Digitoday

Valikko

Logican irtisanomiset jo täydessä käynnissä

Logican mukaan lopullinen päätös irtisanomisista tehtiin jo reilu viikko sitten, mutta yhtiö ei ole ehtinyt tiedottamaan asiasta.

Tietotekniikan palveluyritys Logica on saanut yhteistoimintaneuvottelunsa päätökseen ja irtisanoo Suomesta 250 työntekijää. Irtisanomisten määrä on sama kuin syyskuussa yt-neuvotteluiden aloittamisen yhteydessä kerrottu enimmäismäärä.

– Henkilöstövähennykset on jo aloitettu ja ne pyritään toteuttamaan vuoden loppuun mennessä, Logican viestintäpäällikkö Elisa Tikka kertoo.

Logicalla on Suomessa noin 3 300 työntekijää 18 paikkakunnalla. Paikkakuntakohtaisia vähennyslukuja Tikka ei kerro.

– En pysty sanomaan toimipistekohtaisia lukuja, sillä ne menevät tiimi- ja yksikkötasolle. Itsellänikin on tiedossa vain tämä kokonaisluku 250, hän sanoo.

Irtisanomisista päätettiin Tikan mukaan kaksi viikkoa sitten keskiviikkona. Työt loppuivat osalla työntekijöistä jo viime viikon maanantaina.

– Päättävä kokous pidettiin 24. lokakuuta, Tikka kertoo.

Asiasta ei ole hänen mukaansa tiedotettu, sillä Logicalla on ollut niin ”hirveä kiire”. Irtisanomisista kertoi ensimmäisenä Ylen uutiset.

– Tästä ei ole tiedotettu, sillä en ole saanut henkilöstöjohtajaamme kiinni. Meillä on ollut irtisanomisprosessin käynnistämisen ja yt-prosessin kanssa yhtiössä yksinkertaisesti aivan hirveä kiire, Tikka selittää.

Tikan mukaan erilliselle tiedottamiselle ei enää ole välttämättä edes tarvetta, kun asia on tullut muuta kautta ilmi.

– Jos vielä tiedotamme tästä, niin todennäköisesti sisältö tulee olemaan suurin piirtein sama, kuin mitä sanoin tässä, hän sanoo.

Logica on kanadalaisen it-palveluyritys CGI:n osa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    2. 2

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    3. 3

      86-vuotiaan naisen raaka surma järkyttää Kaliforniassa – puolusti kävelykepillään raiskaajan kynsiin joutunutta ystäväänsä

    4. 4

      Presidenttipari saapui Vesa-Matti Loirin konserttiin – yhteiskuva Sauli Niinistön ja Jenni Haukion kanssa villitsi somessa

    5. 5

      Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

    6. 6

      Kommentti: Urheilu sai uuden supertähden – Joshuan ja Klitshkon ottelu jää nyrkkeilyhistoriaan

    7. 7

      Surkea sää Suomenlahdella – Silja Symphony joutui hinattavaksi

    8. 8

      Anthony Joshua tyrmäsi Vladimir Klitshkon uskomattomassa ottelussa – IS seurasi

    9. 9

      Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

    10. 10

      Joki, joka on henkilö, 31 cm leveä katu ja hakaristimetsä – 6 outoa paikkaa joista tuskin olet kuullut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    2. 2

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    3. 3

      Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

    4. 4

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    5. 5

      Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

    6. 6

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    7. 7

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    8. 8

      Ihminen kuoli pudottuaan jyrkänteeltä Vihdissä – paikalla olleille kriisiapua

    9. 9

      Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

    10. 10

      Ökynuorten luksusfestivaalista tuli katastrofi: järjestelyt pettivät pahoin – vieraat järkyttyivät telttamajoituksesta ja villieläimistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    5. 5

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    6. 6

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    10. 10

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    2. 2

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    3. 3

      86-vuotiaan naisen raaka surma järkyttää Kaliforniassa – puolusti kävelykepillään raiskaajan kynsiin joutunutta ystäväänsä

    4. 4

      Presidenttipari saapui Vesa-Matti Loirin konserttiin – yhteiskuva Sauli Niinistön ja Jenni Haukion kanssa villitsi somessa

    5. 5

      Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

    6. Näytä lisää