Digitoday

Valikko

Kotirouvat värväytyivät iPhone-muuleiksi

Kiinassa on alkanut oikeudenkäynti, jossa kotirouvia syytetään iPhone- ja iPadin salakuljetuksesta.

Syytteessä on 25 kiinalaista, joista puolet on kiinalaisia kotirouvia. He yrittivät ansaita rahaa iPhone- ja iPad-laitteiden salakuljetuksesta Kiinaan. Yhdestä laitteesta he saivat 20–30 juania eli kolmesta neljään euroon.

Salakuljettajat yrittivät naamioitua turisteiksi, jotka olivat matkalla Hongkongista Kiinaan.

Pimeisiin kauppoihin innosti se, että Hongkongissa Applen laitteet tulevat aikaisemmin myyntiin kuin Kiinan mantereella. Verotuksen johdosta Hong Kongista laitteita saa edullisemmin.

Kiinalaiset kuuluvat viiteen salakuljetusjengiin. Jengit kuljettivat yli 162 000 uutuuttaan kiiltävää Applen laitetta, kirjoittaa verkkolehti Shanghai Daily. Tarkoitus oli viedä iPhonet ja iPadit kiinalaiseen Taobao.com -nimiseen verkkokauppaan.

Salakuljetetun lastin arvo on syytteiden mukaan 500 miljoonaa juania eli 63 miljoonaa euroa.

Salakuljetuksen lisäksi kiinalaiset ovat syytteessä veronkierrosta. Kiinalaisten viranomaisten mukaan veroja on maksamatta 55 miljoonaa juania eli 7 miljoonaa euroa.

Oikeudessa kiinalaiset tunnustivat salakuljetuksen ja vetosivat siihen, että kyseessä oli osapäivätyö. He toivovat näin saavansa lievemmän rangaistuksen. Kiinassa laitteiden salakuljetuksesta voidaan tuomita elinkautiseen vankeuteen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Bottas taistelee voitosta, Vettel ajanut todella lähelle – IS seuraa kierros kierrokselta

    2. 2

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    3. 3

      Maailmankuulu kiipeilijä putosi lähes kilometrin matkan kuolemaansa Everestillä

    4. 4

      Charlesin ja Dianan viralliset yhteiskuvat avioliiton ajalta hämmentävät – miksi hovi halusi huijata?

    5. 5

      Kommentti: Mikä tahansa käy sytykkeeksi – jopa puheet Tarja Halosen paluusta

    6. 6

      Suloinen kuutti väsähti sokkelin vierustalle – pelastajat veivät saamaan hoitoa

    7. 7

      Hamilton kiukutteli autostaan tiimiradiossa – kärjessä ajavalla Bottaksella sama ongelma

    8. 8

      Ruotsin poliisi selvittää mysteeriä: työmaalta löytyi päätön ruumis

    9. 9

      200km/h kaahanneelta ajokortittomalta heikko hätävale poliisille Turussa – kengänjäljet hangessa paljastivat

    10. 10

      Tällainen on MS-13, väkivaltainen katujengi, jolla Trump perustelee muuria Meksikon rajalle: ”Vetää pahuudessa vertoja al-Qaidalle”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    2. 2

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    3. 3

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    4. 4

      Surkea sää Suomenlahdella – Silja Symphony joutui hinattavaksi

    5. 5

      Bottas taistelee voitosta, Vettel ajanut todella lähelle – IS seuraa kierros kierrokselta

    6. 6

      Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

    7. 7

      Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

    8. 8

      Anthony Joshua tyrmäsi Vladimir Klitshkon uskomattomassa ottelussa – IS seurasi

    9. 9

      Vapaaottelun suomalainen huippulupaus koki shokkityrmäyksen – Makwan Amirkhani riensi kehään lohduttamaan

    10. 10

      Joki, joka on henkilö, 31 cm leveä katu ja hakaristimetsä – 6 outoa paikkaa joista tuskin olet kuullut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    2. 2

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    5. 5

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    6. 6

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    10. 10

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Bottas taistelee voitosta, Vettel ajanut todella lähelle – IS seuraa kierros kierrokselta

    2. 2

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    3. 3

      Maailmankuulu kiipeilijä putosi lähes kilometrin matkan kuolemaansa Everestillä

    4. 4

      Charlesin ja Dianan viralliset yhteiskuvat avioliiton ajalta hämmentävät – miksi hovi halusi huijata?

    5. 5

      Kommentti: Mikä tahansa käy sytykkeeksi – jopa puheet Tarja Halosen paluusta

    6. Näytä lisää