Digitoday

Valikko

Särkänniemi tekee pesän vihaisille linnuille

Julkaistu: , Päivitetty:

Tampereen tunnettu huvipuisto avaa Angry Birds Land -teema-alueen ensi kesänä.

Angry Birdsin tekijä Rovio ja Särkänniemen Elämyspuisto rakentavat Angry Birds Landin perheen pienimpiä silmällä pitäen.

Angry Birds Land rakennetaan nykyisen lapsille tarkoitetun Ipanaarion alueelle. Toimitusjohtaja Miikka Seppälä ei näe vaaraa, että vanhat asiakkaat harmistuvat muodonmuutoksesta.

– Angry Birds -hahmot ovat maailmanlaajuisesti tunnettuja, kaikenikäisten suosikkeja sekä suomalaissyntyisiä, joten ne sopivat erinomaisesti Elämyspuistoomme, Seppälä arvioi.

Seppälä ei vielä paljasta, millaisia laitteita ja muita viihdykkeitä on tulossa. Äkkiseltään voisi ajatella, että esimerkiksi peleissä lintujen lennättämiseen käytetyn ritsan ympärille voisi luoda jotakin vauhdikasta.

Toimitusjohtaja tyytyy muotoilemaan, että teema-alueella pyritään kunnioittamaan Angry Birds -brändin ja pelien henkeä.

Seppälän oli vaikea vastata kysymykseen, nähdäänkö Angry Birds Landissa kokonaan uusia laitteita, vai teemoitetaanko jotain vanhaa uuteen uskoon. Hän toteaa, että asiakkaat näkevät "uusiakin juttuja".

Teema-alueen sisältö julkistetaan kevään aikana. Kyse ei tiedotteen mukaan ole vain yhdestä laitteesta eikä pelistä, vaan laajemmasta kokonaisuudesta. Lisäksi rakennetaan "Magic Place", jossa fyysinen tekeminen kohtaa pelimaailman.

Särkänniemen ja Rovion ei ollut tarkoitus tiedottaa teema-alueesta ihan vielä. Hankkeeseen osallistuu sen verran paljon kumppaneita, että asian arveltiin vuotavan kohta julki joka tapauksessa.

Angry Birds on jo kauan sitten pyrähtänyt pelejä laajemmaksi viihdeilmiöksi ympäri maailman. Pehmolelut ovat käyneet avaruudessa asti, ja Hollywoodissakin on puuhattu jotain. Pelien saralla vihaisten lintujen uusin valloitus on Facebook.

Angry Birds Land ei sekään välttämättä jää ainoaksi laatuaan, sillä Rovio ja Särkänniemi kuvailevat sitä "maailman ensimmäiseksi".

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pia, 25, hylkäsi asianajajan työn ja ryhtyi Instagram-tähdeksi – tienaa nyt muhkeat summat povekkailla kuvilla: ”Halusin haastaa itseni”

    2. 2

      MTV: Loviisan metsistä löytyi kadonneen Riinan tavaroita – tekikö hän nuotion metsään?

    3. 3

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    4. 4

      Putin vastaili venäläisnuorten kysymyksiin Sotshissa: Näihin arvoituksiin hän haluaisi vastauksia – nosti yllättäen esille suomalais-ugrilaiset

    5. 5

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    6. 6

      Mosulista kiinni otettu teinityttö on jihadistien riveihin liittynyt Linda – 16-vuotiasta saksalaista voi uhata jopa kuolemanrangaistus Irakissa

    7. 7

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    8. 8

      Pasasen perhe kuvasi hätkähdyttävän videon venematkalla – karhu ui vastaan: ”Uskomaton, ainutlaatuinen ja jännittävä tilanne”

    9. 9

      Miksi lastenohjelmien hahmot kiihottavat perheenisiä? Seksuaaliterapeutti: Fetissit voivat olla monenlaisia

    10. 10

      Jätskikassalla saatetaan tarvita henkkareita! Mojito-mehujää hämmentää: ”Siinä tuli mukava nousuhumala”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    2. 2

      Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

    3. 3

      Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

    4. 4

      Cheek menetti etuhampaansa – edes hammaslääkäri ei kyennyt paikkaamaan ennen keikkaa: Elastinen julkaisi kuvan seuraamuksista

    5. 5

      Outo haju kellarissa paljasti – rakennusmestarin virityksistä 120 000 euron jättilasku

    6. 6

      Astrid Swanin, 35, rintasyöpä uusiutui ja levisi – sairaus on parantumaton: ”Jätän lapseni taakseni, kun hän vielä tarvitsee minua”

    7. 7

      Kuvat Suomen kesästä: Festarivieraat kahlasivat tulvivalla kadulla, tennarit upposivat rakeisiin ja salama halkaisi koivun – ”Aika tälli tuli”

    8. 8

      Kiukkukohtaus sai prinsessa Charlotten, 2, valtaansa: polki jalkaa ja heittäytyi maahan kesken valtiovierailun – Catherine-äidillä varmat keinot käytössä

    9. 9

      Pete Parkkosen keikka Tikkurilassa sai huvittavia piirteitä: ”Ei tässä ole mitään järkeä enää!”

    10. 10

      Kuva: Voiko tämän suomalaisempaa näkyä enää olla – taivas piiskasi rakeita, mutta tuoppi oli saatava

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    4. 4

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    5. 5

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    6. 6

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    7. 7

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    10. 10

      8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pia, 25, hylkäsi asianajajan työn ja ryhtyi Instagram-tähdeksi – tienaa nyt muhkeat summat povekkailla kuvilla: ”Halusin haastaa itseni”

    2. 2

      MTV: Loviisan metsistä löytyi kadonneen Riinan tavaroita – tekikö hän nuotion metsään?

    3. 3

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    4. 4

      Putin vastaili venäläisnuorten kysymyksiin Sotshissa: Näihin arvoituksiin hän haluaisi vastauksia – nosti yllättäen esille suomalais-ugrilaiset

    5. 5

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    6. Näytä lisää