Digitoday

Valikko

Facebookissa lepsuillaan pahemman kerran

Valistunut Facebookin käyttäjä tiedostaa yksityisyyden suojaan liittyvät ongelmat, mutta käytännön elämässä hän ei huolehdi suojasta tarpeeksi, Berkeleyn yliopistossa tehty tutkimus osoittaa.

Varovaisiksi Facebook-käyttäjäksi ovat tulleet ne, jotka ovat saaneet kokea kantapään kautta henkilökohtaisten tietojen leviämisen, Berkelyn yliopiston tutkijat huomasivat.

Tutkijat olivat odottaneet, että edistyneet käyttäjät suojaavat paremmin henkilökohtaisia tietojaan kuin muut. Valistuneet käyttäjät kyllä tiedostavat yksityisyyden suojaan liittyvät ongelmat, mutta teot eivät vastaa puheita. Tutkijoiden yllätykseksi nämä valistuneet käyttäjät sortuivat alkeellisiin virheisiin.

Käyttäjät rakentavat sosiaalisen median verkkosivustoille suuria henkilökohtaisten tietojen arkistoja, joiden laajasta leviämisestä kannattaisi olla huolissaan.

Facebook-käyttäytymisessä ei kuitenkaan liikoja arkailla.

Käyttäjät asentajat joka päivä 20 miljoonaa sovellusta, mikä asettaa kunkin yksityisyyden alttiiksi paitsi Facebookin omille myös kolmansien osapuolien käytännöille.

Amerikkalaislehti The Wall Street Journal raportoi viime vuonna, että useat suosituimpia sovelluksia kehittäneistä yrityksistä jakavat käyttäjien tietoja mainostajien kanssa. Tämä rikkoo Facebookin yksityisyyden suojaa koskevaa ohjetta.

Berkeleyn yliopiston tutkimuksessa selvisi, että yksityisyyteen kiinnittävät eniten huomiota ne Facebookin käyttäjät, jotka olivat kokeneet vahinkoa henkilökohtaisten tietojen leviämisestä.

Kiusallisten kuvien paljastuminen pomolle tai vastaavankaltaiset kömmähdykset olivat opettaneet käyttäjiä pitämään varansa sosiaalisessa mediassa.

Tutkijoiden mielestä suojautumisohjeisiin pitäisi liittää tietoja siitä, mitä ihmisille on tapahtunut, kun he eivät ole pitäneet huolta yksityisyydestään.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Sampoosääntö, joka kannattaa rikkoa – kikka voi mullistaa hiuksesi

    3. 3

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    4. 4

      Liki 50 ihmistä etsi kadonnutta Harrya, 33, viikonloppuna – poistui kotoaan helmikuussa jälkiä jättämättä

    5. 5

      F1-varikolla levisi ihmeellinen huhu Kimi Räikkösestä – Niki Lauda tyrmäsi puheet suomalaisen heikkoudesta

    6. 6

      Poliisilla uusi tieto kadonneesta 33-vuotiaasta Harrysta – vihjeitä kaivataan yhä

    7. 7

      Jukka Haapalainen hölmistyi Jorma Uotisen kommenteista – kuittasi viiltävästi tuomarikollegalleen: ”Ootko harkinnut poliittista uraa?”

    8. 8

      Venäläiskaupunki uppoaa hiljalleen maan sisään: jopa 100 metriä syvät vajoamat vieneet jo koulun ja pätkän rautatietä

    9. 9

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    10. 10

      Lauri Ylönen vastaa Ylellä taloprojektiensa saamaan kärkkääseen kritiikkiin: ”Arkkitehdiksi en ole itseäni kutsunut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    2. 2

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    3. 3

      Vettel voitti Australiassa, Bottas parempi suomalainen – IS seurasi Australian GP:tä

    4. 4

      Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

    5. 5

      Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

    6. 6

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    7. 7

      Kimi Räikköseltä mystinen kommentti

    8. 8

      Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

    9. 9

      Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

    10. 10

      Sebastian Vettel upeaan voittoon F1-kauden avauksessa! Bottas palkintopallille vahvalla ajolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Sampoosääntö, joka kannattaa rikkoa – kikka voi mullistaa hiuksesi

    3. 3

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    4. 4

      Liki 50 ihmistä etsi kadonnutta Harrya, 33, viikonloppuna – poistui kotoaan helmikuussa jälkiä jättämättä

    5. 5

      F1-varikolla levisi ihmeellinen huhu Kimi Räikkösestä – Niki Lauda tyrmäsi puheet suomalaisen heikkoudesta

    6. Näytä lisää