Digitoday

Valikko

Google esti Acerin julkaisun – puhelimessa kiinalaissofta

Pelkääkö Google kilpailua, vai onko taustalla syvempi kaunanpito kiinalaisia kohtaan?

Taiwanilainen Acer joutui perumaan uuden älypuhelimensa julkaisun Googlen painostuksesta. Puhelimessa käytetään kiinalaisen Googlen vastineen Alibaban käyttöjärjestelmää nimeltä Aliyun.

Asiasta on uutisoinut esimerkiksi Cnet News.com. Acer sanoi, että torstain CloudMobile A800 -puhelimen julkistus peruutettiin, koska Google oli esittänyt puhelimesta huolensa.

Alibaba meni pidemmälle ja syytti Googlea kovista otteista kumppaniaan kohtaan.

– Google ilmoitti kumppanillemme, että jos tuote ajaa Aliyun OS:ää, Google lopettaa Android-yhteistyön ja muun teknologialisensoinnin heidän kanssaan, Alibaba ilmoitti.

Acer puolestaan toivoo, että kiista saadaan vielä ratkaistua Googlen kanssa.

Googlen Android on johtava mobiilikäyttöjärjestelmä. Cnet News.comin mukaan selkkaus voi kertoa siitä, kuinka pitkälle Google on valmis menemään pitääkseen asemastaan kiinni.

Aurora-hyökkäyksestä vuonna 2009 juontuneet Googlen vaikeudet Kiinassa ovat myös tuoreessa muistissa. Google lykkäsi tuoreeltaan hyökkäyksen paljastumisen jälkeen kahden Android-puhelimen julkaisua Kiinassa, koska tunnelma oli tulehtunut.

Hyökkäyksestä on epäilty kiinalaisia. Google halusi Auroran jälkeen avata Kiinassa täysin sensuroimattoman hakukoneen. Kun se ei onnistunut, Google sulki Manner-Kiinan konttorinsa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomalaisen urheiluseuran pomo pisti 24 000 euroa omiin taskuihinsa – fanituotekassakin tyhjeni

    2. 2

      Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

    3. 3

      Velkojat hakevat Talvivaaraa konkurssiin

    4. 4

      Onnenpyörä-kilpailijalta kaikkien aikojen moka: Jopa juontaja ällistyi näkemästään – olisitko tiennyt vastauksen?

    5. 5

      Emilia Bottas pääsi imartelevaan joukkoon – brittilehti nosti seksikkäimpien formulavaimojen listalle: ”Tyrmäävän upea”

    6. 6

      Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

    7. 7

      Pääministeri May: Lontoon hyökkääjä oli englantilainen – MI5 tutki jo aiemmin miehen ääriajattelua

    8. 8

      Onnibusin perustaja tarjoaa taksimatkaa jopa 2 eurolla – tällainen kyyti on luvassa

    9. 9

      Kaukaloiden kovanaama sai aiemmin elinikäisen pelikiellon KHL:ään – sikaili jälleen käsittämättömästi

    10. 10

      Jyrki Katainen: ”Euroopassa asuvat entistä halukkaampia tekemään terrori-iskuja”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    2. 2

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    3. 3

      Joogaopettaja Kylli Kukk, 46, julkaisi jylhän syntymäpäiväkuvan – pohtii ikääntymistä: ”Rinnat ovat edelleen pystyt”

    4. 4

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    5. 5

      Poliisi varoittaa teinien hengenvaarallisesta itsemurhapelistä: ”Ei ole urbaani legenda, vaan täyttä totta”

    6. 6

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    7. 7

      Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

    8. 8

      Tavoitteena rautaiset vatsalihakset? Personal trainer paljastaa yleisen virheen, johon moni sortuu

    9. 9

      Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

    10. 10

      Ensimmäiset kuvat julki: Tässä on Lontoon epäilty hyökkääjä – kuoli poliisin luoteihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      Testaa, mikä olisi nimesi, jos olisit vastakkaista sukupuolta

    3. 3

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    4. 4

      Hirvittävä tapaus paljastui Suomessa: Kolme nuorta miestä oli sukupuoliyhteydessä kolmen pikkulapsen kanssa

    5. 5

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    6. 6

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Menestyneen yrittäjäpariskunnan ero muuttui helvetiksi – vaimo teki tempun, joka vei perheenisältä työn, terveyden ja kodin

    10. 10

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomalaisen urheiluseuran pomo pisti 24 000 euroa omiin taskuihinsa – fanituotekassakin tyhjeni

    2. 2

      Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

    3. 3

      Velkojat hakevat Talvivaaraa konkurssiin

    4. 4

      Onnenpyörä-kilpailijalta kaikkien aikojen moka: Jopa juontaja ällistyi näkemästään – olisitko tiennyt vastauksen?

    5. 5

      Emilia Bottas pääsi imartelevaan joukkoon – brittilehti nosti seksikkäimpien formulavaimojen listalle: ”Tyrmäävän upea”

    6. Näytä lisää