Digitoday

Valikko

Googlen pila muutti karttapalvelun

Googlella oli mukamas pakottava tarve muokata kartat kasibittisen Nintendo-konsolin ymmärtämään muotoon.

Nettiyhtiö Google varasti ja aloitti aprillipelleilyn jo lauantaina. Karttapalvelu Google Mapsiin ilmestyi Quest-painike, jonka klikkaaminen palauttaa mieleen videopelien varhaishistorian ja etenkin Nintendo Entertainment Systemin.

Karttoja voi tässä moodissa edelleen käyttää, mutta kaikki esitetään kahdeksanbittisenä aina Street View -katukuvia myöten. Palvelun innoittajina ovat fantasiamaailmoihin sijoittuvat alkuaikojen seikkailupelit.

– Huomasimme, että olemme ehkä jättäneet huomiotta suuren joukon käyttäjiä, jotka eivät pääse Google Mapsiin klassisella laitteistollaan. Nintendo Entertainment System oli yllättäen tukematta huolimatta sen valtavasta suosiosta, Googlen Tatsuo Nomura kirjoittaa blogissa.

Googlen mukaan selaimessa toimiva Quest on vain kokeiluversio NESille tulevasta karttakasetista. Jos se ei toimi, bugit voi yksinkertaisesti puhaltaa kasetista pois.

Googlen seurannasta on tullut aprilliperinne, sillä yhtiöllä on ollut vuodesta toiseen useampia jekkuja tarjolla. Olisi yllättävää, jos Maps jäisi yhtiön ainoaksi aprillipilaksi tänä vuonna.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    2. 2

      Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

    3. 3

      Joki, joka on henkilö, 31 cm leveä katu ja hakaristimetsä – 6 outoa paikkaa joista tuskin olet kuullut

    4. 4

      Surkea sää Suomenlahdella – Silja Symphony joutui hinattavaksi

    5. 5

      Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

    6. 6

      Kaikkien aikojen festarifarssi? Järjestäjä selittää ökybileiden epäonnistumista

    7. 7

      Vapaaottelun suomalainen huippulupaus koki shokkityrmäyksen – Makwan Amirkhani riensi kehään lohduttamaan

    8. 8

      Vaimo ilmoitti poliisin kadonneen itsetuhoisessa tilassa – olikin lavastanut kuolemansa ja livahtanut Meksikoon

    9. 9

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    10. 10

      Lotossa ei täysosumaa – tässä viikon oikea rivi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    2. 2

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    3. 3

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    4. 4

      Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

    5. 5

      Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

    6. 6

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    7. 7

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    8. 8

      Povipommi Katie Price jätti 9-vuotiaan tyttärensä lentokentälle ja lähti lomalle: ”Jouduin tekemään valinnan”

    9. 9

      Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

    10. 10

      Ihminen kuoli pudottuaan jyrkänteeltä Vihdissä – paikalla olleille kriisiapua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    5. 5

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    6. 6

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    10. 10

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    2. 2

      Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

    3. 3

      Joki, joka on henkilö, 31 cm leveä katu ja hakaristimetsä – 6 outoa paikkaa joista tuskin olet kuullut

    4. 4

      Surkea sää Suomenlahdella – Silja Symphony joutui hinattavaksi

    5. 5

      Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

    6. Näytä lisää