Digitoday

Elisa houkuttelee opiskelijoita Lompakkoonsa

Julkaistu: , Päivitetty:

Elisa tarjoaa jatkossa myös maksupalveluita. Kokeilu alkaa opiskelijoista, jonka jälkeen palvelu tuodaan myös muille kuluttajille, yhtiö kertoo.

Elisa ryhtyy luotottamaan kuluttajia laskemalla liikkeelle verkkomaksamiseen tarkoitettuja Mastercard-kortteja. Lisäksi yhtiön uuteen Elisa Lompakko -palveluun kuuluu myös lähiluku- eli nfc-tekniikalla maksaminen.

Kokeilu alkaa Lyyra-kortin omistavista opiskelijoista, joille Elisa jakaa syyskuun lopusta vuoden loppuun asti ilmaisia MasterCard PayPass-tarroja. Samalla opiskelijoista tulee Elisa Lompakko -palvelun asiakkaita.

Elisan mukaan palvelu levinnee vuodenvaihteen tienoilla myös muille kuluttajille.

Uusilla korteilla voi maksaa muun muassa opiskelijaruokaloissa. Lähimaksamiseen tarkoitetulle nfc-tilille voi ladata vain 150 eurolla katetta.

– Kaikista nfc-tililtä tehdyistä ostoista tulee käyttäjälle tekstiviesti. Jos joku sitä käyttelee ilman lupaa, niin silloin käyttäjä saa tietää heti, Elisan liittymäliiketoimintajohtaja Henri Korpi sanoo.

Kyseessä on niin sanottu kontaktiton maksutapa, jossa maksaminen onnistuu vilauttamalla maksutarralla varustettua korttia tai puhelinta maksupäätteen luona. Tekniikka on sama kuin pääkaupunkiseudun joukkoliikenteen matkakorteissa. Muun muassa Keskon ruokakauppojen kassajärjestelmät tukevat nfc-maksamista.

Lyyra-kortin haltijoita on yli 100 000. Henri Korpi ei halua arvioida, kuinka moni heistä siirtyy palvelun käyttäjäksi.

– Jotain viitettä antaa se, että Lyyran omaa maksujärjestelmää käyttää säännöllisesti noin 70 prosenttia Lyyra-kortin haltijoista. Odotamme, että valtaosa opiskelijoista ottaa tämän käyttöön, Korpi sanoo.

Elisan liiketoiminnan mahdollistaa viime vuoden elokuussa muuttunut lainsäädäntö, jonka myötä operaattorit ja muut yritykset voivat laskea liikkeelle omaa sähköistä rahaa. Niin sanottuja sähkörahayhteisöjä koskevat säännöt ovat karkeasti ottaen samat kuin pankeillakin. Pääoman tarve on pienempi.

Korven mukaan Elisan kovimmat vaatimukset tulevat Mastercardilta, jonka luottokortteja yhtiö laskee liikkeelle. Elisa on perustanut uutta liiketoimintaa varten Elisa Rahoitus Oy:n, joka on lisätty yritysrekisteriin viime vuonna.

  • nfc

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS SEURAA: Viranomaiset: 13 kuollut ja 50 loukkaantunut Barcelonan iskussa

    2. 2

      Barcelonan iskun silminnäkijä: ”Näin vieressäni naisen, joka huusi lastensa perään”

    3. 3

      Video: Tältä La Ramblalla näytti vain hetki terrori-iskun jälkeen

    4. 4

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    5. 5

      Tax freen myymäläpäälliköt paljastavat laivojen hittituotteet – tietyt suosikkimerkit jylläävät kärjessä

    6. 6

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    7. 7

      Tuomion viivästyminen kova isku Therese Johaugille: ”Otin sen raskaasti”

    8. 8

      Yksi Barcelonan iskusta epäillyistä saatu kiinni

    9. 9

      Tutkija jaotteli parisuhteet viiteen ryhmään – katso, kuuluuko oma liittosi riskiryhmään

    10. 10

      Porvoolainen Antti näki pakettiauton ajavan väkijoukkoon La Ramblalla – poliisi vie sivullisia museosta suojapaikkaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS SEURAA: Viranomaiset: 13 kuollut ja 50 loukkaantunut Barcelonan iskussa

    2. 2

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    3. 3

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    4. 4

      Näyttelijä aloitti Salkkareissa – katsojat raivostuivat ulkonäöstä: ”Mitä syöttöporsas tekee televisiossa?”

    5. 5

      Turkulainen Jussi kohtasi karmean näyn Ruissalossa – tien laidalla makasi kaksi vainajaa

    6. 6

      Paljaiden rintojen suutelu tv-lähetyksessä aiheutti Suomessa kohun vuonna 2003 – epämiellyttävään hetkeen joutunut Hanna Kinnunen puhuu nyt tapahtuneesta

    7. 7

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    8. 8

      Ampumahiihtokuningas julkaisi kuvan sydänkäyrästään, suomalaisasiantuntija hämillään: ”Täysin uskomatonta”

    9. 9

      Anna: Huippumalli Angelika Kallio jätti luksuselämän – hänen poikansa tyrmistyi: ”Kuinka voit tehdä tämän minulle!”

    10. 10

      Tom Cruisen epäonnistuneella stuntilla karmeat seuraukset: vammat luultua pahemmat, elokuvan kuvaukset jäissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    5. 5

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    6. 6

      Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    10. 10

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS SEURAA: Viranomaiset: 13 kuollut ja 50 loukkaantunut Barcelonan iskussa

    2. 2

      Barcelonan iskun silminnäkijä: ”Näin vieressäni naisen, joka huusi lastensa perään”

    3. 3

      Video: Tältä La Ramblalla näytti vain hetki terrori-iskun jälkeen

    4. 4

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    5. 5

      Tax freen myymäläpäälliköt paljastavat laivojen hittituotteet – tietyt suosikkimerkit jylläävät kärjessä

    6. Näytä lisää