Digitoday

Valikko

Google lapioi miljoonia aurinkofarmiin

Google sijoittaa lähes sata miljoonaa dollaria aurinkovoimaloihin, jotka tuottavat sähköä suoraan verkkoon.

Internet-yhtiö Google tukee Sacramentoon Kaliforniassa rakennettavaa neljää aurinkopaneelifarmia 94 miljoonalla dollarilla eli noin 72 miljoonalla eurolla.

Google on aikaisemmin tänä vuonna tukenut 10 000 kodinomistajaa asentamaan paneelit katoilleen. Uusi sijoitus on erilainen.

– Se edustaa ensimmäistä sijoitustamme Yhdysvalloissa suuremman luokan aurinkovoimaloihin, jotka tuottavat sähköä verkkoa varten. Näillä hankkeilla on 88 megawatin kokonaiskapasiteetti, mikä vastaa yli 13 000 kodin sähkönkulutusta, Googlen avustava varainhoitaja Axel Martinez kertoo yhtiön virallisessa blogissa.

Sijoitukset lähestyvät
miljardia dollaria

Google rahoittaa Sharpin omistaman Recurrent Energyn voimaloita yhdessä sijoitusyhtiö KKR:n kanssa, joka tukee myös muita aurinkovoimahankkeita. Niihin kaikkiin satsataan yhteensä 189 miljoonaa dollaria.

Googe on sijoittanut puhtaaseen energiaan kaikkiaan 915 miljoonaa dollaria. Yhtiö haluaa näyttää esimerkkiä, että puhtaalla energialla voi tehdä kunnon bisnestä.

Sijoitus seuraa Googlen päätöstä lopettaa oma hanke aurinkoenergian kehittämiseksi. Hakuyhtiö on viime aikoina karsinut useita hankkeitaan ja palvelujaan keskittyäkseen avaintuotteisiin.

Googlen tavoitteena oli tehdä aurinkoenergiasta halvempaa kuin hiilivoima. Yhtiö kuitenkin katsoi, että muilla tahoilla on siihen paremmat edellytykset.

Google kiinnittää huomiota ympäristöön muun muassa käyttämällä konesaleissaan uusiutuvaa energiaa. Yhteisöpalvelu Facebook teki äskettäin samankaltaisen päätöksen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    2. 2

      Jopa kolmannes syövistä voitaisiin välttää – 15 ruokaa, jotka ehkäisevät syöpää

    3. 3

      Poliisi epäilee: Seuraan lyöttäytyneet raiskasivat naisen Vaasassa

    4. 4

      Grease-kaunottaren tytär katuu syvästi kauneusleikkauksiaan – loppusumma yli 400 300 euroa: ”Katastrofeja”

    5. 5

      Kirsi Salo julkaisi rehellisen kuvan itsestään wc-pöntöllä kesken haastattelun – ”Onneksi radiossa ei näy kuva”

    6. 6

      Suora lähetys Svinhufvudin juhlajunasta juuri nyt: Höyryjunan matkassa Luumäeltä Helsinkiin!

    7. 7

      Ferrarin entinen tallipomo vaatii Kimi Räikköstä ulos tallista – ”On aika päättää hänen seikkailunsa”

    8. 8

      ”Oi _____ Suomi” – testaa, osaatko Maamme-laulun sanat virheettömästi

    9. 9

      Suursijoittaja Rune Andersson myi kaikki osakkeensa: ”Tilanne on sairas”

    10. 10

      Siskon kotona odotti hirvittävin mahdollinen – Bulevardin perhesurman uhrin veli kertoo tapahtuneesta uudessa kirjassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    2. 2

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    3. 3

      Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

    4. 4

      Liisa on saanut 560 e/kk ilmaista rahaa vuoden alusta saakka – näin perustulokokeilu vaikutti elämään

    5. 5

      Raisa Räisäsen mysteeristä ja Pasi Aaltosen murhasta paljastui erikoinen yhteys – keskiössä tamperelainen pubi

    6. 6

      Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

    7. 7

      HS: Kahvi uhkaa loppua maailmasta, tilanne dramaattisen vakava – myös Suomen Paulig on huolissaan

    8. 8

      Vastanäyttelijän ulkonäkö ei kelvannut Emmerdale-kaunottarelle: Uhkasi lähteä sarjasta – ”Ei tarpeeksi komea”

    9. 9

      Turvapaikanhakija livahti naisten puolelle uimahallissa Oulussa – alastomat naiset hämmentyivät

    10. 10

      Teinitytöt legginseissä käännytettiin lähtöportilla, somemyrsky nousi USA:ssa – huippumalli Chrissy Teigen: ”Olen lentänyt ilman housuja”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    5. 5

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    6. 6

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    7. 7

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    8. 8

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    9. 9

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    10. 10

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    2. 2

      Jopa kolmannes syövistä voitaisiin välttää – 15 ruokaa, jotka ehkäisevät syöpää

    3. 3

      Poliisi epäilee: Seuraan lyöttäytyneet raiskasivat naisen Vaasassa

    4. 4

      Grease-kaunottaren tytär katuu syvästi kauneusleikkauksiaan – loppusumma yli 400 300 euroa: ”Katastrofeja”

    5. 5

      Kirsi Salo julkaisi rehellisen kuvan itsestään wc-pöntöllä kesken haastattelun – ”Onneksi radiossa ei näy kuva”

    6. Näytä lisää