Digitoday

Valikko

Posti seilaa sähköisesti saaristoon

Kustin laukusta katoaa kirjeitä lounaissaaristossa, kun Itella kokeilee sähköistä postinkantoa.

Itella jatkaa Porvoon Anttilasta vuonna 2010 alkanutta kokeilua, missä vapaaehtoiset vastaanottavat postinsa sähköisesti. Kokeilussa postin työntekijä on avannut kirjeen, skannannut sen ja lähettänyt sähköpostilla vastaanottajalle.

Tänään maanantaina alkava kokeilu koskee Lounais-Suomen saaristoa.

Uutuuksina ovat sanoma- ja aikakauslehtien sekä osoitteellisten suoramarkkinointikirjeiden sähköinen jakelu sähköisen postilaatikon kautta.

Itella Postin mukaan saaristossa merimatkan päässä asuvat asiakkaat hyötyvät, kun he pääsevät lukemaan sanomalehden samaan aikaan, kun painettu lehti on varhaisjakelussa mantereen puolella. Sähköisiä lehtiä on saatavilla eri tuuteista, mutta Itella toivoo yhden keskitetyn kanavan houkuttelevan käyttäjiä.

Postit tulevat Itellan NetPosti-palveluun. Kokeiluun osallistuvat kotitaloudet saavat käyttöönsä sähköisen lukulaitteen ja tarvittavat tietoliikenneyhteydet.

Tähän mennessä kokeiluun on ilmoittautunut noin sata kotitaloutta Turusta, Paraisilta ja Kemiön saarelta.

Itellan NetPosti pyrkii kuluttajien ja yritysten sähköiseksi postilaatikoksi. Äskettäin palvelu rikkoi 400 000 käyttäjän rajan. Haasteena on yhä käyttäjien tavoittaminen suurten asutuskeskusten ulkopuolelta. NetPostiin pyrähti syyskuussa mukaan tuhansia uusia lähettäjäyrityksiä.

  • Itella Posti Oy

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nainen laittoi hulinaksi Prismassa – taltutettiin käsiraudoilla

    2. 2

      Teuvo Loman: Kihlat! Julkaisi kuvan onnenhetkestä

    3. 3

      Näin päättyi ilotytöistään tunnetun motelli Syvälammen taru – poliisi toimi bordellissa houkutuslintuna

    4. 4

      Aamuöinen hälytys Helsinki-Vantaalla – jälleen syynä venäläinen Antonov-rahtikone

    5. 5

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    6. 6

      Kimi Räikkönen pyysi anteeksi tiimiltään

    7. 7

      Tv-vaikuttaja paljastaa: Näin Spede Pasasen terveys petti Speden Spelien kulisseissa – ”Saiko se sydänkohtauksen, kuvausryhmäläiset pohtivat”

    8. 8

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    9. 9

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    10. 10

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    2. 2

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    3. 3

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    4. 4

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    5. 5

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    6. 6

      Mikael Gabrielin Playboy-rakas saapui Jussi-gaalaan kurveja korostavassa glittermekossa – antava kaula-aukko ylsi napaan asti

    7. 7

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    8. 8

      Erikoinen ilmiö Haloo Helsingin keikalla Tallinnassa – suomalaiset innostuivat erosta Suomen ja Viron lainsäädännössä

    9. 9

      Järjestys voi yllättää – testaa, osaatko nimetä 30 Suomen suurinta kuntaa

    10. 10

      Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    8. 8

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nainen laittoi hulinaksi Prismassa – taltutettiin käsiraudoilla

    2. 2

      Teuvo Loman: Kihlat! Julkaisi kuvan onnenhetkestä

    3. 3

      Näin päättyi ilotytöistään tunnetun motelli Syvälammen taru – poliisi toimi bordellissa houkutuslintuna

    4. 4

      Aamuöinen hälytys Helsinki-Vantaalla – jälleen syynä venäläinen Antonov-rahtikone

    5. 5

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    6. Näytä lisää