Digitoday

Valikko

Verkkopalvelut kaatuilivat lisäsekuntiin

Kesäkuun viimeisellä sekunnilla Greenwichin aikaa maailman atomikelloihin lisätty ylimääräinen sekunti täräytti internetiä. Monet laajat palvelut kaatuivat, kun niiden tekniset järjestelmät eivät osanneet käsitellä aikamuutosta.

Maapallon pyörimisnopeuden hidastuminen aiheuttaa sen, että ajanmittausjärjestelmän atomikellot ”edistävät” hieman. Tämä korjataan pysäyttämällä atomikellot sekunniksi. Vuonna 1970 käyttöön otettujen atomikellojen aikaa on tähän mennessä viivytetty yli 25 sekuntia.

Muutamat internetin perusjärjestelmät eivät osaa käsitellä äkillistä ajan muutosta, mikä johti sellaisten suurten palvelujen kuin Reddit, Mozilla, FourSquare, Yelp, Linkedin, Gawker ja StumbleUpon nikotteluun tai kaatumiseen.

Monet palvelut olivat kuitenkin varautuneet lisäsekuntiin. Esimerkiksi Google kertoi jo viime syyskuussa, kuinka se aikoo ratkaista ongelman. Hakukoneyhtiö lisäsi edeltävän päivän aikana mikrosekunteja palvelunsa aikajärjestelmään ja kun lisäsekunti tuli, järjestelmä oli valmiiksi oikeassa ajassa.

Erityisen haavoittuvia olivat Wiredin uutisen mukaan järjestelmät, jotka käyttävät ajan synkronointiin Network Time Protocol eli  NTP-järjestelmää. Facebookin alun perin suunnittelema Java/Cassandra – Java-pohjainen avoimen lähdekoodin tietokanta, jota muun muassa keskustelufoorumi Reddit käyttää – ei kestänyt karkaussekuntia.

Mozillalla oli ongelmia oman Hadoop-nimisen avoimen tietokantansa kanssa. Gawkerin Linux-palvelimet toipuivat ylimääräisestä sekunnista vain uudelleen käynnistyksellä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kauppakeskus Jumbo evakuoitiin Vantaalla

    2. 2

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    3. 3

      Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

    4. 4

      Äiti järkyttyi lapsensa ottamasta videosta – bussinkuljettaja tutki kännykkää ajon aikana Espoossa

    5. 5

      Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

    6. 6

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    7. 7

      Ilves on kääntänyt asetelman päälaelleen – Tapparan kapteeni: ”Nyt pitää juonia porukalla”

    8. 8

      Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

    9. 9

      Mika Pohjonen tylyttää ex-puolisoaan Heidi Pakarista – ihmettelee erotilitystä: ”Panettelua”

    10. 10

      Brittimediat: Mies kuoli oman koiran hyökättyä kimppuun – paikalla BBC:n kuvausryhmä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    2. 2

      Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

    3. 3

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    4. 4

      Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

    5. 5

      Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

    6. 6

      Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

    7. 7

      Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

    8. 8

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    9. 9

      Einin keikka keskeytyi äkillisesti Saariselällä – vietti yön vessan lattialla: ”Silloin mua vietiin... ”

    10. 10

      25-vuotias mies katosi Indonesiassa – löytyi valtavan pytonin vatsasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    8. 8

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    9. 9

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    10. 10

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kauppakeskus Jumbo evakuoitiin Vantaalla

    2. 2

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    3. 3

      Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

    4. 4

      Äiti järkyttyi lapsensa ottamasta videosta – bussinkuljettaja tutki kännykkää ajon aikana Espoossa

    5. 5

      Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

    6. Näytä lisää