

    5. 5

      Suomalaisnainen kuvasi kummallisen vessan Madridissa: Miten tänne pääsee?

    6. Näytä lisää