Digitoday

Google astui tulisille hiilille yksityisyydessä

Julkaistu:

Googlen uudet yksityisyyskäytännöt huolestuttavat lainsäätäjiä Yhdysvalloissa. On jopa väläytetty, että Google saattaa rikkoa tuoretta sopimustaan kauppakomission kanssa.

Internet-yhtiö Googlen päätös yksinkertaistaa tietosuojakäytäntönsä eri palveluissa arveluttaa lainsäätäjiä. Yhdysvalloissa kahdeksan edustajainhuoneen jäsentä lähetti Googlelle kirjeen, missä uudistuksesta vaaditaan lisää tietoa.

Google korvaa yli 60 eri yksityisyyssäännöstöään yhdellä yhteisellä yksityisyydensuojapolitiikalla. Käyttäjä ei voi kieltäytyä siitä, että hänen tietojaan käytetään entistä enemmän Googlen sisällä. Käytännössä esimerkiksi Gmail-sähköposteista ilmenevät kiinnostuksen aiheet voivat vaikuttaa YouTubessa ehdotettaviin videoihin.

Lainsäätäjät ovat huolissaan juuri käyttäjien mahdollisuudesta sanoutua irti laajemmasta tietojenjaosta ja siitä, suojaako uusi käytäntö tarpeeksi käyttäjien oikeutta yksityisyyteen.

– Mielestämme kuluttajilla on oltava mahdollisuus irtautua tiedonkeruusta silloin, kun yrityksen käyttöehdot eivät tyydytä heitä. Tämän valinnan pitää olla tehtävissä yksinkertaisesti ja suoraviivaisesti, edustajat kirjoittavat.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Kirjeeseen osallistuva edustaja Edward J. Markey ottaa esiin toisenkin huolenaiheen.

– Aion kysyä kauppakomissio FTC:ltä, rikkovatko Googlen aikomat muutokset sen hiljattaista sopimusta FTC:n kanssa, Markey sanoo.

Hän viittaa Googlen jo sulkeman Buzz-palvelun tietosuojaongelmiin, jotka johtivat sopuratkaisuun FTC:n kanssa viime lokakuussa. Google suostui muun muassa ilmoittamaan näkyvästi aina, kun se antaa käyttäjätietoja kolmansille osapuolille. Yhtiö suostui myös riippumattoman tahon yksityisyystarkastuksiin joka toinen vuosi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    2. 2

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    3. 3

      Brasilialainen Ihmis-Ken avautui seksuaalisuudestaan – suunnitteilla äärimmäinen operaatio: Perustelu vetää mykäksi

    4. 4

      Jari Sillanpää avautui yllättäen pohjanmaalaisessa radio Pookissa ääni särkyen – ”Tämä poika on aika maassa”

    5. 5

      Päätös: Pirkko-ilves lopetetaan torstaina heti aamulla – ”Perustelu oli eläinsuojelullinen”

    6. 6

      MTV: Poliisi esti vuonna 2012 terrori-iskun – kohteena kokoomuksen puoluekokous

    7. 7

      Hoitajat kertovat painajaispotilaistaan: Uhkailua, pelottelua ja väkivaltaa – ”Palkan bonus ei voi olla turpaanveto”

    8. 8

      Melomassa ollut brittinainen murhattiin Amazonilla – kirjoitti sosiaaliseen mediaan pahaenteisen viestin

    9. 9

      Oletko ihmetellyt, miksi lentokoneen ikkunassa on reikä? Pienellä yksityiskohdalla on iso tehtävä

    10. 10

      Anu jätti Suomen 5 vuotta sitten, kun matkalla töistä kotiin teki vain mieli itkeä – näin koko elämä muuttui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    2. 2

      Teija osti vanhan hevosen 300 eurolla – sai pian superarvokkaan yllätysbonuksen

    3. 3

      15-vuotias tyttö katosi kotoaan Helsingissä – Poliisi: ”Ei luonnollista syytä kadota”

    4. 4

      Idols-tähti Jani Wickholm laihtui 30 kiloa paleodieetin avulla – ”Voin sanoa olevani ihan eri mies”

    5. 5

      Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

    6. 6

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Säteilevä morsian! Juontaja Ellen Jokikunnas meni naimisiin – häät järjestettiin pikavauhtia

    9. 9

      Helsingissä etsitty 15-vuotias tyttö löytyi terveenä Turusta

    10. 10

      Kirsty, 21, joogaa alasti kohottaakseen itsetuntoaan – ”Miksi ihmiset ovat niin vihaisia tytöille, jotka ovat tyytyväisiä vartaloonsa?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

    7. 7

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    8. 8

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    2. 2

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    3. 3

      Brasilialainen Ihmis-Ken avautui seksuaalisuudestaan – suunnitteilla äärimmäinen operaatio: Perustelu vetää mykäksi

    4. 4

      Jari Sillanpää avautui yllättäen pohjanmaalaisessa radio Pookissa ääni särkyen – ”Tämä poika on aika maassa”

    5. 5

      Päätös: Pirkko-ilves lopetetaan torstaina heti aamulla – ”Perustelu oli eläinsuojelullinen”

    6. Näytä lisää