Digitoday

Valikko

Yle: Jo 22 euron nettiostokset ulkomailta verolle vuodenvaihteessa

Nykyinen 43,47 euron raja laskee 22 euroon, kun ostoksia tehdään EU:n ulkopuolelta.

Vuodenvaihteen jälkeen jo 22 euron arvoisista EU:n ulkopuolelta tehtävistä nettiostoksista on maksettava arvonlisävero sekä mahdollisesti valmistevero, kertoo Yle Uutiset.

Uuden rajan piirissä ovat sellaiset ostokset, joiden arvonlisävero on 23 prosenttia. Näitä ovat muun muassa vaatteet, levyt, pelit, golftarvikkeet, auton osat ja elektroniikka.

Verot joutuu maksamaan, jos joko arvonlisä- tai valmistevero ylittää kannettavan veron alarajan. Vielä vuodenvaihteeseen asti veroja joutuu maksamaan, jos ostoksen ja postikulujen yhteenlaskettu hinta ylittää 43,47 euroa. Uusi 22 euron alaraja astuu voimaan tammikuussa.

Poikkeuksena ovat kirjat, joiden alv-prosentti on 9. Niistä joutuu uudistuksen jälkeen maksamaan veroa vasta 50 euron tilauksista. Nykyinen alaraja on 111 euroa.

Moni kuluttaja sekoittaa tullin ja veron käsitteet keskenään. Monilla tuoteryhmillä on tullimaksut, jotka maksetaan verojen lisäksi.

Yle Uutisten mukaan nykyisin esimerkiksi Yhdysvalloista ja Japanista saa käytännössä tilata yksityiseen käyttöön 150 euron edestä tavaraa ilman, että niistä tarvitsee maksaa tullia. Mutta jos alarajat ylittyvät, on alv ja valmistevero silti maksettava.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että yhä useampi nettiostoksia tekevä suomalainen päätyy asioimaan Tullin kanssa, joka hoitaa nettistosten verojen perinnän. Valittavana on joko tullipostipaikalle meneminen henkilökohtaisesti tai verkon kautta tehtävä tulliselvitys.

Jos tulliselvityksen tekee verkossa, lähettää Itella lähetyksen suoraan vastaanottajalle tai lähimpään pakettiennoutopisteeseen, kertoo Raili Sonninen-Korhonen Tullihallituksesta Ylelle.

Kuten ennenkin, EU:n sisällä tehtävistä ostoksista ei tarvitse maksaa tullia eikä veroja. Poikkeuksia ovat edelleen verovapaat alueet, kuten Ahvenanmaa, Kanarian saaret ja Jerseyn saari.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    2. 2

      Syy Trumpin poikkeukselliseen kutsuun? NY Times: Pohjois-Korea voi tuottaa uuden ydinpommin 6–7 viikon välein

    3. 3

      Prinsessa Madeleinen miehen Chris O’Neillin valtavat velat paljastuivat – ”Minulla on mieleni päällä muitakin asioita”

    4. 4

      Verissä päin koneesta raahatun lääkärin tapaus: lentokenttäpoliisi julkaisi oman versionsa tapahtumista

    5. 5

      Ylen uutisankkurin pukeutuminen herätti yllättävän kiekkokohun – ”Mitähän mä laitan päälle torstaina”

    6. 6

      Yle-vero poistuu kokonaan yli puolelta miljoonalta pienituloiselta

    7. 7

      Suomi-sateliitin kuvat paljastivat hätkähdyttävän muutoksen Intiasta – vertaa kuvia vuosilta 2012 ja 2016

    8. 8

      Ethän vain keitä nakkeja? Yleisin tapa ei olekaan se oikea

    9. 9

      Toinen kuolonuhri Hirvensalmen perhesurmassa – tutkinnanjohtaja: ”Yritämme selvittää, kuka teki ja mitä”

    10. 10

      Kuponkia ei voi ostaa kolmessa osassa: Eurojackpot-miljoonien jako perustuu porukan keskinäiseen sopimukseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    2. 2

      Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

    3. 3

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    4. 4

      Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

    5. 5

      Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuoden palkan?

    6. 6

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    7. 7

      Poliisi Hirvensalmen tapahtumista: Perheen isä kuoli, pojat loukkaantuivat vakavasti – äiti soitti hätäkeskukseen

    8. 8

      Internet sekosi tv-juontajan pinkistä röyhelömekosta – hervottomia vertauksia sukupuolielimeen

    9. 9

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    10. 10

      Toinen kuolonuhri Hirvensalmen perhesurmassa – tutkinnanjohtaja: ”Yritämme selvittää, kuka teki ja mitä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    3. 3

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    4. 4

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    5. 5

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    6. 6

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    7. 7

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    2. 2

      Syy Trumpin poikkeukselliseen kutsuun? NY Times: Pohjois-Korea voi tuottaa uuden ydinpommin 6–7 viikon välein

    3. 3

      Prinsessa Madeleinen miehen Chris O’Neillin valtavat velat paljastuivat – ”Minulla on mieleni päällä muitakin asioita”

    4. 4

      Verissä päin koneesta raahatun lääkärin tapaus: lentokenttäpoliisi julkaisi oman versionsa tapahtumista

    5. 5

      Ylen uutisankkurin pukeutuminen herätti yllättävän kiekkokohun – ”Mitähän mä laitan päälle torstaina”

    6. Näytä lisää