Digitoday

Nokia haluaa Vietnamiin täysin verottoman tehtaan

Julkaistu: , Päivitetty:

Nokia neuvottelee Vietnamin valtion kanssa matkapuhelintehtaan perustamisesta. Nokian tavoitteena on saada sopimus, jonka ansioista yhtiön ei tarvitsisi maksaa tehtaasta lainkaan veroja ensimmäisen vuoden aikana.

Matkapuhelinyhtiö Nokia ja Vietnam ovat edenneet toiselle kierrokselle neuvotteluissa, joissa suomalaisyhtiö haluaa veroetuja uuden tehtaansa perustamiseksi maahan.

Vietnam on jättänyt Nokialle toisen esityksensä suunnitellulle tehtaalle myönnettävistä veroeduista matkapuhelinjätin hylättyä ensimmäisen ehdotuksen.

Nokia ilmoitti maaliskuun alussa suunnittelevansa 200 miljoonan euron investointia Vietnamiin rakennettavaan uuteen matkapuhelintehtaaseen. Nokia haluaa tehtaansa luokiteltavaksi korkean teknologian tuotantolaitokseksi, mikä voisi laskea sen veroprosentin jopa nollaan ensimmäisen vuoden aikana.

– Vietnamilla on valtava mahdollisuus tulla maailman seuraavaksi työpajaksi. Jos se ei nyt hoida vero- ja lupakysymyksiä kunnolla, tämä mahdollisuus on mennyttä. Tehtaat menevät jonnekin muualle, Baker McKenzien johtaja Fred Burke sanoo Ho Chi Minh Citystä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Nokialla on kymmenen tehdasta eri puolilla maailmaa. Tehtaat Suomessa, Kiinassa ja Etelä-Koreassa valmistavat älypuhelimia. Britanniassa valmistetaan Nokian luksuspuhelimia. Brasiliassa, Meksikossa, Kiinassa, Romaniassa, Unkarissa ja Intiassa sijaitsevissa tehtaissa tehdään Nokian peruspuhelimia.

Nokia ei ole kertonut, minkälaisia puhelimia Vietnamiin suunnitellussa tehtaassa valmistettaisiin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Aku Louhimiehen ala-asteikäinen poika palasi kesälomalta kouluun – järkyttynyt opettaja soitti heti kotiin: ”Sain sitten selittää”

    2. 2

      Uhkaava tilanne suomalaisten lomalennolla – matkustaja hyökkäsi kohti henkilökuntaa

    3. 3

      Laboratoriohoitaja kertoo videolla satuttavansa tahallaan maahanmuuttajia – HUSLab: ”Olen hyvin järkyttynyt”

    4. 4

      Anni Hautala julkaisi harvinaisen kuvan yhdessä Niko Kivelän kanssa – ”Komia pari”

    5. 5

      Onko boarding-passissasi salainen koodi SSSS? 4 kirjainta, joita et halua nähdä

    6. 6

      Sanna, 21, kuihtui syömishäiriössä vain 34-kiloiseksi: ”Näen kuvassa luurangonlaihan ja surullisen tytön”

    7. 7

      WP: Venäjä testasi mannertenvälistä ballistista ohjusta – osui kohteeseen Kazakstanissa

    8. 8

      MTV:n teiniäiti palasi aikuisviihteen pariin: esitteli uutta vartaloaan bikineissä – äiti ja miesystävä järkyttyivät syvästi muutoksesta

    9. 9

      Tänne suomalaiset matkustavat syys­lomalla – häikäisevän kaunis kaupunki, oluttuoppi 1,25 €

    10. 10

      Kansanedustaja Sanna Marin julkaisi ensimmäisen raskauskuvan – peiliselfie paljastaa vauvavatsan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    2. 2

      Eija kertoo Ylen dokumentissa: Isä silppusi viimeisenä tekonaan 350 000 euroa perintörahoja liisteriveteen

    3. 3

      MTV:n teiniäiti palasi aikuisviihteen pariin: esitteli uutta vartaloaan bikineissä – äiti ja miesystävä järkyttyivät syvästi muutoksesta

    4. 4

      Mies makasi 15 vuotta tiedottomassa tilassa – sitten tutkijat osuivat oikeaan hermoon

    5. 5

      Venäläistä pariskuntaa epäillään 30 murhasta ja kannibalismista – kännykän kuvat paljastivat yhden historian karmeimmista tapauksista

    6. 6

      Tänne suomalaiset matkustavat syys­lomalla – häikäisevän kaunis kaupunki, oluttuoppi 1,25 €

    7. 7

      Miten paljon housut oikein voivat paljastaa? Miley Cyrusin muutoin herttaisen asun alaosa ei peittänyt mitään

    8. 8

      Aku Hirviniemi riudutti itsensä Hietasen rooliin: Laihtui 13 kiloa kahdessa kuukaudessa – näin äärimmäinen prosessi tapahtui

    9. 9

      Varo ”Prisman lahjakorttia” – hinnaksi tulee 78 € / kk

    10. 10

      Laura Malmivaara paljasti detaljeja riettaan Levottomat-elokuvan kulisseista – rakkaus ex-puolisoon alkoi työsuhteena vuonna 1999

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    2. 2

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    3. 3

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    4. 4

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    5. 5

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    6. 6

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    7. 7

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    8. 8

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    9. 9

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    10. 10

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Aku Louhimiehen ala-asteikäinen poika palasi kesälomalta kouluun – järkyttynyt opettaja soitti heti kotiin: ”Sain sitten selittää”

    2. 2

      Uhkaava tilanne suomalaisten lomalennolla – matkustaja hyökkäsi kohti henkilökuntaa

    3. 3

      Laboratoriohoitaja kertoo videolla satuttavansa tahallaan maahanmuuttajia – HUSLab: ”Olen hyvin järkyttynyt”

    4. 4

      Anni Hautala julkaisi harvinaisen kuvan yhdessä Niko Kivelän kanssa – ”Komia pari”

    5. 5

      Onko boarding-passissasi salainen koodi SSSS? 4 kirjainta, joita et halua nähdä

    6. Näytä lisää