Digitoday

Valikko

Google poistaa pahoja mainoksia

Google tehosti keinoja haitallisen mainosten estämiseksi hakukoneessaan.

Hakukoneyhtiö Google viilaa menetelmiään käyttäjien suojelemiseksi haitallisilta mainoksilta. Yhtiö ei ole sallinut esimerkiksi laittomien tuotteiden mainoksia eikä harhaanjohtavia mainoslauseita. Porsaanreikiä on kuitenkin ollut.

Nyt Google tarkkailee entistä laajemmin väärennettyihin tuotteisiin liittyviä avainsanoja ja hakuja, jotta niitä koskevat mainokset pääsisivät harvemmin näkyville Googleen.

Käytössä on myös uusi "riskimalli" väärinkäytösten havaitsemiseksi. Näin tietokoneet pystyvät seulomaan tarkemmin Googlen käyttöehtoja rikkovat mainostajat. Samalla Google tehosti mainosten ihmissilmin tapahtuvaa tarkastelua.

Lisäksi Google pyrkii nyt siihen, että haitallinen mainos poistuu näkyviltä 24 tunnissa valituksen jättämisestä lukien.

Muutoksista kertoo Sridhar Ramaswamy yhtiön blogissa. Hänen mukaansa pahojen mainosten määrä on ollut vastatoimien ansiosta selvässä laskussa. Viime vuonna yhtiö torjui yli 130 miljoonaa mainosta.

Google on tiettävästi keskellä hakukoneensa laajamittaista uudistusta. Luvassa on tilannetajun omaava semanttinen haku.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nainen laittoi hulinaksi Prismassa – taltutettiin käsiraudoilla

    2. 2

      Aamuöinen hälytys Helsinki-Vantaalla – jälleen syynä venäläinen Antonov-rahtikone

    3. 3

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    4. 4

      Teuvo Loman: Kihlat! Julkaisi kuvan onnenhetkestä

    5. 5

      Kimi Räikkönen pyysi anteeksi tiimiltään

    6. 6

      Tv-vaikuttaja paljastaa: Näin Spede Pasasen terveys petti Speden Spelien kulisseissa – ”Saiko se sydänkohtauksen, kuvausryhmäläiset pohtivat”

    7. 7

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    8. 8

      Mikroaaltouuni on yksi keittiön pahimmista törkypesistä – Näin teet näppärän tehopesun

    9. 9

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    10. 10

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    2. 2

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    3. 3

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    4. 4

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    5. 5

      Mikael Gabrielin Playboy-rakas saapui Jussi-gaalaan kurveja korostavassa glittermekossa – antava kaula-aukko ylsi napaan asti

    6. 6

      Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

    7. 7

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    8. 8

      Järjestys voi yllättää – testaa, osaatko nimetä 30 Suomen suurinta kuntaa

    9. 9

      Erikoinen ilmiö Haloo Helsingin keikalla Tallinnassa – suomalaiset innostuivat erosta Suomen ja Viron lainsäädännössä

    10. 10

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    8. 8

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nainen laittoi hulinaksi Prismassa – taltutettiin käsiraudoilla

    2. 2

      Aamuöinen hälytys Helsinki-Vantaalla – jälleen syynä venäläinen Antonov-rahtikone

    3. 3

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    4. 4

      Teuvo Loman: Kihlat! Julkaisi kuvan onnenhetkestä

    5. 5

      Kimi Räikkönen pyysi anteeksi tiimiltään

    6. Näytä lisää