Digitoday

Valikko

Koposesta muistettu Wataniya siirtyy kokonaan qatarilaisomistukseen

Kuwaitilainen matkapuhelinoperaattori Wataniya Telecom siirtyy kokonaan Qatar Telecomin omistukseen. Wataniya sai paljon huomiota Suomessa silloin, kun Harri Koponen oli sen toimitusjohtaja.

Valtion omistama Qatar Telecom, Qtel ilmoittaa käynnistäneensä toimet Wataniyan loppujen osakkeiden ostamiseksi. Kuwaitin pääomamarkkinaviranomaiselle jätetyn ehdotuksen mukaan Qtel on hankkimassa 47,5 prosentin osuuden Wataniyan osakkeista noin 1,9 miljardilla dollarilla. Qtel omistaa jo enemmistön Wataniyasta.

Kuwait Investment Authority, maan itsenäinen sijoitusrahasto, omistaa 23,5 prosenttia Wataniyan osakkeista. Loput ovat yleisessä omistuksessa.

Wataniya on Kuwaitin toiseksi suurin teleoperaattori. Sillä on toimintaa myös Tunisiassa, Algeriassa, Saudi-Arabiassa, Malediiveilla ja Palestiinan alueella.

Qtel on kasvanut paikallisesta monopolista 17 maassa operoivaksi kansainväliseksi operaattoriksi. Viime vuosina se on ostanut vähemmistöomistajia ulos eri maiden yksiköistään.

Soneran entinen toimitusjohtaja Harri Koponen toimi Wataniyan toimitusjohtajana vuosina 2004–2008. Sen jälkeen hän oli ruotsalaisen Tele 2:n toimitusjohtaja pari vuotta. Syyskuussa 2011 hänestä tuli peliyhtiö Rovion myyntijohtaja.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    2. 2

      Työntekijä vaati palkkaa sairauslomansa ajalta, esimies varoitti seurauksista – tällaisia syrjintätapauksia työpaikoilta paljastui

    3. 3

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    4. 4

      Kova väite: Putouksen kulisseissa kiehui – tuottaja kiristi näyttelijöiden joukkopaolla: ”Hän vei mukanaan Hirviniemen, Niemisen, Kososen...”

    5. 5

      Asiantuntija ottaa kantaa saunaväittelyyn: onko uimapuku hygieenisempi kuin alapää?

    6. 6

      Tästä on kyse Venäjän mielenosoituksissa – raportti Medvedin luksusjahdeista ja kiinteistöistä sai kansan valumaan kaduille

    7. 7

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    8. 8

      Tänään tv:ssä: Ulkomaiset tv-tähdet panikoituvat Kuusamon metsissä – ”Öisin lämpö laskee -30 asteeseen, joka voi tappaa”

    9. 9

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    10. 10

      "Ei kai alapää ole hygieenisempi?" – julkisessa saunassa sattunut tapaus kuohuttaa taas HS:n mielipideosastossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    3. 3

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    4. 4

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    5. 5

      Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt kestävät koko päivän – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

    6. 6

      Salainen laatuvirhe paljastui omakotitalosta – lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

    7. 7

      "Ei kai alapää ole hygieenisempi?" – julkisessa saunassa sattunut tapaus kuohuttaa taas HS:n mielipideosastossa

    8. 8

      Sampoosääntö, joka kannattaa rikkoa – kikka voi mullistaa hiuksesi

    9. 9

      F1-varikolla levisi ihmeellinen huhu Kimi Räikkösestä – Niki Lauda tyrmäsi puheet suomalaisen heikkoudesta

    10. 10

      Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    2. 2

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    3. 3

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    4. 4

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    5. 5

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    2. 2

      Työntekijä vaati palkkaa sairauslomansa ajalta, esimies varoitti seurauksista – tällaisia syrjintätapauksia työpaikoilta paljastui

    3. 3

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    4. 4

      Kova väite: Putouksen kulisseissa kiehui – tuottaja kiristi näyttelijöiden joukkopaolla: ”Hän vei mukanaan Hirviniemen, Niemisen, Kososen...”

    5. 5

      Asiantuntija ottaa kantaa saunaväittelyyn: onko uimapuku hygieenisempi kuin alapää?

    6. Näytä lisää