Digitoday

Valikko

ISuppli: Lumia 900 kiihdyttää Nokian nousuun

Julkaistu: , Päivitetty:

Nokia Lumia 900 käynnistää Nokian paluun Amerikan markkinoille ja Windows Phone -käyttöjärjestelmä ohittaa Applen iPhonen iOS:n älypuhelimissa vuonna 2015, ennustaa markkinatutkimusyritys IHS iSuppli.
ISupplin mukaan Nokian uusi älypuhelin Lumia 900 on yhtä hyvä kuin parhaat Android-puhelimet ja sen avulla Nokia palaa vahvasti Yhdysvaltain markkinoille. Nokian vahvuus vetää sovelluskehittäjiä Windows Phone -ympäristöön ja vauhdittaa sen kasvua.

Ennusteen mukaan Windows Phone kasvattaa osuuttaan viime vuoden 1,9 prosentista 16,7 prosenttiin vuoden 2015 lopussa. Tuolloin Applen käyttöjärjestelmä iOS on melkein tasoissa 16,6 prosentin osuudella. Viime vuonna iOS:n markkinaosuus oli 18 prosenttia.

Android kuitenkin vahvistaa viime vuoden 47,4 prosentin siivua Pohjois-Amerikan markkinoista niin, että vuonna 2015 sillä on lähes 60 prosentin osuus älypuhelimissa. Muiden osuus kutistuu viime vuoden 32,7 prosentista 8,6 prosenttiin.

ISupplin analyytikko Francisco Sideco näkee Nokian ryhtyneen tosissaan Amerikan valloitukseen. Tosissaan olon näkee siitä, että Nokia on suunnitellut ja tuonut Lumia 900:n ensin Amerikan markkinoille Amerikassa.

LIsäksi Nokia lähestyy markkinoita amerikkalaisten operaattoreiden kautta. Myös uuden lte-teknologian tuominen ensin amerikkalaisille markkinoille osoittaa Sidecon mukaan sitä, että Nokia on ymmärtänyt Pohjois-Amerikan avainaseman.

Nokian osuus WP-laitteista
nousee yli 60 prosentin

Nokian asema Windows Phonen kehittäjänä ja valmistaja on tulevalle kehitykselle kriittisen tärkeä. Yhtiö on sitonut älypuhelimensa tiukasti Windows Phoneen, mikä antaa käyttöjärjestelmälle uskottavuutta. Nokian älypuhelinten myynnin kasvaessa myös muut puhelinvalmistajat, kuten Samsung ja HTC, alkavat panostaa siihen vakavammin.

ISuppli ennustaa, että Nokian osuus Windows Phone -laitteista tänä vuonna on 50 prosenttia. Osuus nousee ensi vuonna 62 prosenttiin. Vuonna 2014 Nokian osuus myynnistä alkaa laskea, kun muut yhtiöt alkavat tosissaan myydä WP-laitteita.

  • Nokia Oyj

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

    2. 2

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    3. 3

      Heittikö joku kiven? Takapenkillä istunut 5-vuotias ihasteli tunnelia – seuraavassa hetkessä lempääläisperheen auto kylpi lasinsirpaleissa

    4. 4

      Erotatko nyt rehottavan vaarallisen kasvin tutuista lajeista? Voi aiheuttaa vakavia palovammoja, oireita jo tuoksusta

    5. 5

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    6. 6

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    7. 7

      Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      Kehonrakentaja julkaisi häkellyttävän kuvan – ”Näyttää todella vastenmieliseltä”

    10. 10

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    2. 2

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    3. 3

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    4. 4

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    5. 5

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    6. 6

      Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

    7. 7

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    8. 8

      Beckhamien yli viiden miljoonan euron ökykodissa erikoinen järjestely – onko syynä ex-jalkapalloilijan railakas elämäntyyli?

    9. 9

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    10. 10

      Bikineissä poseeraavalta Suvi Pitkäseltä raju tilitys lapsiystävällisestä hotellista – perheloma alkoi pettymyksellä: ”Järkytys oli taattu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    6. 6

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    7. 7

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    8. 8

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    9. 9

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    10. 10

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

    2. 2

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    3. 3

      Heittikö joku kiven? Takapenkillä istunut 5-vuotias ihasteli tunnelia – seuraavassa hetkessä lempääläisperheen auto kylpi lasinsirpaleissa

    4. 4

      Erotatko nyt rehottavan vaarallisen kasvin tutuista lajeista? Voi aiheuttaa vakavia palovammoja, oireita jo tuoksusta

    5. 5

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    6. Näytä lisää