Digitoday

Valikko

Tämäkin vielä: Facebookin käyttö vähenee USA:ssa

Julkaistu: , Päivitetty:

Facebook-sijoittajat saivat lisää huolestuttavia uutisia comScoren mittauksista. Yhteisöpalvelun käyttö vähenee Yhdysvalloissa.

Siitä on kaksi vuotta, kun Facebookin perustaja Mark Zuckerberg ennusti yhteisöpalvelunsa rikkovan miljardin käyttäjän rajan. Tämä oli hänen mukaansa "melkein varmaa".

Nyt yli 900 miljoonan käyttäjän Facebook voi hyvinkin päästä tavoitteeseen, mutta Yhdysvalloissa palvelu ei ole viime aikoina nauttinut kasvua, tutkimusyhtiö comScore mittasi Reutersin mukaan.

ComScoren mukaan Facebookilla oli toukokuussa 158,01 miljoonaa ainutkertaista vierailijaa, kun luku huhtikuussa oli 158,69 miljoonaa ja maaliskuussa 158,93 miljoonaa.

Samaan aikaan Facebookissa vietetty aika on kuitenkin noussut hieman keskimäärin 380,8 minuuttiin huhtikuun 378,9 minuutista.

Yhdysvaltain kasvupulmat eivät välttämättä heijastu muuhun maailmaan. Zuckerberg viittasi miljardijahdissaan itään, eli kasvuun esimerkiksi Venäjällä, Japanissa ja Kiinassa. Tosin Kiinassa palvelu on edelleen kielletty.

Lisäksi kehittyvillä markkinoilla, kuten Intiassa, moni uusi käyttäjä kirjautuu Facebookiin kännykällä. Ja juuri Facebookin ongelmat tehdä rahaa mobiilikäyttäjillä ovat pelottaneet markkinoita.

Sijoitusyhtiö Ironfire Capitalin perustaja Eric Jackson arvioi äskettäin, että Facebookin huippuvuodet ovat kohta takanapäin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    2. 2

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    3. 3

      CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

    4. 4

      Vesan mökkipihalla tapahtunut ”kylmäverinen rikos” tallentui videolle – pääepäilty on ketterä ja katala peto

    5. 5

      Nuorisojengi piinaa Talent-sensaatiolaulajaa karmealla tavalla

    6. 6

      Lehtiväite: Koko Venäjän MM-kisajoukkueen ylle laskeutui dopingvarjo

    7. 7

      Tyly muutos ensi viikon sääennusteeseen: +30 asteen helleaalto koukkaakin Venäjälle – Suomeen luvassa jotain ihan muuta

    8. 8

      Yön uutiset: Katso mitä tapahtui, kun nukuit

    9. 9

      Kelly Osbournen kiusallinen vaatemoka – mekko jumittui päälle: fanien huomio kiinnittyi johonkin aivan muuhun

    10. 10

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    2. 2

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    3. 3

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    4. 4

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    5. 5

      Kouvolalainen Markku on käynyt Pohjois-Koreassa yli 30 kertaa auttamassa – Kuvat suljetusta diktatuurista kertovat paljon

    6. 6

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

    7. 7

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    8. 8

      Ykköskierroksella varattu suomalaislupaus pettyi – ”Kaikki ei napsahtanut kohdilleen”

    9. 9

      Onko tässä Suomen komein halkopino? Kaikkien halkopinojen äitiin upposi 15 kuutiota pilkkeitä

    10. 10

      Leskiprinsessa ja 7 tytärtä pitivät orjia luksushotellissa – tuomittujen palvelusväkeä pidettiin epäinhimillisissä olosuhteissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    3. 3

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    4. 4

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    5. 5

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    6. 6

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    7. 7

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    8. 8

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    9. 9

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    10. 10

      Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    2. 2

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    3. 3

      CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

    4. 4

      Vesan mökkipihalla tapahtunut ”kylmäverinen rikos” tallentui videolle – pääepäilty on ketterä ja katala peto

    5. 5

      Nuorisojengi piinaa Talent-sensaatiolaulajaa karmealla tavalla

    6. Näytä lisää