Digitoday

Valikko

PS Vitan 1,2 miljoonaa: Enemmän kuin Sony odotti

Julkaistu:

Sony vaikuttaa hyvin tyytyväiseltä PlayStation Vitan myyntiin maailmalla.

Sonyn käsikonsoli, jota jotkut epäilevät viimeiseksi lajissaan, on myynyt Japanin julkaisunsa jälkeen maailmalla yhteensä yli 1,2 miljoonaa kappaletta, yhtiö kertoi keskiviikkona.

PS Vita julkaistiin joulukuussa Japanissa. Laite tuli 22. helmikuuta tarjolle muun muassa Euroopaan ja Yhdysvaltoihin.

Vempaimen kohtaloksi on ennustettu pelaajien siirtymistä tabletien ja älypuhelinten pariin sekä pelien suhteessa kalliimpaa hintaa. Sony luonnehtii 1,2 miljoonaa kappaletta kuitenkin odotuksia paremmaksi.

Sonyn mukaan myynti riittää pönkittämään Vitan pakko saada -viihdelaitteeksi ympäri maailman. Softaa on myyty laitteelle yli kaksi miljoonaa kappaletta niin perinteisissä kaupoissa kuin netissä.

Varmemmaksi vakuudeksi Sony Computer Entertainmentin pääjohtaja Andrew House sanoi, että "emme voisi olla enemmän innoissamme kuluttajien reaktiosta ja PS Vitan myyntitahdista".

PS Vitan eduiksi lasketaan esimerkiksi tehokas rauta ja älypuhelimia luontevampi peliasento. Myös fyysiset ohjaimet tyydyttävät niitä päälle kolmekymppisiä pelaajia, jotka tottuivat joystickeihin ja tattiohjaimiin jo 80-luvulla, eli kauan ennen kosketusnäyttöjä.

Vitan näyttö tukee kyllä kosketusta samoin kuin takana oleva padi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      He kantavat presidentti Koiviston arkkua

    2. 2

      IS SEURAA: Mauno Koivisto siunattiin – Veteraanin iltahuuto kajahti kirkossa

    3. 3

      Miro jonotti jo puoli yhdeksän aikaan presidentti Koiviston siunaustilaisuuteen – ”Hän antoi minulle uuden mahdollisuuden elää”

    4. 4

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    5. 5

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    6. 6

      Tasavallan presidentti Niinistö kumarsi arkun äärellä presidentti Mauno Koivistolle

    7. 7

      Presidentti Koiviston hautajaisohjelmassa ikävä virhe – presidentin syntymäaika väärin

    8. 8

      Conan O’Brien paljastaa kauheimman vieraansa keskusteluohjelmassa: ”Hän on teeskentelijä”

    9. 9

      Eero Huovinen siunauspuheessaan: Mauno Koivisto piti huolta venäläisistä sotavangeista: ”Älkää koskeko näihin miehiin, he ovat minun veljiäni”

    10. 10

      Kimi Räikkönen sai sakot Monacossa – ei tunnu missään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    2. 2

      Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

    3. 3

      Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

    4. 4

      Huutokauppakeisari vinkkaa: 3 yllättävää esinettä, jotka ovat todellisia rahasampoja

    5. 5

      Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

    6. 6

      Ariana Grandelta koskettava ele: Haluaa maksaa Manchesterin iskun uhrien hautajaiset

    7. 7

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    8. 8

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Presidentti Mauno Koiviston siunaustilaisuus käynnissä Tuomiokirkossa

    9. 9

      Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

    10. 10

      Eevi Teittinen julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Teemu-rakkaansa kanssa – fitnesskaunottaren iltapuvusta pilkottaa kurkistusaukko

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    9. 9

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    10. 10

      Tämä on suurin virhe, jonka voi tehdä lentokentän turvatarkastuksessa: ”Siihen ei kannata ryhtyä, edes leikillä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      He kantavat presidentti Koiviston arkkua

    2. 2

      IS SEURAA: Mauno Koivisto siunattiin – Veteraanin iltahuuto kajahti kirkossa

    3. 3

      Miro jonotti jo puoli yhdeksän aikaan presidentti Koiviston siunaustilaisuuteen – ”Hän antoi minulle uuden mahdollisuuden elää”

    4. 4

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    5. 5

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    6. Näytä lisää