Digitoday

Valikko

Nokia palautti New Yorkin tukiaisia

Julkaistu:

Nokia ei onnistunut työpaikkojen luomisessa New Yorkin osavaltioon ja joutui palauttamaan sille maksetut 420 000 dollarin tukiaiset.

Matkapuhelinvalmistaja Nokia on palauttanut New Yorkin osavaltiolle 420 000 dollaria eli noin 320 000 euroa yhtiölle maksettua työllistämistukea, Lohud.com-verkkosivusto kertoo.

Nokia sai New Yorkin osavaltiolta 700 000 dollaria tukirahaa työpaikoista, jotka yhtiön oli määrä luoda alueelle.

Tuki julkistettiin vuonna 2006, kun Nokia osti White Plainsissa sijaitsevan, aiemmin IBM:n omistaman rakennuksen ja teki siitä Pohjois-Amerikan päämajansa.

Työpaikkojen luominen ei kuitenkaan onnistunut. Nokia ilmoitti noin vuosi sitten vetäytyvänsä New Yorkista. Tällä viikolla yhtiö maksoi työllistämisrahoja takaisin osavaltiolle.

Nokia käytti White Plainsin toimistotalon remontointiin 30 miljoonaa dollaria. Yhtiö palkkasi päämajaan yli 300 työntekijää. Jos Nokia olisi työllistänyt vuoteen 2011 mennessä yhteensä 600 ihmistä, yhtiö olisi saanut vielä 300 000 dollarin lisäkannustimet.

Matkapuhelinvalmistaja on joutunut kuitenkin suuriin ongelmiin ja menettänyt markkinaosuuksia Applelle ja Samsungille.

Nokia jätti White Plainsin lopullisesti tämän vuoden maaliskuussa. Toimistorakennus on nyt päätymässä bioteknologiayhtiö Histogeneticsin käyttöön.

  • Nokia Oyj

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Asunnosta löytyi mies ja nainen kuolleena ja pieni lapsi elossa Helsingissä

    2. 2

      Karu onnettomuus Oulussa – kaksi henkilöautoa romuna, osallisena myös soraa ajanut kuorma-auto

    3. 3

      Sarjakuristaja vieraili ammattidominan luona – nainen varautui pippurisumutteella tajuttuaan, kuka asiakas oli

    4. 4

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    5. 5

      Miss Gay Finland 2017 on pyhäkoulunopettaja Noora Kalpio, 24

    6. 6

      Harvinaista alkuainetta löytyi Savosta kymmenien miljardien edestä – tutkijat ratkovat käyttöönottoa

    7. 7

      Huutokauppakeisari-Aki paljastaa KK:ssa: tällä arkisella lauseella hän hurmasi Helin – kesällä juhlitaan 10. hääpäivää

    8. 8

      Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

    9. 9

      Maailma muuttui 10 vuotta sitten tänä päivänä – eikä paluuta ollut

    10. 10

      Juhannuksena Helsingissä murhattu mies oli rauhanturvaveteraani – ”Siitä hän puhui mielellään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    2. 2

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    3. 3

      Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

    4. 4

      17-vuotias tyttö kuoli benji-turmassa kielimuurin vuoksi

    5. 5

      Kannabiskasvattaja luuli keksineensä nokkelan piilon Joensuussa – ”ratamestarin erikoinen”

    6. 6

      Mies avautuu saunakyttääjistä: ”Enpä ole ikinä noussut alasti lauteille ilman, että naiset olisivat mittailleet varustustani”

    7. 7

      Mafioso Sonny Franzese, 100, vapautui 50 vuoden istumisen jälkeen – elämää kuorruttivat stripparit, porno ja maailmantähdet

    8. 8

      Susanna Tanni poseeraa pienissä bikineissä: ”Uskoisitko, että olen viiden lapsen äiti?”

    9. 9

      4 merkkiä siitä, että lapsesi on keskivertoa älykkäämpi

    10. 10

      Tämän kirjeen sarjakuristaja pudotti teinitytön postiluukusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    4. 4

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    5. 5

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    6. 6

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    7. 7

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    8. 8

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    9. 9

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    10. 10

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Asunnosta löytyi mies ja nainen kuolleena ja pieni lapsi elossa Helsingissä

    2. 2

      Karu onnettomuus Oulussa – kaksi henkilöautoa romuna, osallisena myös soraa ajanut kuorma-auto

    3. 3

      Sarjakuristaja vieraili ammattidominan luona – nainen varautui pippurisumutteella tajuttuaan, kuka asiakas oli

    4. 4

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    5. 5

      Miss Gay Finland 2017 on pyhäkoulunopettaja Noora Kalpio, 24

    6. Näytä lisää