Digitoday

Facebook sovitti rajut syytökset

Julkaistu: , Päivitetty:

Facebook löi Googlen tavoin kättä FTC:n kanssa yksityisyyden loukkauksista. Sama komissaari vastusti myös Facebookin sopuratkaisua.

Yhdysvaltain Federal Trade Commission leimasi syytöksensä räikeistä yksityisyyden loukkauksista lopullisesti sovituiksi Facebookin kanssa.

Valvontaelin FTC pääsi Facebookin kanssa viime marraskuussa sopimukseen syytteistä, joiden mukaan yhteisöpalvelu petti käyttäjiä. FTC:n mukaan Facebook väitti käyttäjille, että he voivat pitää tietonsa yksityisinä, kun tosiasiassa se toistuvasti salli tietojen jakamisen ja julkistamisen.

Perjantaina sinetöity sopimus oli käytetty kuluttajilla ja sitten siitä äänestettiin FTC:ssä. Kuten Googlen vastaavan sopimuksen kohdalla päivää aikaisemmin, jälleen yksi FTC:n komissaareista vastusti ratkaisua.

J. Thomas Rosch
äänesti sopimusta vastaan, koska se ei vaadi Facebookia myöntämään syyllisyyttään. Sen sijaan sopimus edellyttää muun muassa, että Facebook varoo entistä enemmän käyttäjien tietojen julkistamista ja suostuu 20 vuotta jatkuviin yksityisyystarkastuksiin. FTC ei antanut sakkoja.

Rosch vastusti Google-sopimusta samasta syystä, eli yhtiön ei tarvitse myöntää tehneensä mitään väärin.

Tosin Facebook ehti jo myöntää mokansa marraskuussa, kun pääjohtaja Mark Zuckerberg totesi heidän tehneen "joukon virheitä".

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi: Näin Helsingin yliajon tapahtumat etenivät – epäiltyä kuultu alustavasti

    2. 2

      Jari-Matti Latvala koki huiman yllätyksen – koira jolkotteli auton eteen

    3. 3

      Hanna Sumari ”meni sekaisin” mystisestä hajusta vessassaan – äimistyi tajuttuaan syyn: ”Olen kuurannut mielipuolisesti”

    4. 4

      Vertaa omiin tuloihisi: Tämän summan keskimääräinen suomalainen saa käteen

    5. 5

      Hätkähdyttävä muutos: Salkkarit-tähti poseeraa lähes tunnistamattomana – faneilta kärkkäitä kommentteja: ”Mitä oot mennyt tekemään...”

    6. 6

      Luurankomaiseksi laihtunut American Pie -kaunotar pelmahti gaalaan – järkytys levisi: Läpinäkyvä asu paljasti valtaisat rinnat

    7. 7

      Suomalaisbändi koki jättimäisen yllätyksen Helsingissä – megaluokan maailmantähti kipusi lavalle kesken keikan

    8. 8

      Kuvat ennen ja nyt: Näin HIM:n musiikkivideolla vuonna 1999 esiintynyt kaunotar on muuttunut – Ninja, 35, on upea plusmalli

    9. 9

      Felipe Massa joutui sivuun viime hetkillä – Williamsille uusi kuski Unkariin

    10. 10

      Putinin adjutantin toiminta herätti kysymyksen: oliko ydinasesalkku mukana terassilla Punkaharjulla?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Luurankomaiseksi laihtunut American Pie -kaunotar pelmahti gaalaan – järkytys levisi: Läpinäkyvä asu paljasti valtaisat rinnat

    2. 2

      Vertaa omiin tuloihisi: Tämän summan keskimääräinen suomalainen saa käteen

    3. 3

      Mikä puserrus! Järjettömän treenattu Britney Spears, 35, hurmasi – rintavako näkyi avoimesti

    4. 4

      Tiesitkö tätä? Hyytävä yksityiskohta herttuatar Catherinen vaatteista tuli ilmi – kuninkaallisille välttämätön tapa

    5. 5

      Venäjän valtion lentokoneeseen lastattiin Lappeenrannassa laatikkokaupalla Koskenkorvaa ja konjakkia

    6. 6

      Oivallatko sinä? Hyvin simppeli optinen arvoitus leviää vauhdilla – "Alle 60 sekuntia on todella vaikuttava tulos"

    7. 7

      Kuvat ennen ja nyt: Näin HIM:n musiikkivideolla vuonna 1999 esiintynyt kaunotar on muuttunut – Ninja, 35, on upea plusmalli

    8. 8

      Mies ajoi päin väkijoukkoa Helsingin keskustassa – 1 kuollut, 4 sairaalaan, useita muita loukkaantunut

    9. 9

      Kysely: Suomalaisia pidetään verrattain rumina – täällä paikalliset vievät jalat alta

    10. 10

      Putinin adjutantin toiminta herätti kysymyksen: oliko ydinasesalkku mukana terassilla Punkaharjulla?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    4. 4

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    5. 5

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    6. 6

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    7. 7

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    8. 8

      Luurankomaiseksi laihtunut American Pie -kaunotar pelmahti gaalaan – järkytys levisi: Läpinäkyvä asu paljasti valtaisat rinnat

    9. 9

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    10. 10

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi: Näin Helsingin yliajon tapahtumat etenivät – epäiltyä kuultu alustavasti

    2. 2

      Jari-Matti Latvala koki huiman yllätyksen – koira jolkotteli auton eteen

    3. 3

      Hanna Sumari ”meni sekaisin” mystisestä hajusta vessassaan – äimistyi tajuttuaan syyn: ”Olen kuurannut mielipuolisesti”

    4. 4

      Vertaa omiin tuloihisi: Tämän summan keskimääräinen suomalainen saa käteen

    5. 5

      Hätkähdyttävä muutos: Salkkarit-tähti poseeraa lähes tunnistamattomana – faneilta kärkkäitä kommentteja: ”Mitä oot mennyt tekemään...”

    6. Näytä lisää