Digitoday

Valikko

Netflix ei huoleta tv-yhtiöitä: "Suomen tv-tarjonta ehkä maailman paras"

Suomalaiset televisiokanavat suhtautuvat videopalvelu Netflixin tuloon levollisesti. Uusi kilpailija otetaan vakavasti, mutta televisiokanavat uskovat nykyiseen liiketoimintaansa.

Videopalvelu Netflix kertoi tänään, että se laajenee syksyn aikana Suomeen ja muihin Pohjoismaihin. Netflixin kautta voi katsoa rajattomasti sarjoja ja elokuvia tietyllä kuukausimaksulla.

Palvelu toimii "on-demandina", eli ohjelmia voi katsoa milloin lystää. 

Suomalaisia televisiokanavia Netflix ei hetkauta. MTV Median toimitusjohtaja Heikki Rotko arvioi, että "Suomi on kova paikka Netflixille".

– Suomi on pieni markkina. Täällä on jo valmiiksi ehkä Euroopan paras tarjonta sarjoja ja elokuvia varsinkin ilmaisella puolella, myös maksutelevision tarjonta on hyvä, Rotko sanoo.

– Laskelmieni mukaan Netflixin on vaikeaa tehdä kannattavaa liiketoimintaa Suomessa, sillä on ihan eri asia toimia viiden miljoonan ihmisen kielialueella kuin englanninkielisissä maissa, hän jatkaa.

Tällä hetkellä yhdysvaltalaislähtöinen Netflix toimii muun muassa Kanadassa, Britanniassa ja Irlannissa.

Myös Nelosen online-päällikkö Kai Taka-Aho uskoo, että Netflix ei vaikuta bisnekseen ainakaan vielä. Hän muistuttaa, että Netflix tuskin jää ainoaksi Suomeen tulevaksi videopalveluksi.

– Ensimmäisenä verkkoon siirtyy elokuvien vuokrausbisnes. Netflix ei kuitenkaan ainakaan vielä paljoa meihin vaikuta, mutta otamme heidät toki vakavasti ja seuraamme mitä he tekevät, Taka-Aho sanoo.

Netti syö
lähetysvirtaa

Perinteisten televisiolähetysten katselu on vähentynyt tällä vuosikymmenellä. Moni katsoo suosikkisarjansa tuoreimman jakson nettipalvelusta tai lataa sen verkosta laittomasti.

Televisiokanavat kehittelevät vastaukseksi omia verkkopalveluitaan ja lisäävät niiden sisältöä. Esimerkiksi Nelonen aikoo tuoda Ruutuunsa elokuvia. Myös MTV3 lisää omaan Katsomo-palveluunsa kansainvälisiä sarjoja.

– Netflix vaikuttaa meihin osana isompaa trendiä. Yhtiö on yksi toimija monien joukossa, ja olemme miettineet omia strategioitamme heihin ja heidän kaltaisiin toimijoihin. Tunnen Netflixin hyvin, tapasin heidän johtoaan viime syksynä, Rotko kertoo.

Rotko sanoo, että erilaisilta päätelaitteilta katsottavan television suosio on alalla "tiiviisti polttopisteessä", johon koko televisioalan on reagoitava.

– Ilman muuta on-demandin kysynnän kasvua pitää analysoida. Toisaalta MTV3:lla on jo oma Katsomo-palvelu. Jos katsoo Katsomon latausmääriä, niin olemme merkittävä toimija myös on-demand-televisiossa, sanoo Rotko.

It-viikko, Digitoday ja Taloussanomat kuuluvat Nelosen tavoin Sanoma-konserniin.

  • MTV Oy

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    2. 2

      Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

    3. 3

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    4. 4

      Michelle Pfeiffer katosi julkisuudesta – taustalla katastrofaalinen työtilanne: ”Kukaan ei enää palkannut minua”

    5. 5

      Äidin ennustus kävi toteen hirvittävällä tavalla: naapuri vei Jarpen hengen

    6. 6

      Moskovan mielenosoituksessa otettu kuva sai suuren huomion – lue tarina ikoniseksi nousseen otoksen taustalla

    7. 7

      Näissä ammateissa työpaikkoja on liian vähän – katso lista pahimmista ammateista

    8. 8

      Suojelupoliisi antaa 6 ohjetta: Näin värväät agentin – ”Kysymys on prosessin kuvaamisesta”

    9. 9

      Draamaa TIS-kulisseissa: Pauliina purskahti itkuun kameran edessä – syyttää naisia tapahtumista: ”H*oria suoraan sanottuna”

    10. 10

      Tekisitkö näin ex-kaverillesi? Teinitytön häijystä tempusta tuli mieletön nettihitti – ”Nauroin koko ajan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    2. 2

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    3. 3

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    4. 4

      Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän? Alle 60 prosenttia vastasi oikein

    5. 5

      Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

    6. 6

      Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

    7. 7

      Jopa kolmannes syövistä voitaisiin välttää – 15 ruokaa, jotka ehkäisevät syöpää

    8. 8

      Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

    9. 9

      Jyväskyläläinen Erkki on kahden kesämökin loukussa: ”Se on pelkkää työleiriä”

    10. 10

      Pyssy vaihtui biksuihin – Playboy-kuviin kosiskeltu ampumahiihtokaunotar poseeraa kauden päätteeksi pikkuisissa bikineissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    5. 5

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    8. 8

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    9. 9

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    2. 2

      Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

    3. 3

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    4. 4

      Michelle Pfeiffer katosi julkisuudesta – taustalla katastrofaalinen työtilanne: ”Kukaan ei enää palkannut minua”

    5. 5

      Äidin ennustus kävi toteen hirvittävällä tavalla: naapuri vei Jarpen hengen

    6. Näytä lisää