Digitoday

Valikko

Siilasmaa SSS:lle: Salon tehdas piti sulkea

Harvoin lausuntoja antava Nokian hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa toteaa Salon Seudun Sanomille, että perusteet Salon sulkemiseen olivat oikeat.

Salossa vieraillut Nokian hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa korostaa, että Salon tuotekehitys on tulevaisuudessa tärkeää yhtiölle. Yhtiö päätti kesällä sulkea Salon matkapuhelintehtaan, mutta jätti tuotekehitystoimintoja jäljelle.

– Meillä on täällä keskeinen osa tuotekehitystämme. Tuotekehitys ratkaisee kilpailukykymme, Siilasmaa sanoi Salon Seudun Sanomille antamassaan haastattelussa.

Hänen mukaansa päätös ajaa matkapuhelintehdas alas oli oikea.

– Päätökset valmistellaan huolellisesti ja katsotaan pitkällä aikavälillä kilpailukykyä. Prosessi perustuu hyvään analyysiin, Siilasmaa totesi.

Siilasmaa ei ottanut kantaa siihen, mikä oli hänen oma roolinsa sulkemispäätöksen valmistelussa.

– Emme erittele yksittäisten ihmisten rooleja. Olemme tehneet vaikeita päätöksiä, mutta ne on tehty oikein, hän totesi.

Siilasmaan mukaan Nokian tuotekehitystoiminnot tarjoavat edelleen kasvun mahdollisuuksia paikallisille yrityksille.

– Tuotekehityspuolella ulkoistetaan paljon kapean alueen osaamista. Kaikki perustuu yritysten osaamiseen. Nokialle voi tarjota osaamistaan, Siilasmaa sanoi.

  • Nokia Oyj

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    2. 2

      Kivulias sairaus, josta moni kärsii tietämättään – 12 tyypillisintä oiretta

    3. 3

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    4. 4

      Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

    5. 5

      Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

    6. 6

      2. puolivälierät täydessä käynnissä – HIFK voitti, Tampereella peli jatkoajalle

    7. 7

      Vihreiden miesten torjunta lakiin – aluevalvontalakiin halutaan nopea muutos

    8. 8

      Raimo Summanen avautuu pedofiilihuutelunsa taustoista

    9. 9

      Prinssi Carl Philip ja Sofia: vauva tulossa!

    10. 10

      Poliisi: Lontoon terrori-iskun tekijä oli Khalid Masood, 52

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    2. 2

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    3. 3

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    4. 4

      Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

    5. 5

      Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

    6. 6

      Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

    7. 7

      Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

    8. 8

      Kauhunhetket Westminsterin sillalla tallentuivat valvontakameran videolle

    9. 9

      Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

    10. 10

      Onnenpyörä-kilpailijalta kaikkien aikojen moka: Jopa juontaja ällistyi näkemästään – olisitko tiennyt vastauksen?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      Testaa, mikä olisi nimesi, jos olisit vastakkaista sukupuolta

    3. 3

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    4. 4

      Hirvittävä tapaus paljastui Suomessa: Kolme nuorta miestä oli sukupuoliyhteydessä kolmen pikkulapsen kanssa

    5. 5

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    6. 6

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Menestyneen yrittäjäpariskunnan ero muuttui helvetiksi – vaimo teki tempun, joka vei perheenisältä työn, terveyden ja kodin

    10. 10

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    2. 2

      Kivulias sairaus, josta moni kärsii tietämättään – 12 tyypillisintä oiretta

    3. 3

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    4. 4

      Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

    5. 5

      Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

    6. Näytä lisää