Digitoday

Valikko

Barnes & Noblen maksupääte kaappasi korttitiedot konnille

Apple julkisti tiistaina uusia vempaimia, mutta tablet-kilpailijalla Barnes & Noblella oli tyystin toisenlaista kerrottavaa asiakkailleen.

Yhdysvaltalainen kirjakauppaketju varoitti 63 liikkeessään asioineita asiakkaita, että heidän luottokorttitietonsa on voitu varastaa, kun he ovat käyttäneet korttiaan maksupäätteessä.

Barnes & Noble kertoi kytkeneensä syyskuun puolivälissä irti kaikki maksupäätteensä eri puolilla Yhdysvaltoja huomattuaan laitteiden näpelöinnin.

Kauppaketju neuvoo asiakkaita muuttamaan maksukorttinsa pin-koodin ja tarkkailemaan maksutietoja luvattomien siirtojen varalta. Lehtitietojen mukaan luvattomia ostoksia on jo tehty.

Barnes & Noble vakuuttaa, että asiakastietokanta on turvassa. Yhtiö myös päätti julkistaa vuodon nyt, vaikka viranomaiset olivat sanoneet, että yhtiö voi odottaa aina jouluaattoon asti ennen kuin se kertoo asiasta.

Suuret tietovuodot ovat yleistyneet viime aikoina merkittävästi. Yhtiöt eivät ole aina ilmoittaneet tilanteesta säntillisesti kuluttajille.

Liittovaltion poliisi FBI tutkii Barnes & Noblen murtoa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    2. 2

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    3. 3

      Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

    4. 4

      Poliisi epäilee: Ulkomaalainen puukotti miestä ylävartaloon Raumalla

    5. 5

      Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

    6. 6

      Koulu palaa Naantalissa

    7. 7

      Päreet paloivat ohitustilanteessa Turussa – kiilaajan liikenneraivo tallentui poliisin kameraan

    8. 8

      Tiesitkö? Joka kodista löytyvä ihmeaine taikoo valkoiset tennarit taas hohtaviksi

    9. 9

      Tietäisitkö vastauksen? Moona, 27, tuskailee miljonäärivisassa jo toisen kysymyksen kohdalla: ”Onks noloa käyttää oljenkorsi?”

    10. 10

      Neljä hanketta, budjetit ylittyivät 50 % – ”Rakentaisin Olympiastadionin marmorista uudelleen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    2. 2

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    3. 3

      Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

    4. 4

      Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

    5. 5

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    6. 6

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    7. 7

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    8. 8

      Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

    9. 9

      Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

    10. 10

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    5. 5

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    6. 6

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    7. 7

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    8. 8

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    9. 9

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    10. 10

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    2. 2

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    3. 3

      Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

    4. 4

      Poliisi epäilee: Ulkomaalainen puukotti miestä ylävartaloon Raumalla

    5. 5

      Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

    6. Näytä lisää