Digitoday

Valikko

Apple esittelee kohta pienemmän ja halvemman iPadin

Julkaistu: , Päivitetty:

Applen komponenttitoimittajat valmistautuvat syyskuussa alkavaan uuden, pienemmän iPadin tuotantoon.

Maailman suurimman teknologiayhtiön Applen uskotaan tuovan syksyllä markkinoille nykyistä iPadiä pienemmän taulutietokoneen. Aasialaisten komponenttitoimittajien mukaan Apple on kehottanut niitä valmistautumaan uuteen iPadiin.

Useat nimettömät tietolähteet vahvistavat pienemmän iPadin tulemisen. Talouslehti The Wall Street Journal viittaa kahteen henkilöön, joiden mukaan uusi laite on pienempi kuin kahdeksan tuumaa. Nykyisen iPadin koko on 9,7 tuumaa. Yhden henkilön mukaan Apple tekee uuden laitteen tiimoilta näyttöyhteistyötä LG Displayn ja AU Optronicsin kanssa.

Analyytikkojen mukaan Apple tarvitsee pienempiä ja halvempia laitteita pitääkseen kiinni taulutietokoneiden markkinaosuudesta. Viime vuonna iPadin markkinaosuus oli 62 prosenttia. Sen jälkeen markkinoilla on ollut vilkasta. Markkinasiivua ovat leikkaamassa itselleen muun muassa Amazon, Samsung, Microsoft ja Google.

Microsoftia lukuun ottamatta muut toimittavat pienempiä ja halvempia laitteita kuin Apple. Kilpailijoiden laitteet maksavat noin 200 dollaria, kun Applen iPadin tuoreimman mallin hinta alkaa 500 dollarista. Pienten laitteiden koko on alle kahdeksan tuuman, mutta Microsoftin tuleva Surface on iPadia suurempia 10,6 tuumallaan. Microsoft ei ole ilmoittanut laitteen hinnoittelua, mutta on sanonut sen olevan linjassa vastaavien laitteiden kanssa.

Markkinatutkimusyhtiö IHS Suppli ennustaa taulutietokoneiden myynnin kasvavan tänä vuonna 85 prosenttia 127 miljoonaan laitteeseen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Soitettiinko sinulle +358521... -numerosta? Puhelut aiheuttaneet vastaajille ahdistusta ja pelkoa – poliisi: ”Paras olla vastaamatta”

    2. 2

      Roope Salminen yllätti yleisön täysin kesken keikan – upea kunnianosoitus kuolleelle laulajalle: ”Päätimme, että on pakko tehdä jotain”

    3. 3

      Yksinhuoltajaäiti Maria arvasi, että juttu hänen tuloistaan herättää kritiikkiä – avaa nyt, mistä summat koostuvat

    4. 4

      Trumpin tiedottaja Sean Spicer on irtisanoutunut

    5. 5

      Markukselle annettiin vain pieni mahdollisuus selvitä leikkauksesta hengissä: ”Pyysin lääkäriä tekemään parhaansa, koska kotona odottavat vaimo ja tyttäret”

    6. 6

      Oletko vanhus nuoressa ruumiissa? 24 paljastavaa merkkiä

    7. 7

      Ohiajajat huomasivat äidin hädän – ”Ysitien enkelit” pelastivat yksivuotiaan vauvan hengen: ”Luulin jo, että Elvis kuoli käsivarsilleni”

    8. 8

      Itsemurhan tehneen Linkin Park -laulajan viimeinen haastattelu julki – synkkää luettavaa: ”Voin joko luovuttaa ja kuolla tai taistella”

    9. 9

      Erittäin ruskettunut prinsessa Birgitta palasi Mallorcalle – ”Elän normaalia elämää kuten kuka tahansa”

    10. 10

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    2. 2

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    3. 3

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    4. 4

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    5. 5

      Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

    6. 6

      Instagram sensuroi Emilian, 25, rohkean bikinikuvan – kahden lapsen äiti pöyristyi: ”Kun muodokkaampi nainen laittaa kuvan, se poistetaan”

    7. 7

      Venäläisryhmä puhkesi uskaliaaseen lauluun Niiralan raja-asemalla – videosta tuli nettihitti itänaapurissa

    8. 8

      Palkittu toimittaja raiskasi väkivalloin ravintolaillan päätteeksi

    9. 9

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    10. 10

      Anna Abreu lomailee Los Angelesissa – helteinen bikinikuva villitsee Instagramissa: ”Lisää näitä, kaunis Anna!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    5. 5

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    6. 6

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    7. 7

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    10. 10

      8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Soitettiinko sinulle +358521... -numerosta? Puhelut aiheuttaneet vastaajille ahdistusta ja pelkoa – poliisi: ”Paras olla vastaamatta”

    2. 2

      Roope Salminen yllätti yleisön täysin kesken keikan – upea kunnianosoitus kuolleelle laulajalle: ”Päätimme, että on pakko tehdä jotain”

    3. 3

      Yksinhuoltajaäiti Maria arvasi, että juttu hänen tuloistaan herättää kritiikkiä – avaa nyt, mistä summat koostuvat

    4. 4

      Trumpin tiedottaja Sean Spicer on irtisanoutunut

    5. 5

      Markukselle annettiin vain pieni mahdollisuus selvitä leikkauksesta hengissä: ”Pyysin lääkäriä tekemään parhaansa, koska kotona odottavat vaimo ja tyttäret”

    6. Näytä lisää