Digitoday

Valikko

Microsoft vahvisti: Windows 8 tulee lokakuussa

Julkaistu: , Päivitetty:

Microsoft vahvisti Toronton konferenssissa Windows 8-käyttöjärjestelmän aikataulun.

Ohjelmistoyhtiö Microsoft kertoo, että sen uusi Windows 8 -käyttöjärjestelmä tulee laajasti kuluttajien saataville lokakuun loppuun mennessä.

Windowsin markkinointi- ja talousjohtaja Tami Reller kertoi asiasta maanantaina Microsoftin Torontossa järjestämässä vuotuisessa yhteistyökumppanien konferenssissa, Windows-blogissa kerrotaan.

– Julkistimme ensimmäistä kertaa yksityiskohtia Windows 8:n saatavuudesta.

Tami Reller varmisti, että Windows 8:n RTM-julkaisu on aikataulussa. Julkistus tulee tapahtumaan elokuun ensimmäisellä viikolla, blogissa kirjoitetaan.

– Tami sanoi myös, että Windows 8 tulee yleisesti saataville lokakuun loppuun mennessä.

RTM:llä (release to manufacturing) tarkoitetaan ohjelmiston julkaisemista sellaisessa muodossa, johon ei tehdä enää muutoksia ennen julkaisua suurelle yleisölle. Microsoft on tehnyt RTM-julkaisun yleensä paria kuukautta ennen varsinaista julkaisua, kuten nytkin.

Uudella käyttöjärjestelmällä toimivien koneiden ostaminen ja nykyisten järjestelmien päivittäminen uuteen on Microsoftin mukaan mahdollista lokakuusta lähtien. Windows tullaan blogin mukaan julkaisemaan maailmanlaajuisesti yhteensä 231 markkinalla ja 109 kielellä.

Microsoft on aiemmin kertonut Windows 8:n uudesta, selvästi aiempaa halvemmasta hinnoittelusta. Uuden käyttöjärjestelmän saa päivitettyä ennestään Windowsia käyttävälle tietokoneelleen 40 dollarin hintaan, yhtiö kertoi vastikään.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

    2. 2

      Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

    3. 3

      Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

    4. 4

      Poliisi löysi lisää räjähteitä Britanniassa – viranomaiset varmoja terroristisolun olemassaolosta

    5. 5

      Kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista särkee sydämen – Millien, 12, äiti kuoli Manchesterin iskussa

    6. 6

      Öljysheikki tilasi 50 euron ruoat ja antoi Veeralle liki tonnin tipin: ”Ei ollut mikään polttariseurue”

    7. 7

      Huutokauppakeisari vinkkaa: 3 yllättävää esinettä, jotka ovat todellisia rahasampoja

    8. 8

      20-vuotias Hailey nappasi maailman seksikkäimmän naisen tittelin – hehkuu viettelevissä bikinikuvissa

    9. 9

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    10. 10

      Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    2. 2

      Myyntimies pyöritti kahdeksaa tyttöystävää vaimon selän takana – yksityisetsivä paljasti touhut

    3. 3

      Trumpilta hämmentävä viesti Israelin holokaustimuseon vieraskirjaan

    4. 4

      Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

    5. 5

      Nämä kuvat Kimi Räikkösestä eivät unohdu – teki täysin poikkeuksellisen ratkaisun

    6. 6

      Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

    7. 7

      Ariana Grandelta koskettava ele: Haluaa maksaa Manchesterin iskun uhrien hautajaiset

    8. 8

      Brittilehdet julkaisivat kuvia Manchesterin pommimieheksi epäillystä Salman Abedista

    9. 9

      Katso video: Kieltäytyikö Melania Trump jo toistamiseen miehensä tarjoamasta kädestä valtiovierailulla?

    10. 10

      Huutokauppakeisari vinkkaa: 3 yllättävää esinettä, jotka ovat todellisia rahasampoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    9. 9

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    10. 10

      Tämä on suurin virhe, jonka voi tehdä lentokentän turvatarkastuksessa: ”Siihen ei kannata ryhtyä, edes leikillä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

    2. 2

      Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

    3. 3

      Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

    4. 4

      Poliisi löysi lisää räjähteitä Britanniassa – viranomaiset varmoja terroristisolun olemassaolosta

    5. 5

      Kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista särkee sydämen – Millien, 12, äiti kuoli Manchesterin iskussa

    6. Näytä lisää