Digitoday

Facebook-annista sikiää oikeusjuttuja

Julkaistu: , Päivitetty:

Nasdaqia syytetään huolimattomuudesta ensimmäisenä kaupankäyntipäivänä, Morgan Stanleyta lainvastaisesta tietojen jakamisesta listautumisannin aikana.

New Yorkin teknologiapörssi Nasdaq ja yhdysvaltalainen jättipankki Morgan Stanley ovat molemmat joutumassa oikeuteen huonosti sujuneesta yhteisöpalvelu Facebookin pörssilistautumisesta.

Nasdaqin on haastamassa oikeuteen Facebookiin rahojaan laittanut sijoittaja Phillip Goldberg, jonka mukaan pörssiä operoiva yhtiö hoiti Facebookin listautumisannin ”erittäin huonosti” viivyttäen kaupankäyntiä ja pystymättä perumaan osakeostoja silloin, kun sijoittajat niin halusivat.

Goldberg jätti kanteensa eilen manhattanilaiseen tuomioistuimeen. Hän yritti kanteen mukaan sekä tilata Facebookin osakkeita että perua tilauksiaan verkkopalvelun kautta, mutta törmäsi molemmissa vakaviin ongelmiin.

Yhdessä tapauksessa Goldberg yritti peruuttaa ostotapahtumaa, jossa hän oli tilannut Facebookin osakkeita 41,23 dollarin kappalehintaan. Peruutus ei mennyt järjestelmästä läpi, ja kauppa toteutui samalla hinnalla noin kolme tuntia myöhemmin. Tuolloin Facebookin osake oli laskenut pörssissä jo noin 38 dollariin.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Sijoittajien Facebookin osakkeista jättämillä tilauksilla kesti usein tunteja toteutua, Goldberg sanoo kanteessa.

– Samaan aikaan sijoittajilla ei ollut mitään tietoa, oliko heidän tilauksensa mennyt läpi. Sen vuoksi he eivät myöskään tienneet, omistivatko he ylipäänsä Facebookin osakkeita vai eivät, hän jatkaa.

Goldbergin mukaan ongelmat johtuivat Nasdaqin toiminnasta, ja hän hakee yhtiöltä korvauksia. Haettavien korvauksien suuruutta ei ole kerrottu julkisuuteen.

Myös Yhdysvaltojen arvopaperimarkkinoita valvova viranomainen SEC tutkii Nasdaqin toimintaa Facebookin listautumisessa, joten yhtiölle saattaa koitua seuraamuksia monelta eri taholta.

Myös Morgan Stanley
oikeuteen

Nasdaqin lisäksi myös Facebookin listautumisen pääasiallinen merkintäpankki Morgan Stanley on päätymässä oikeuteen huonosti sujuneen listautumisen vuoksi.

Massachusettsin osavaltion osakekauppoja valvova viranomainen on jättänyt oikeudelle haasteen Morgan Stanleyn analyytikkojen toiminnasta Facebookin listautumisannin aikana.

Pankin analyytikot lähettivät arvioitaan Facebookin liiketoiminnan tulevaisuudesta ja liikevaihtoennusteista institutionaalisille sijoittajille samaan aikaan, kun pankki hoiti yhtiön listautumista.

Lain mukaan pankit eivät saa julkaista tutkimuksellista tietoa pörssiyhtiöistä, joiden listautumista ne samaan aikaan hoitavat. Suulliset keskustelut asiakkaiden kanssa ovat kuitenkin sallittuja.

Facebookin osakkeen antihintaa päätettiin viime hetkellä korottaa 38 dollariin, mutta kauppa ei käynyt ensimmäisenä pörssipäivänä odotettuun malliin. Osasyynä tähän saattavat olla juuri nämä suursijoittajien pankin analyytikoilta saamat liikevaihtoennusteet.

Pankki vastasi haasteeseen sanomalla, että se on toiminut täysin laillisesti ja hoitanut Facebookin listautumisen samalla tavalla kuin se hoitaa kaikki muutkin listautumiset.

Myös JPMorganin ja Goldman Sachsin analyytikot varoittivat asiakkaittaan Facebookin aiempaa alhaisemmista kasvuennusteista vain muutama päivä ennen yhtiön listautumista.

Facebookin osake päätyi Nasdaqissa eilen tiistaina lopulta 31 dollarin päätöskurssiin eli yli 18 prosenttia 38 dollarin antihintaansa alemmalle tasolle.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    2. 2

      Suomalainen koripalloilija kärysi amfetamiinista – kahden vuoden toimintakielto lyheni vuoteen

    3. 3

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    4. 4

      Emmerdale-tähti kuoli – menehtyi kesken lomamatkan

    5. 5

      Hevonen karkasi raveista ja juoksi koko Jyväskylän läpi – sivullinen ikuisti tamman ravaamassa vastaantulevien kaistalla

    6. 6

      Rakastuneet kuvat julki! Prinssi Harry ja Meghan Markle edustivat ensimmäistä kertaa yhdessä kameroista välittämättä – pari hehkuu onnea

    7. 7

      Pytonin omistaja löytyi kuolleena kotoaan Britanniassa – poliisi tutkii käärmeen osuutta tukehtumisessa

    8. 8

      Ulkopoliittisen instituutin Aaltola Pohjois-Korean uhittelusta: Merkki siitä, että sanktiot alkavat purra

    9. 9

      5,5 vuotta Vietkongin vankina, Trump kiisti McCainin sotasankaruuden: ”Hän ei ikinä pyytänyt anteeksi”

    10. 10

      Miten paljon housut oikein voivat paljastaa? Miley Cyrusin muutoin herttaisen asun alaosa ei peittänyt mitään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    2. 2

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    3. 3

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    4. 4

      Antti Lindtman, 34, ja puoliso Kaija Stormbom, 54, saivat jo äitiyspakkauksen kotiin – ”Välillä saa itseään nipistää”

    5. 5

      Merivartiosto pelasti perheen myrskystä – perheen tytär lohkaisi pelastajille äitiä nolostuttaneet sanat

    6. 6

      Ex-avovaimo katkaisi jopa sähköt, mutta mies ei muuttanut talosta pois – lopulta tuli lähtökäsky

    7. 7

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    8. 8

      Asiantuntija varoittaa: Toinen Pohjois-Korean aiheuttama uhka on jäänyt vetypommipullistelun varjoon

    9. 9

      Ensitreffit alttarilla -Aliisa häipyy yksin viikon lomalle – Esa-puoliso tuohtuu vaimonsa matkasta: ”Jos ihan suoraan sanon...”

    10. 10

      Urheilutoimittaja Laura Arffman julkaisi herkän hääkuvan – hiihtäjäpuolison käsi eksyi takamukselle: ”Romantiikkaa ilmassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    3. 3

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    4. 4

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    5. 5

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    6. 6

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    7. 7

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    8. 8

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    9. 9

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    10. 10

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    2. 2

      Suomalainen koripalloilija kärysi amfetamiinista – kahden vuoden toimintakielto lyheni vuoteen

    3. 3

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    4. 4

      Emmerdale-tähti kuoli – menehtyi kesken lomamatkan

    5. 5

      Hevonen karkasi raveista ja juoksi koko Jyväskylän läpi – sivullinen ikuisti tamman ravaamassa vastaantulevien kaistalla

    6. Näytä lisää