Digitoday

IOS yhä kehittäjien ehdoton suosikki

Julkaistu: , Päivitetty:

Applen alusta on edelleen selvä suosikki sovelluskehittäjien keskuudessa, vaikka Eric Schmidt oli muuta toivonutkin.

Analyysiyritys Flurry vertasi uusia sovellushakkeita Applen iOS:lle vastaaviin hankkeisiin Googlen Androidille. IOS voitti tammi–maaliskuussa prosenttilukemin 69 – 31.

Flurry tarkasteli vain iOS:n ja Androidin sovelluskehitystä. Esimerkiksi Windows Phone oli tutkimuksen ulkopuolella.

Google paransi vähän viime vuoden lopusta, jolloin 27 prosenttia uusista sovelluksista oli Androidille. Flurry kuitenkin katsoo tämän olevan normaalia kalenterivaihtelua ja että Apple nappaa taas isomman siivun joulun lähestyessä.

Googlen hallituksen puheenjohtaja Eric Schmidt ennusti puoli vuotta sitten, että tähän mennessä Androidin pitäisi jo olla kehittäjien suosikki. Mutta alustalla on edelleen harminaan erilaisia ongelmia kuten hajanaisuus.

Erilaisia Android-laitteita eri valmistajilta on pilvin pimein. Samoin käytössä on yhtä aikaa monia eri Androidin versioita. Sovellusten testaus on siksi työlästä ja aikaa vievää.

Tilanteen kiteytti hyvin pelinkehittäjä Mika Mobile, joka kertoi maaliskuussa hylkäävänsä Androidin, koska sille tehdyt sovellukset eivät tuota rahaa. Pelkästään testilaitteistoon kului tuhansia dollareita, firma tilitti.

Flurryn mukaan iOS on houkutteleva, koska sille kerran tehty sovellus toimii iPhonen lisäksi myös iPadissa. Myös Flurry viittaa rahaan.

– Laskemme, että ero aktiivisen käyttäjän synnyttämässä myynnissä on yhä nelinkertainen iOS:n hyväksi, analyysiyhtiö kirjoittaa. Jos kehittäjä saa dollarin iOS:ssä, hän voi odottaa 0,24 dollaria Androidilla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    2. 2

      KRP: Turun puukkoiskusta epäiltyä päästy kuulemaan

    3. 3

      Tornion raiskauksen uhri soitti itse apua

    4. 4

      Susannan kuntotarkastettu koti olikin homepesä: ”Pahimmillaan maksoimme asumisesta 4500 euroa kuukaudessa”

    5. 5

      Presidentti Sauli Niinistö kertoi hetkestä, jolloin hän sai tietää Turun iskusta

    6. 6

      Tosi-tv-tähti Tia Kiuru avoimena blogissaan – vaihtoi avioliiton useampaan poikaystävään

    7. 7

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    8. 8

      Kai Lind ja Arja Tuomarila muistelevat Olavi Virtaa: ”Lorautti siskonmakkarakeittoon aina puoli pulloa Jaloviinaa”

    9. 9

      Turun tapauksen tutkinnanjohtaja IS:lle: Pääepäillystä otettu oikeuskemiallisia näytteitä

    10. 10

      Netflix kertoi lopettavansa suosikkisarjansa – pornosivusto lupautui tekemään seuraavan kauden

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    3. 3

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    4. 4

      Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

    5. 5

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    6. 6

      Ruotsalaistutkija: Marokkolainen terroristiverkosto ulottuu Barcelonasta Turkuun

    7. 7

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    8. 8

      El Mundo: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, on löytynyt

    9. 9

      Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

    10. 10

      Kuvat: Poliisi nosti valmiutta Oulussa – kävelykaduille ilmestyi raskasta kalustoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    7. 7

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    10. 10

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    2. 2

      KRP: Turun puukkoiskusta epäiltyä päästy kuulemaan

    3. 3

      Tornion raiskauksen uhri soitti itse apua

    4. 4

      Susannan kuntotarkastettu koti olikin homepesä: ”Pahimmillaan maksoimme asumisesta 4500 euroa kuukaudessa”

    5. 5

      Presidentti Sauli Niinistö kertoi hetkestä, jolloin hän sai tietää Turun iskusta

    6. Näytä lisää