Digitoday

Valikko

Dotcomin kaverit pääsivät vapaaksi

Julkaistu: , Päivitetty:

Kaksi Megaupload-epäiltyä pääsi vapaaksi takuita vastaan Uudessa-Seelannissa.

Suljetun tiedostopalvelun Megauploadin johtohahmo jäi vangituksi, mutta kaksi yhtiökumppania vapautui torstaina Uuden-Seelannin oikeuden päätöksen jälkeen.

Uutistoimisto Reutersin mukaan oikeus päätti Uudessa-Seelannissa vapauttaa hollantilaisen Bram van der Kolkin ja saksalaisen Finn Bataton, joita epäillään rahan takomisesta piratismilla.

Takuupäätöstä perustellaan alhaisella pakoriskillä. Kaksikon lakimiehen mukaan heidän roolinsa Megauploadissa oli erilainen kuin perustajalla Kim Dotcomilla. Kaksikolla ei ole salaisia rahanlähteitä.

Saksalaissuomalainen Kim Dotcom pysyi vangittuna toisessa kuulemisessa keskiviikkona. Useita passeja omistavan ja eri henkilöllisyyksiä käyttäneen miehen pelättiin pakenevan maasta.

Neljäs syytetty Mathias Ortman jäi vielä odottamaan takuupäätöstä. Megaupload-iskussa jaettiin syytteitä kaikkiaan seitsemälle hengelle eri maissa. Megauploadin pyörittäjien väitetään ansainneen piratismin tukemisella noin 135 miljoonaa euroa.

Syytetyt, kuten Dotcom, ovat kiistäneet rikokset. Yhdysvallat haluaa heidät omalle maaperälleen oikeuteen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sarjatörmääjä kyttäsi kolareita korvausten toivossa – ajoi tahallaan parkkiruudusta peruuttaneiden tielle

    2. 2

      Siru, 47, työskenteli Prisman kassalla juhannusyön suorassa lähetyksessä – paljastaa nyt ikimuistoisimman ostohetken

    3. 3

      Video: käsittämätön raekuuro pakotti autoilijat tien sivuun valtatiellä – ”En ole eläessäni nähnyt yhtä rankkaa”

    4. 4

      Poliisi määräsi Helsingin Rautatientorin Suomi ensin -leirin tyhjennettäväksi – syynä juhannuksen tapahtumat

    5. 5

      Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

    6. 6

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    7. 7

      Tätä et nähnyt tv-lähetyksessä: Räikkönen raivosi ennenkuulumattomalla tavalla tiimilleen

    8. 8

      Tiesitkö ”salanappulasta”, jolla saat heti lisää tilaa lentokoneessa?

    9. 9

      Video: nyt tulee kunnon tulipunainen hellemassa kohti Suomea – kunnes se törmää ”helteidentorjunta­bunkkeriin”

    10. 10

      Sekasaunaan vai ei? Naiset kertovat: ”En pidä alastomien miesten katselusta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    2. 2

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    3. 3

      Suomalaisnainen juoksi maratonin Pohjois-Koreassa – rajalla paljastuivat Auran, 26, ottamat kielletyt kuvat: ”Sellaisia ei saanut näkyä”

    4. 4

      Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

    5. 5

      Uskomaton F1-kisa! Kaoottinen Azerbaidzhanin GP huipentui maalisuoralla – IS seurasi

    6. 6

      Missin kasvot tuhoutuivat happoiskussa – kovia kokenut kaunotar löysi rakkauden: ”Hänelle olen maailman kaunein nainen”

    7. 7

      Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

    8. 8

      Ujon maalaistytön äärimmäinen muodonmuutos ihmisbarbieksi – Victorian, 33, ulkonäkö jakaa mielipiteitä: ”Miehet palvovat minua”

    9. 9

      Maria Nordin muistelee lapsuuttaan varakkaan isänsä luona – vietti uskomatonta luksuselämää: Iltapala viiden tarjoilijan voimin

    10. 10

      Soini haukkuu arvostelijoitaan tylyin sanoin ”kenokauloiksi” – Halla-aho kuittaa: ”Terapoi itseään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    5. 5

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    6. 6

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    7. 7

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    8. 8

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    9. 9

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    10. 10

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sarjatörmääjä kyttäsi kolareita korvausten toivossa – ajoi tahallaan parkkiruudusta peruuttaneiden tielle

    2. 2

      Siru, 47, työskenteli Prisman kassalla juhannusyön suorassa lähetyksessä – paljastaa nyt ikimuistoisimman ostohetken

    3. 3

      Video: käsittämätön raekuuro pakotti autoilijat tien sivuun valtatiellä – ”En ole eläessäni nähnyt yhtä rankkaa”

    4. 4

      Poliisi määräsi Helsingin Rautatientorin Suomi ensin -leirin tyhjennettäväksi – syynä juhannuksen tapahtumat

    5. 5

      Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

    6. Näytä lisää