Digitoday

Valikko

Angry Birds-ilmiö synnytti työbuumin

Sovellus- ja ohjelmistokehittäjillä menee Yhdysvalloissa lujaa. Jopa niin lujaa, että osa analyytikoista puhuu työbuumista, jonka moottoreina ovat Angry Birds ja Angry Boss -ilmiöt.

Yhdysvalloissa ohjelmistoalan työpaikkojen kehitys auttaa koko työmarkkinoiden elpymisessä. Ohjelmistopuolen osaajista on huutava pula, mistä kertovat muun muassa työpaikkailmoitukset. Niitä oli tammikuussa kolmanneksi eniten sitten vuoden 2005, jossa oli nousua joulukuusta 3,4 prosenttia.

– Tuntuu kuin tässä olisi alku uudelle teknologiavetoiselle työbuumille, tutkimuslaitos Progressive Policy Instituten pääekonomisti Michael Mandel arvioi.

Hän uskoo, että ohjelmistoala kuuluu uuden nousun vetureihin. Ala pitää pinnalla myös työttömyyslukuja, joiden ennustetaan helmikuussa pysyneen 8,3 prosentin tasolla, eli alhaisimmillaan noin kolmeen vuoteen.

Ohjelmisto-osaajia auttaa siirtymä 3G-verkoista 4G-verkkoihin. Kun 2G:stä siirryttiin 3G:hen, syntyi reilun neljän vuoden aikana 1,5 miljoonaa työpaikkaa, tammikuussa julkaistu Robert Shapiron ja Kevin Hassetin tutkimus kertoo. Nyt vastaava ilmiö on jälleen käynnissä, ekonomisti Shapiro uskoo.

4G tuo ekonomisti Hassetin mukaan tullessaan kaksi asiaa: Angry Birds ja Angry Boss -ilmiöt. Ensimmäinen lisää työpaikkoja, toinen työn tuottavuutta.

Angry Birds -ilmiöllä Hasset viittaa juuri ohjelmistoalan kasvuun. Nopeat verkot lisäävät sovellusten tarvetta puhelimissa, mistä kertoo muun muassa suomalaisen Rovio-pelitalon Angry Birdsin suosio.

Angry Boss -ilmiö puolestaan on seurausta viestintäverkkojen tehostumisesta, minkä 4G mahdollistaa. Älypuhelin on pomolle oiva väline pitää yhteyttä alaisiinsa ja seurata sekä neuvoa näitä. Nopeampi ja tiiviimpi kommunikaatio lisää Hassetin mukaan tuottavuutta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi Hirvensalmen tapahtumista: Perheen isä kuoli, pojat loukkaantuivat vakavasti – äiti soitti hätäkeskukseen

    2. 2

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    3. 3

      Taiteilija teloitusjuhlarahasta: ”Luonnollinen valinta”

    4. 4

      Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuoden palkan?

    5. 5

      Suomalainen asiantuntija pitää Toni Niemisen toimintaa ”yksiselitteisesti typeränä” – antoi huiman hinta-arvion mitaleille!

    6. 6

      Juhlarahassa kuva kansalaissodan teloituksesta – valtiovarainministeri Orpo: ”En voi lainkaan käsittää tätä”

    7. 7

      Niukassa napapaidassa tanssivan Laura Voutilaisen seksikäs Vain elämää -esitys saa Robinin punastumaan – ”Pikkasen pornoa toimintaa!”

    8. 8

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    9. 9

      Temptation Islandilla rajat ylittänyt Pauliina, 21, kertoo mitä kohuyönä todella tapahtui – ”Pelotti, mitä Niklakselle näytetään”

    10. 10

      Alkuperäiset Baywatch-kaunottaret kokoontuivat yhteen – tältä he näyttävät vuosikymmenien jälkeen!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    3. 3

      Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

    4. 4

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    5. 5

      Osaatko ratkaista puusepän pulman?

    6. 6

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    7. 7

      Hirvensalmella maalaistalossa kuolonuhri ja 2 vakavasti loukkaantunutta nuorta – ovat talon asukkaita

    8. 8

      Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

    9. 9

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    10. 10

      Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    7. 7

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    8. 8

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi Hirvensalmen tapahtumista: Perheen isä kuoli, pojat loukkaantuivat vakavasti – äiti soitti hätäkeskukseen

    2. 2

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    3. 3

      Taiteilija teloitusjuhlarahasta: ”Luonnollinen valinta”

    4. 4

      Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuoden palkan?

    5. 5

      Suomalainen asiantuntija pitää Toni Niemisen toimintaa ”yksiselitteisesti typeränä” – antoi huiman hinta-arvion mitaleille!

    6. Näytä lisää